SEB:n ja EMMAn taideyhteistyössä nähdään uusi teos Sari Palosaarelta

Sari Palosaaren uudessa teoksessa On The Cusp of The Still Untitled (2020), luonnonkivet halkeavat ajan kuluessa ennustamattomana ajankohtana. Hajoamisen aiheuttaa kiven ja betonin murtamisaineena käytetty etanadynamiitti, joka paisuu kiven sisällä ja synnyttää kiven halkaisevan paineen. Koska halkeamisen ajankohtaa ei tiedetä tarkasti, on katsojan näkemää vaihetta vaikea ennustaa. Kuten yhteistyön aikaisemmat teokset, myös Palosaari hyödyntää teoksessaan luonnon prosesseja sekä käsittelee ihmisen ja luonnon suhdetta.
”Kulttuurisesti pidämme kiveä kiinteänä, pysyvänä ja ikuisena, vaikka geologisesti tiedämme sen olevan koko ajan liikkeessä. Halkeamista tapahtuu koko ajan, mutta harva näkee sen. Teos tarjoaa toisen aikaikkunan tapahtumalle, mutta tässäkin ikkunassa halkeaminen tapahtuu vain harvoille silmille”, kertoo taiteilija Palosaari.
Sari Palosaari (s. 1974) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Hän työskentelee usein olemassaolevien ja lähiympäristöstä löytyvien esineiden ja materiaalien parissa nostaen esiin niiden omia erityispiirteitä. Palosaari on valmistunut vuonna 2015 kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Hänen yksityisnäyttelyitään on nähty muun muassa Helsingissä Scuptor-galleriassa (2018) ja Valokuvagalleria Hippolytessä (2016). Palosaaren teoksia on viimeksi nähty ryhmänäyttelyissä Nykytaiteen museo Kiasmassa Helsingissä (2019), Rauman taidemuseossa (2019) ja Turun taidehallissa (2019).
SEB:n (Skandinaviska Enskilda Banken) toimintaa ohjaa ajatus, jonka mukaan luovuus, innovatiivisuus ja rohkeus nähdä maailma toisin silmin ovat avaintekijöitä paremman maailman rakentamisessa. EMMA puolestaan on vahvojen, taiteen voimasta syntyvien kokemusten taidemuseo, joka tuo taiteen sinne, missä ihmiset liikkuvat ja toimivat.
EMMAn ja SEB:n kolmevuotisessa yhteistyössä on aikaisemmin nähty Paula Lehtosen Syaani meri (2017), Elina Vainion Talletukset (2018) ja Teemu Lehmusruusun Parent Matter (2018), Antti Kytömäen Putous (2019) sekä Mika Helinin teos Kaksoisvarjo (2019).
Taiteilijatapaaminen SEB:ssä 5.2. klo 15.
Teos on SEB:n aulassa ikkunan edessä ja sen voi nähdä myös kadulta päin.
SEB, Eteläesplanadi 18, 00130 Helsinki
Aula on avoinna arkisin klo 9–16, sisään pääsee ovikelloa soittamalla. Vapaa pääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Asta TeräväinenViestintäkoordinaattori / Communications Coordinator
Puh:+358447601930asta.teravainen@emmamuseum.fiKuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
EMMA – Espoon modernin taiteen museon kokoelma- ja näyttelytoiminta profiloituu kotimaiseen ja kansainväliseen modernismiin, nykytaiteeseen sekä designiin. EMMA sijaitsee Espoon Tapiolassa, professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa betoniarkkitehtuuria edustavassa Näyttelykeskus WeeGeessä. Näyttelytilat ovat pinta-alaltaan Suomen suurimmat, ja pelkistetty moderni arkkitehtuuri tukee EMMAn, Saastamoisen säätiön ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmien sekä vaihtuvien näyttelyiden kokemuksellista esittämistä. Tervetuloa!
@emmamuseum
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EMMA – Espoo Museum of Modern Art
Krist Gruijthuijsen nimitetty EMMAn uudeksi museonjohtajaksi26.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
EMMA – Espoon modernin taiteen museon hallitus on nimittänyt Krist Gruijthuijsenin uudeksi museonjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1. lokakuuta 2025 ja tulee toimimaan myös EMMAn toimitusjohtajana. EMMAn pitkäaikainen johtaja Pilvi Kalhama aloittaa uudessa tehtävässään Arkkitehtuuri- ja designmuseon johtajana elokuussa 2025.
Krist Gruijthuijsen utsedd till ny museichef för EMMA26.5.2025 08:30:00 EEST | Pressmeddelande
Stiftelsens styrelse har utsett Krist Gruijthuijsen till ny museichef och verkställande direktör för EMMA – Esbo moderna konstmuseum. Gruijthuijsen tillträder sin nya tjänst den 1 oktober 2025. EMMAs mångåriga chef Pilvi Kalhama börjar i sin nya roll som chef för Arkitektur- och designmuseet i augusti 2025.
Krist Gruijthuijsen has been appointed as EMMA’s new Museum Director26.5.2025 08:30:00 EEST | Press release
The Board of Directors has appointed Krist Gruijthuijsen as the new Museum Director and CEO of EMMA – Espoo Museum of Modern Art. Gruijthuijsen will begin in his new position on October 1, 2025. EMMA’s long-time Director Pilvi Kalhama will assume her new role as Director of the Museum of Architecture and Design in August, 2025.
Spring flowers bloom in the new Rolf Ekroth x EMMA collaboration collection – exclusively at EMMA Shop22.5.2025 15:30:00 EEST | Press release
EMMA – Espoo Museum of Modern Art launches a new collaboration collection with Finnish fashion designer Rolf Ekroth. The collaborative collection takes inspiration from the intersection of the museum's iconic brutalist architecture and the surrounding Finnish nature. The limited edition line of products will be available exclusively at the EMMA Shop museum store starting from May 23.
Vårblommor spirar i Rolf Ekroth x EMMA – exklusiv samarbetskollektion i EMMA Shop22.5.2025 15:30:00 EEST | Pressmeddelande
EMMA – Esbo moderna konstmuseum lanserar en ny samarbetskollektion tillsammans med den finländska modedesignern Rolf Ekroth. Kollektionen är inspirerad av mötet mellan museets ikoniska arkitektur och den omgivande naturen. Produkterna tillverkas i en begränsad upplaga och finns exklusivt i EMMA Shop från och med 23 maj.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme