
Ennätyksellinen vuosi kongressien saralla - Tampere kongressikaupunkien kärjessä

Finland Convention Bureau on julkistanut vuoden 2019 kongressitilastot. Suomessa järjestettiin vuonna 2019 enemmän kongresseja kuin koskaan aiemmin. Viime vuonna järjestettiin yhteensä 835 kansainvälistä järjestökongressia, joihin osallistui ennätykselliset 136 413 kongressivierasta. Näistä Tampereella järjestettiin 78 kongressia, joihin osallistui yhteensä 10 468 kongressivierasta. Määrä on Suomen kolmanneksi suurin. Enemmän kongresseja järjestettiin vain Helsingissä ja Espoossa. Osallistujamäärissä Tampere on kakkossijalla.
– Nykyinen kävijämäärä on historian suurimpia, korostaa Tampere Convention Bureaun asiakkuusvastaava Pia Helminen.
Suurin Tampereella viime vuonna järjestetty kongressi oli World Music Expo Womex, jonka osallistujamäärä oli noin 2500. Joka toinen vuosi Tampereella järjestettävä perinteikäs lasialan kongressi, Glass Performance Days, puolestaan houkutteli Tampereelle 830 kansainvälistä vierasta.
Vaikuttavuutta kongresseilla
Kongresseilla on huomattava taloudellinen merkitys. Niihin saapuva osallistuja viipyy pidempään ja jättää Suomeen huomattavasti enemmän rahaa kuin yksittäinen matkailija. Lisäksi moni vierailija harkitsee Suomea lomakohteena kongressikokemuksensa jälkeen, ja on halukas suosittelemaan kohdetta ystävilleen ja sukulaisilleen.
Tulovaikutusten lisäksi kongressien merkitys on kaupungille tärkeä myös kansainvälisen tunnettuuden ja kaupungin imagon kannalta. Tampereella järjestettävät kongressit ovat oivallinen tilaisuus esitellä paikallista osaamista ja verkostoitua kansainvälisesti. Kongressien yhteydessä järjestettävät näyttelyt ja tutustumisvierailut paikallisiin kohteisiin ovat usein tärkeä osa niiden ohjelmaa.
Vilkas kongressivuosi tulossa Tampereella
Vuonna 2020 Tampereen suurimmat kongressit ovat tieteellisiä kongresseja. Heinäkuussa Tampere-talossa ja Tampereen yliopistossa järjestetään kansainvälinen media- ja viestintätutkijoiden konferenssi IAMCR (International Association for Media and Communication Research), joka siirrettiin Tampereelle Pekingistä. Syyskuussa Tampereen Yliopisto järjestää yhteistyössä Euroopan molekyylibiologian organisaatio EMBOn kanssa Tampere-talossa Life2020-kongressin, johon odotetaan jopa 2500 osallistujaa ympäri maailmaa.
Life2020 kongressin yhteydessä pilotoidaan uutta yhteistyömallia festivaalien ja kongressien välille. Tämä on osa Pirkanmaan festivaalit ry:n koordinoimaa hanketta, jonka tavoitteena on luoda uudenlainen kongressifestivaalien tapahtumakonsepti.
– Hankkeen avulla pyrimme luomaan mallin tieteen ja taiteen yhteistyölle kongresseissa. Tarjoamme kongressivieraille siivun paikallista festivaalikulttuuria ja tamperelaisille kurkistuksen kansainvälisen tiedetapahtuman ytimeen, iloitsee Tampere Convention Bureaun asiakkuusvastaava Laila Walldén.
Visit Tampere Oy:n Tampere Convention Bureau (TCB) vastaa Tampereen kongressimarkkinoinnista. Tampere Convention Bureau tarjoaa tieteentekijöille, järjestöille ja yrityksille maksutonta asiantuntija-apua kansainvälisen kokouksen tai kongressin kutsumisessa, suunnittelussa ja markkinoinnissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laila WalldénAsiakkuusvastaava, kongressit
Puh:040 683 8789laila.wallden@visittampere.fiPia HelminenAsiakkuusvastaava, kongressit ja kumppanuudet
Puh:040 706 6448pia.helminen@visittampere.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Olemme Suomen suosituimman matkailukaupungin matkailu- ja elinkeinomarkkinoinnin asiantuntijaorganisaatio. Vahvistamme Tampereen asemaa kansallisesti ja kansainvälisesti vetovoimaisena matkailu-, tapahtuma-, ja kongressikaupunkina.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Visit Tampere
Tampereen järvi- ja luontomatkailun ideakilpailun voittajaksi pyörämatkailukonsepti Kartanosta kartanoon15.12.2023 09:09:38 EET | Tiedote
Tres Hombres Adventure Oy:n ja Äksyt Ämmät Oy:n yhteistyönä tarjoama pyörämatkailupalvelu erottui selkeällä liiketoimintamallilla ja suunnitelmalla aloittaa toiminnan pilotointi kesällä 2024.
Vuoden 2023 Visit Tampere Award -palkinto Hiking Travel, Hitille, yleisöäänestyksen voittajaksi Pyynikin näkötorni21.11.2023 15:37:34 EET | Tiedote
Visit Tampere Award -palkinto myönnettiin tänä vuonna yritykselle, joka on rohkeasti, aktiivisesti ja esimerkillisesti kehittänyt toimintaansa seudun matkailustrategiaan peilaten ja sitä kautta edistänyt tamperelaisen onnellisuuden tuotteistamista matkailijoille. Ensimmäistä kertaa jaettiin myös yleisön valinta -palkinto yhteistyössä kaupunkilehti Tamperelaisen kanssa ja äänestäjiltä kysyttiin, mihin he veisivät kansainvälisen vieraansa Tampereella kokemaa paikallista onnellisuutta. Yleisöäänestyksen voitti Pyynikin näkötorni.
Tampereen järvi- ja luontomatkailuun etsitään uusia palveluita ideakilpailulla – Palkintona 10 000 euroa31.10.2023 09:05:14 EET | Tiedote
Tampereen kaupungin elämystalouden kehitysohjelma, Visit Tampere ja Ekokumppanit Oy järjestävät yhdessä ideakilpailun, jossa etsitään uusia palveluita Tampereen ja Pirkanmaan järvi- ja luontomatkailuun. Parhaalle ehdotukselle on luvassa 10 000 euroa. Kilpailu toteutetaan kokeiluhankintana, joten kokonaisuuteen kuuluu myös voittaneen palvelun testaaminen ensi vuoden aikana.
Hiking Travel, HIT, Niemi-Kapeen tila ja Rauhaniemen kansankylpylä Visit Tampere Award -palkinnon ehdokkaina26.10.2023 07:16:00 EEST | Tiedote
Tampereen matkailu- ja elinkeinomarkkinoinnin asiantuntijaorganisaatio Visit Tampere palkitsee jälleen marraskuussa Visit Tampere Award -palkinnolla seudun matkailualan yrityksen.
Matkailutoimiala on selvässä kasvussa Pirkanmaalla ja koko Suomessa – Tampere yksi Suomen suurimmista matkailualueista17.8.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Matkailun tulo- ja työllisyystutkimuksen mukaan Suomen suurimmat matkailualueet matkailutulolla mitattuna ovat Vantaa, Helsinki ja Tampere. Vantaan matkailutuloa selittää erityisesti Helsinki-Vantaan lentoasema, joka tuotti kaupungin matkailutulosta lähes 90 prosenttia.