Suomen ensimmäinen ilmastoperuna – Maatilan Jäljettömän Hyvä -perunatuotesarja on täysin jäljetön

Jäljettömän Hyvä uutuus
Peruna on ilmastoruokaa parhaimmillaan. Pakatun ruokaperunan hiilijalanjälki on noin 11–12 g/100g*, jonka senkin voi nyt hyvittää. Potwell Oy tuo markkinoille uuden Maatilan Jäljettömän Hyvä -tuoteperheen, jonka hiilijalanjälki on kompensoitu kuluttajan puolesta. Kyseessä on Suomen ensimmäinen ilmastoperuna. Hyvitetyt tuotteet tunnistaa hiilijalanjälkitunnuksesta.
– Peruna on jo valmiiksi ilmastoystävällinen tuote, joten aloimme viime keväänä pohtia, miksemme poistaisi loppuakin kuormitusta. Niin syntyi ajatus Jäljettömän Hyvästä perunasta ja hiilijalanjälkitunnuksesta, jonka avulla jokainen voi helposti seurata kulutusvalintojaan, kertoo Potwell Oy:n toimitusjohtaja Teppo Vetoniemi.
Jäljettömiä perunauutuuksia on kahdeksan, kaikki Maatilan Jäljettömän Hyvä -tuotteet tullaan hyvittämään. Potwell hyvittää myös keskusliikeasiakkaiden, kuten Keskon Pirkka-perunoiden hiilijalanjäljen. Kompensointikumppanina toimii Suomen 4H-järjestön Taimiteko, jonka tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä. Hiilensidonta on puiden tärkeä ilmastovaikutteinen ominaisuus.
– Oma tavoitteemme on istuttaa uutta metsää 6–9 hehtaaria vuodessa. Samalla tulemme työllistäneeksi suomalaisia 4H-nuoria, jotka pääsevät hankkeessa istutustöihin, Vetoniemi kertoo.
Konkreettisia tekoja ja lukua tarvitaan
Potwell on vuodesta 2011 seurannut ja laskenut kaikkien perunatuotteidensa hiilijalanjälkeä. Hiilijalanjälki mittaa sitä, kuinka paljon tuote aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä elinkaarensa aikana. Potwellin tuoreet laskelmat (pdf) tulivat juuri Luonnonvarakeskuksesta (LUKE), ja yritys on tuloksiin erittäin tyytyväinen. Sen lisäksi että tuotteiden hiilijalanjälki on pienentynyt, myös yhteistyö LUKE:n kanssa on sujunut aina erinomaisesti.
– Maatilan-sarjan ilmastovaikutus jää kasvihuonekaasupäästöjen osalta vähäiseksi. Perunoidemme hiilijalanjälki on pienentynyt vuodesta 2011 noin 30 %, mikä on meille tärkeä tieto ja ohjaa omaa tekemistämme. Konkreettisia ilmastotekoja ja -lukuja tarvitaan.
– Meille on tärkeää tuotteiden ympäristöjalanjälkien tarkka ja primääritietoon perustuva, tiedepohjainen laskenta, ja oli ilo olla toistamassa laskentaa Potwellille. Toista kertaa tehtävän laskennan taustaksi saimme yhteistyössä hankittua hyvin kattavat lähtötiedot perunan tuotannosta ja jalostamisesta. Tiedonkeruu alkutuotannosta on usein haasteellisinta, mutta tässä tapauksessa onnistuimme saamaan poikkeuksellisen, yli 50 % otoksen tuotantotiloilta useammalta vuodelta, kertoo erikoistutkija ja asiakaspäällikkö Juha-Matti Katajajuuri Luonnonvarakeskuksesta.
Hiilijalanjälkilaskelma perustuu standardeihin ISO 14040 ja 14044 sekä Euroopan komission Product Environmental Footprint (PEF) -menetelmään. Laskelma on kattava: se huomioi koko tuotantoketjun – myös vesijalanjäljen, joka esimerkiksi Maatilan jäljettömän hyvä pakatulla ruokaperunalla on 7 litraa / 1 kg*. Vesijalanjälki on siis erittäin pieni. Läpinäkyvä tuotantoketju ja kestävät valinnat ovat yritykselle itsestäänselvyys. Vesijalanjälki on laskettu AWARE -menetelmän mukaisesti.
– Liiketoimintamme kumpuaa suomalaisilta tiloilta, joissa suojellaan luontoa ja toimitaan vastuullisesti. Kestävät valinnat ovat meillä arkipäivää, joten haluamme tehdä niistä sellaisia myös kuluttajille, Vetoniemi sanoo.
*Luvut perustuvat Luonnonvarakeskus (LUKE) Potwell Oy:lle tekemään hiili- ja vesijalanjälkilaskelmaan, jota seurattiin keväästä talveen 2019. Tulokset kuvaavat Potwellin toimitusketjun toimintaa ja ympäristötehokkuutta, joten tuloksia ei voi yleistää koskemaan perunatuotteita yleisesti.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja, Teppo Vetoniemi
Potwell Oy
p. 040 080 9530
Erikoistutkija, asiakaspäällikkö Juha-Matti Katajajuuri
Luonnonvarakeskus LUKE
juha-matti.katajajuuri@luke.fi
p. +358 29 532 6219
Potwell Oy on tavarantoimittajiensa omistama myyntiyhtiö. Toimitamme asiakkaillemme maukasta, ravitsevaa ja vastuullisesti tuotettua perunaa moneen eri tarpeeseen. Maatilan-tuotemerkkimme pitää sisällään sekä kuluttaja- että suurtaloustuotteita, jotka tulevat suomalaisten viljelijöiden pelloilta ja ovat siten luotettavasti jäljitettävissä. Toimimme tavarantoimittajien kanssa yhteisten laatustandardien mukaan kustannustehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Tavoitteenamme on jäljetön huominen, jonka hyväksi teemme töitä mm. kompensoimalla perunatuotteitamme. Maatilan Jäljettömän Hyvä on rekisteröity tavaramerkki.
Luonnonvarakeskus LUKE on 1300 henkilön asiantuntijaorganisaatio, joka kokoa yhteen luonnonvarojen sekä vastuullisen ruoantuotannon osaajat. Luke on yksi maailman monitieteellisimmistä alan tutkimuskeskuksista ja Suomen johtava asiantuntija ruokatuotteiden ja -pakkausten kokonaisvaltaisessa tiedepohjaisessa ympäristö- ja hiilijalanjälkien arvioinnissa ja vähentämisessä.
Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään suomalaisia nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla kuusentaimia alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosikymmeniin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja, Teppo Vetoniemi
Potwell Oy
teppo.vetoniemi@potwell.fi
p. 040 080 9530
Erikoistutkija, asiakaspäällikkö Juha-Matti Katajajuuri
Luonnonvarakeskus LUKE
juha-matti.katajajuuri@luke.fi
p. +358 29 532 6219
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Potwell Oy on tavarantoimittajiensa omistama myyntiyhtiö. Toimitamme asiakkaillemme maukasta, ravitsevaa ja vastuullisesti tuotettua perunaa moneen eri tarpeeseen. Maatilan-tuotemerkkimme pitää sisällään sekä kuluttaja- että suurtaloustuotteita, jotka tulevat suomalaisten viljelijöiden pelloilta ja ovat siten luotettavasti jäljitettävissä. Toimimme tavarantoimittajien kanssa yhteisten laatustandardien mukaan kustannustehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Tavoitteenamme on jäljetön huominen, jonka hyväksi teemme töitä mm. kompensoimalla perunatuotteitamme. Maatilan Jäljettömän Hyvä on rekisteröity tavaramerkki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Potwell Oy
Perunasato oli sateista huolimatta normaali14.11.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Vuoden perunasato on viimeistäkin mukulaa myöten saatu marraskuun alkupuolella kerättyä talteen, ja satoa voi luonnehtia jokseenkin normaaliksi. Näin sanoo toimitusjohtaja Tero Oinonen Potwell Oy:stä, joka on Suomen suurin perunantuottajayhteisö.
Perunasato odotettua parempi10.11.2022 15:10:26 EET | Tiedote
Suomalaista perunaa riittää tulevaisuudessakin, vaikka hintapaineet eivät hellitä.
Suomalaiset perheviljelmät tuottavat tutkitusti hiilineutraalia suomalaista lähiperunaa9.11.2021 13:53:16 EET | Tiedote
Perunanviljelijät kompensoivat hiilijalanjälkensä istuttamalla metsää 4H-järjestön Taimiteko-mallin mukaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme