Oulun yliopisto

Oulun ammattikorkeakoulun ja Oulun yliopiston kirjastopalvelut yhdistyvät

Jaa
Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun sisäisten palvelujen yhdistäminen tuo merkittäviä muutoksia myös Oulun korkeakoulukirjastoihin, kun Oulun ammattikorkeakoulun kirjasto yhdistetään Oulun yliopiston kirjastoon 1.2.2020.
Oulun yliopiston Tiedekirjasto Pegasus. Kuva: Mikko Törmänen
Oulun yliopiston Tiedekirjasto Pegasus. Kuva: Mikko Törmänen

Päätöksen taustalla on Oulun ammattikorkeakoulun muutto Linnanmaan kampukselle sekä yliopiston tulo Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n enemmistöomistajaksi vuonna 2018. Pääosa ammattikorkeakoulun opetuksesta ja toiminnoista muuttaa Linnanmaalle elokuuhun 2020 mennessä.

Oulun ammattikorkeakoulun kirjaston henkilökunta siirtyy Oulun yliopiston palvelukseen 1.2.2020. Osa Oamkin kirjaston työntekijöistä työskentelee jatkossakin Sosiaali- ja terveysalan kirjastossa (ent. Oamkin Kontinkankaan kirjasto) sekä Oulaisten oppimiskeskuksessa, joissa toiminnot jatkuvat Oulun yliopiston kirjaston nimen alla. Oamkin Teuvo Pakkalan kadun kirjasto ja Kotkantien kirjasto sen sijaan yhdistetään kevään ja kesän aikana Oulun yliopiston Tiedekirjasto Pegasukseen, jonne myös siirtyy henkilökuntaa Oamkin kirjastosta.

Oulun yliopiston kirjastonjohtaja Minna Abrahamsson-Sipponen toimii uuden kirjasto-organisaation johtajana, ja varajohtajaksi siirtyy Minna Koistinen Oulun ammattikorkeakoulun kirjastosta. Kirjaston uudessa organisaatiossa on neljä palveluyksikköä: lainaus- ja neuvontapalvelut, tietopalvelut, tietoaineistopalvelut sekä julkaisupalvelut. Asiakkaiden näkökulmasta kirjastojen yhdistyminen näkyy myöhemmin kevään ja kesän aikana, kun Teuvo Pakkalan kadun ja Kotkantien kirjastot sulkevat ovensa ja toiminnot siirtyvät Tiedekirjasto Pegasukseen Linnanmaalle.

”Edessämme on poikkeuksellinen toimintavuosi, jonka aikana hiomme palvelumme vastaamaan kahden korkeakouluorganisaation tarpeita. Oulun yliopiston kirjaston organisaatio laajenee, ja yhteisellä osaamisellamme rakennamme ja kehitämme jatkuvasti asiakaslähtöisiä, aikaansa seuraavia ja ennakoivia palveluita”, summaa kirjastonjohtaja Minna Abrahamsson-Sipponen.

Lisätietoja:

Minna Abrahamsson-Sipponen
kirjastonjohtaja
Oulun yliopiston kirjasto
minna.abrahamsson-sipponen@oulu.fi

Puh. 0294 483500

Minna Koistinen
varajohtaja (1.2.2020 lähtien)
Oulun yliopiston kirjasto
minna.koistinen@oulu.fi

Puh. 050 4087991

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Oulun yliopiston Tiedekirjasto Pegasus. Kuva: Mikko Törmänen
Oulun yliopiston Tiedekirjasto Pegasus. Kuva: Mikko Törmänen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa7.5.2025 05:52:00 EEST | Tiedote

Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oamk ovat mukana uudessa valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen paikkaan. Maksuton palvelu tekee opintojen löytämisestä ja vertailusta helppoa ja kiinnostavaa. Opinnot ovat tarjolla joustavasti kaikenikäisille, monet ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskeltavaa löytyy esimerkiksi kestävästä kehityksestä uusiin teknologioihin ja hyvinvoinnista terveyteen ja turvallisuusalaan.

Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote

Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye