Kalevan Prismaan palkataan keväällä jopa 40 uutta työntekijää

Ympärivuorokautinen aukioloaika vastaa nykyasiakkaiden tarpeisiin
Tampereella on ensi toukokuusta alkaen mahdollista poiketa kellon ympäri ostoksille Kalevan Prismaan. Ihan kylmiltään aukioloaikaa ei lähdetä pidentämään, sillä 24/7-aukioloa on testattu Kalevassa jo kolmena vuonna joulun alla. Kokeiluista kertyneet kokemukset ovat olleet positiivisia, ja yöaukiolosta on saatu hyvää palautetta myös Prismoista muualta Suomesta.
– Aikaisemmat 24/7-aukiolomme ovat olleet suosittuja, mikä osoittaa, että asiakkaiden tarpeet ja ostoskäyttäytyminen ovat muuttuneet. On tietenkin pitkä miinus, että Prisma-kokoluokassa yöostoksiin ei ole Pirkanmaalla ollut aiemmin pysyvää mahdollisuutta. Kun kauppa on aina auki, asiakas voi itse päättää, milloin haluaa asioida. Me emme enää rajaa sitä, vaan haluamme olla paikallinen suunnannäyttäjä, sanoo Pirkanmaan Osuuskaupan ryhmäpäällikkö Mikko Mäki.
– Tampereen kaupunki kehittää Kalevan-Hakametsän aluetta lähivuosina voimakkaasti, ja Pirkanmaan Osuuskauppakin on mukana tässä kehityshankkeessa. Alueen tulevaisuuden näkymiäkin ajatellen ympärivuorokautinen aukioloaika on varmasti tarpeen, Mikko pohtii.
Noutolokerollakin voi käydä keskellä yötä
Osuuskaupan asiakkaat päättivät viime syksynä äänestyksellä, että seuraava Kauppakassi-noutolokerikko pystytetään Kalevan Prismaan. Kaleva laahasi tähän saakka verkkokaupan kehityksessä hivenen kollegoistaan jäljessä, sillä juuri Tampereen suurimmassa Prismassa kysyntää lokerikolle on ollut jo pitkään – tästä kieli myös murskavoitto äänestyksessä.
Lokerikkoa mallaillaan parhaillaan rakennuksen keskustan puoleiseen päätyyn, ja verkkokaupasta tilattuja ruokaostoksia pääsee noukkimaan lokerikosta pääsiäisen jälkeen. Prisman aukioloaikamuutoksen myötä myös Kauppakassi-lokerikko toimii jatkossa ympäri vuorokauden.
– Saamme noutoaikoja myös yölle, ja Kalevan asiakkaille tuotteet keräillään paikan päällä Kalevassa. Verkkokaupan kautta voi siis tilata myös esimeriksi sushia ja kylmiä palvelutiskin tuotteita, intoilee ruoan verkkokaupan myyntipäällikkö Erika Vakkilainen.
Aikaa asiakaspalvelulle, säännöllisyyttä työntekijöille
Yöaukiolon myötä osa kaupassa tavallisesti päiväsaikaan tehtävästä työstä voidaan siirtää yölle niin, että päiväsaikaan tapahtuvaan asiakaspalveluun jää enemmän aikaa. Yölle aiotaan siirtää esimerkiksi hyllytystä ja muiden myymäläprosessien hoitamista.
Kalevaan aletaan pian rekrytoida työntekijöitä Osuuskaupan omasta henkilökunnasta, ja lisävahvistusta etsitään myös avoimella haulla. Työntekijöille aukioloaikojen muutos merkitsee mahdollisuutta tehdä pelkkää yövuoroa tai liittyä kasvavaan Kauppakassi-tiimiin. Yövuorossa työskentely perustuu vapaaehtoisuuteen, ja muutoksella halutaan tuoda lisää säännöllisyyttä työntekijöiden elämään, kun jokaisen ei enää tarvitse olla valmis tekemään kaikkia vuoroja.
Lisätietoja:
Pirkanmaan Osuuskauppa, ryhmäpäällikkö Mikko Mäki, mikko.s.maki@sok.fi, 0107672516
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa
Kuljetusrobotit saavat elokuussa uuden asun, jolla muistutetaan valppaudesta liikenteessä5.8.2025 13:04:58 EEST | Tiedote
Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan mukaan neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Kun koulut alkavat ja liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita, Pirkanmaalla tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit muistuttavat aikuisia valppaudesta liikenteessä.
Tampereen suurin Sale avautuu Kalevaan30.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Sale Hippos avaa ovensa torstaina 3. heinäkuuta. Kolmen vilkkaasti liikennöidyn tien risteyksestä, ratikan reitin varrelta ja aivan Tampereen uintikeskuksen kupeesta löytyvä Sale on Tampereen suurin, ja valikoimakin sen mukainen. Sale Hippos sijoittuu Kalevan kaupunginosaan osoitteeseen Uimalankatu 1D.
Iloisen palvelun S-market aukeaa tiistaina Lamminpäässä – luvassa monipuolinen valikoima ja ruoan verkkokaupan noutopiste23.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Lamminpään S-market viettää avajaisiaan tulevana tiistaina 29. huhtikuuta kello yhdeksästä alkaen. Kasvavassa ja kehittyvässä kaupunginosassa asuu paljon pien- ja lapsitalouksia, joiden arjen helpottaminen on huomioitu uudessa kaupassa edullisten hintojen lisäksi muun muassa monipuolisena take away -valikoimana ja ruoan verkkokaupan noutopisteenä.
”Pikatoimitusten myynti on räjähtänyt” – robojen, Woltin ja Foodoran kuljetusalueet laajenevat jälleen16.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Ruoan verkkokaupan pikatoimitusten eli robojen, Woltin ja Foodoran kuljetukset ovat Pirkanmaalla yhä kovassa kasvussa. Kysyntään vastataan kevään aikana, kun robot laajentavat reviiriään Niemenrantaan, Lempäälään ja Ylöjärvelle. Samoin Wolt kuljettaa kesään mennessä ruokaostoksia alle tunnissa Härmälänrannassa, Ylöjärvellä, Nokialla, Niemenrannassa, Tampereen keskustassa, Valkeakoskella, Lempäälässä, Kangasalla, Kaukajärvellä ja Leinolassa – Foodora puolestaan Lahdesjärvellä, Pispalassa, Kalevassa ja Nokialla.
Vappuaattona avautuva Kalevan Hertta on korttelin oma ravintola yhdessäololle – ruokalista nojaa laadukkaaseen pubiruokaan11.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Tampereen uusi kortteliravintola Kalevan Hertta juhlii avajaisiaan vappuaattona. Rennon ravintolan kantava teema on naapuruston oma olohuone: iloista yhdessäoloa hyvän ruoan, juoman, seuran ja pelailun merkeissä. Sijaintinsa myötä Hertta toimii myös erinomaisena etko- ja jatkopaikkana Tammelan stadionin tapahtumille. Ruokalista tekee kaupunginosalle kunniaa ja pian herkutellaankin Stadionin klubileivällä, Aaltosen lohikeitolla, Hippos-burgerilla, Litukan punajuuripullilla ja Siirtolapuutarhan omenahyveellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme