Osuuskauppa Keskimaassa sopeutetaan toimintaa koronaviruksen vaikutusten vuoksi
16.3.2020 15:55:00 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Neuvottelujen kohteena ovat kaikki Osuuskauppa Keskimaan majoitus- ja ravitsemiskaupan toimialan, polttoneste- ja liikennemyymäläkaupan toimialan, Prisma Parturi-Kampaamon, Kodin Terran ja Sokoksen työntekijät. Lomauttamisuhan alla arvioidaan olevan 724 työntekijää. Lomautuksen arvioitu kesto on enintään 90 päivää. Neuvottelujen piirissä eivät ole toimipaikkojen päälliköt, keskijohto ja toimialojen asiantuntijat. Nämä henkilöstöryhmät rajautuvat pois neuvotteluista, koska heidän työpanostaan tarvitaan poikkeustilanteen organisoinnissa.
Keskimaalla halutaan varmistaa keskimaalaisten työllistymistä tilanteessa, missä toisaalla asiakkaat kaikkoavat ja toisaalla asiakkaita on normaalia paljon enemmän. Keskimaalle on perustettu työryhmä, jossa on kaikkien toimialojen edustajat aktiivisesti työstävät konkreettisia toimenpiteitä työn tarjoamiseen yli toimialarajojen Keskimaalla.
− Työn vähenemisestä huolimatta esimerkiksi ruokakaupoissamme saattaa esiintyä myös työvoimapulaa. Tämä voisi johtua tilanteesta, jossa iso osa henkilöstöä joutuisi karanteeniin, sairastuisi yhtäaikaisesti, tai jäisi kotiin esimerkiksi päiväkodin ollessa kiinni. Työntekijöiden valmiutta auttaa näissä tilanteissa yli osuuskaupan toimialarajojen kartoitetaan, ja mahdollisten lomautusten määrä ja vaikutukset työntekijöiden tuntimääriin pyritään pitämään mahdollisimman pienenä. Lomautuksia pyritään välttämään myös hyödyntämällä työehtosopimuksessa olevia mahdollisuuksia työaikajoustoihin, kertoo Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti MäättäToimitusjohtaja, kauppaneuvos
Puh:+358 50 522 1011antti.maatta@sok.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Muutoksia Keskimaan Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteiden palveluverkostossa3.2.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa keskittää Sokkarin Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen toiminnot Jyväskylässä Keljon ja Seppälän palvelupisteisiin. Sokkarin palvelupisteen toiminta päättyy helmikuun 2026 loppuun mennessä. Lisäksi Jämsän, Keuruun ja Äänekosken palvelupisteissä palvellaan jatkossa yhtenä päivänä viikossa kahden palveluneuvojan voimin.
Uudistuksia Sokkarilla – kauppakeskuksen ravintolapalveluita kehitetään30.1.2026 12:08:28 EET | Tiedote
Jyväskylän ydinkeskustassa Kauppakeskus Sokkarilla käynnistyy alkuvuoden aikana useita uudistuksia, jotka parantavat palvelutarjontaa ja kehittävät toimijoiden tiloja. Uudistustyöt sijoittuvat erityisesti pohjakerrokseen sekä Mestarin Herkun ravintola- ja kahvilatoiminnan alueelle. Lisäksi useat 2. kerroksen ravintolatoimijat ovat hiljattain uudistaneet tilojaan.
Revolution avautuu uudistuneena – tutut puitteet, raikas ilme ja entistä laadukkaammat live‑illat29.1.2026 11:55:00 EET | Tiedote
Jyväskylän kävelykadulla sijaitseva ravintola Revolution avautuu asiakkaille uudistuneena perjantaina 30.1.2026 klo 21, kun tammikuun aikana toteutettu remontti on saatu päätökseen. Uudistus tuo tiloihin raikkaamman ilmeen ja parantaa ravintolan toiminnallisuutta, säilyttäen samalla Revolutionin tutun tunnelman.
Keski-Suomen suurin suurteholatausasema avautuu ABC Hirvaskankaalle28.1.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on avannut ABC Hirvaskankaalle Keski-Suomen suurimman suurteholatausaseman, joka palvelee nyt 24 suurteholatauspisteen ja 2400 kilowatin kokonaistehon lisäksi autoilijoita ympärivuorokautisilla, matkantekoa tukevilla palveluilla.
S-market Hankasalmi uudistuu – energiatehokkuus ja asiointikokemus paranevat15.1.2026 10:25:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa toteuttaa laajan uudistuksen S-market Hankasalmella, jonka myötä myymälän toiminnallisuudet paranevat. Uudistuksen tavoitteena on parantaa asiakaskokemusta, tehostaa myymälän toimintaa ja vastata entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Uudistustyöt alkavat vaiheittain helmikuussa ja myymäläuudistus valmistuu kesäkuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
