Ilkka Alarotu ja Pekka Haverinen vahvistamaan SOK Liiketoiminnan kasvua

Ilkka Alarotu (KTM) on nimitetty SOK Liiketoimintaan uutena vastuualueenaan Viron ja Pietarin alueen marketkauppa. Alarodulla on pitkä kokemus S-ryhmän palveluksessa, ja hän toimii tällä hetkellä kaupallisena johtajana SOK Vähittäiskaupan ketjuohjauksessa. Alarotu aloittaa Viron marketkaupasta vastaavana johtajana 4.5.2020 ja Pietarin marketkaupasta vastaavana johtajana 1.1.2021.
Pekka Haverinen (KTM) on nimitetty SOK Liiketoimintaan markkinointi- ja viestintäjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä välittömästi. Haverinen on toiminut viimeisimpänä S-Pankin ja FIMin markkinoinnista ja viestinnästä vastaavana johtajana.
”SOK Liiketoiminta hakee pitkällä aikajänteellä merkittävää kasvua market- ja majoituskaupassa. Lähivuosina kasvua haetaan erityisesti marketkaupasta Virossa ja Pietarissa. Nimityksistä saamme tarvittavaa vahvistusta kasvustrategiamme toteuttamiseen haastavassa kansainvälisessä toimintaympäristössä. Toivotan Pekalle ja Ilkalle menestystä uusissa vaativissa tehtävissään”, SOK Liiketoiminta Oy:n toimitusjohtaja Jari Annala sanoo.
”Haluamme viedä suomalaista osaamista, palveluita ja tuotteita lähialuille. Näen merkittävän mahdollisuuden vahvistaa asemaamme Viron ja Venäjän markkinoilla, paikallisten asiakkaiden tarpeisiin vastaten”, Ilkka Alarotu toteaa.
”Asiakasymmärryksen vahvempi hyödyntäminen avaa meille uusia ovia sekä market- että majoituskaupan markkinoinnissa ja asiakkuuksien johtamisessa. Tulen innoissani mukaan kasvustrategiaa toteuttamaan”, Pekka Haverinen sanoo.
Lisätietoja:
SOK Liiketoiminta Oy
Jari Annala, EVP, CEO, p. 050 566 5032
Jennie Stenbom, SVP, HR p. 050 369 1178
Ilkka Alarotu, SVP, Retail Business, p. 050 566 5038
Pekka Haverinen, SVP, Marketing and Communications, p. 040 752 9852
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
SOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
SOK Liiketoiminta Oy on SOK:n tytäryhtiö, joka harjoittaa matkailu- ja ravitsemisliiketoimintaa Suomessa, Virossa ja Venäjällä sekä vähittäiskaupan liiketoimintaa Virossa ja Venäjällä.
SOK-yhtymän muodostavat Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) ja sen tytäryhtiöt. SOK on keskusliike, jossa tuotetaan S-ryhmään kuuluville osuuskaupoille asiantuntija- ja tukipalveluita, kuten esimerkiksi ketjuohjaus-, valikoima-, hankinta- ja markkinointipalveluita. SOK vastaa myös S-ryhmän strategisesta ohjauksesta ja liiketoimintaketjujen kehittämisestä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Maalaus korostuu suomalaisten remontointisuunnitelmissa – Prisma tuo myyntiin uudet sisustusmaalit suosituimmissa sävyissä9.9.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän asiakasomistajilleen toteuttama tuore kyselytutkimus valottaa suomalaisten remontointisuunnitelmia. Kyselyyn vastasi yli 1900 suomalaista, ja sen tulokset puhuvat selkeää kieltä: pienet kodin remontit kiinnostavat nyt enemmän kuin suuret investoinnit. Useimmiten remontointiaikeissa suunnataan maalikaupoille. Prisman valikoimaan saapuneet uudet sisustusmaalit tuovat kymmenen Suomen suosituinta sävyä helposti remontoijien saataville.
Kaupan toimenpiteillä selvä vaikutus – S-ryhmän ruokakaupoissa hillittiin muovikassien kysyntää8.9.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Osana kansallista muovikassisitoumusta sekä pitkäaikaista kampanjointia yhdessä muiden kaupan alan toimijoiden kanssa, S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) on tehty toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Toukokuun alussa aloitetun uuden myymäläviestinnän sekä eri kassivaihtoehtoja koskeneen hintamuutoksen myötä yhä harvempi osti muovikassin tänä kesänä.
Suomesta löytyy jo kauppoja, joissa puhelin on syrjäyttänyt lompakon5.9.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Tietyissä S-ryhmän toimipaikoissa jo joka toinen bonustapahtuma kirjataan puhelimella muovikortin sijaan. Muutos on tapahtunut lyhyessä ajassa, sillä esimerkiksi Applen laitteille S-Etukortin on voinut lisätä vasta viime vuodesta alkaen.
SOK mukaan European Marketing Distribution -hankintaliittoumaan29.8.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
SOK on liittynyt päivittäistavaroiden kansainvälisen EMD-hankintaliittouman jäseneksi. Yhteistyön tavoitteena on luoda uudenlaisia toimintamalleja kansainvälisten merkkituotteiden hankintaan – asiakkaiden hyödyksi.
Kosmetiikan kemikaalikuorma huolettaa monia – 54 % suomalaisista valitsee yhä useammin luonnonkosmetiikan tuotteita28.8.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Statistan tilastojen mukaan luonnonmukaisen kosmetiikan markkinoiden ennustetaan kasvavan koko markkinaa nopeammin. Tämä näkyy yhä konkreettisemmin myös suomalaisten kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteiden hankinnoissa, joissa luonnonkosmetiikka on jatkuvasti vahvistanut asemaansa. Peräti 54 prosenttia Sokoksen teettämän kyselytutkimuksen vastaajista toteaa kasvattaneensa luonnonkosmetiikan käyttöä viime vuosina. Tärkeimmät syyt valita luonnonmukaisempia tuotteita perinteisempien kosmetiikkatuotteiden sijaan ovat kemikaalien välttäminen ja tuotteiden turvallisuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme