Osuuskauppa Keskimaa sulkee ABC-liikennemyymälöiden ravintolat, polttonestejakelu säilyy entisellään. ABC Hirvaskangas, ABC Keljonkangas ja ABC Vaajakoski jatkavat ruokakauppoina.

Keskimaan ABC-liikennemyymälöissä on valmistauduttu tekemään mittavia toimenpiteitä hallituksen keskiviikkona 25.3.2020 esittämän vetoomuksen ja eduskunnassa lähipäivinä vahvistettavan asetuksen mukaisesti. Suomen hallitus esittää ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen sisällä syömisen kieltämistä asiakkailta mahdollisimman pian koronaviruksen leviämisen rauhoittamiseksi.
Osuuskauppa Keskimaa on päättänyt sulkea perjantai-iltana 27.3.2020 kaikkien Keskimaan ABC-liikennemyymälöiden ravintolat. Keskimaan alueen seitsemästä ABC-liikennemyymälästä ABC Viitasaari, ABC Joutsa, ABC Keuruu ja ABC Palokka suljetaan kokonaan toistaiseksi. ABC Keljonkangas, ABC Hirvaskangas sekä ABC Vaajakoski palvelevat lauantaista alkaen ruokakauppoina klo 6–22 aukioloajoilla. Polttonestejakelu jatkuu normaalisti kaikissa liikennemyymälöissä.
− Suomen hallitus kiirehtii toimia epidemian leviämisen hillitsemiseksi. Haluamme kantaa vastuumme epidemian rauhoittamiseksi, ja siksi suljemme Osuuskauppa Keskimaan ABC-liikennemyymälöiden ravintolat jo ennen kuin hallituksen esitys saa eduskunnassa hyväksynnän. ABC Marketimme Hirvaskankaalla, Keljonkankaalla sekä Vaajakoskella ovat osa paikallista ruokahuoltoa ja antavat ihmisille mahdollisuuden asioida oman asuinalueen marketissa. Lisäksi asiakkaat voivat ostaa kahvia mukaan ja Hirvaskankaalla jatkamme Hesburgerin take away -myyntiä, toteaa Osuuskauppa Keskimaan ABC-liikennemyymälöiden ja polttonestejakelun toimialajohtaja Heikki Tervanen.
Hirvaskankaan ja Vaajakosken liikennemyymälöiden aukiolo Keski-Suomessa on tärkeää myös ammattiautoilijoille, sillä ne tarjoavat heille tauko- ja wc-tilat valtakunnallisesti tärkeän väylän varrella.
Osuuskauppa Keskimaan liikennemyymälöiden sulkemiset ja toiminnan sopeuttaminen vaikuttavat henkilöstötarpeisiin. Liikennemyymälöiden sulkemisten sekä toiminnan supistamisten vuoksi tilanteen edellyttämät lomauttamiskeskustelut liikennemyymälöiden henkilökunnan kanssa ovat parhaillaan käynnissä.
− Haluamme tässä vaikeassa tilanteessa toimia vastuullisesti ja teemme osaltamme kaikkemme yhteiskunnan hyvinvoinnin parhaaksi. Keskimaa on sulkenut jo aiemmin tällä viikolla lähes kaikki ravintolansa Jyväskylästä, joten tämä on jatkumo tähän valitettavaan tilanteeseen, summaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, Antti Määttä, toimitusjohtaja, 050 522 1011, antti.maatta@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, Heikki Tervanen, toimialajohtaja, 050 593 5764, heikki.tervanen@sok.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keskimaa aloittaa yhteistyön Asianajotoimisto Kontturin kanssa – tarjoaa asiakasomistajille lakipalveluita17.6.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on solminut yhteistyösopimuksen Itä-Suomen suurimman asianajotoimiston Kontturi & Co Oy:n kanssa, joka tuo edulliset lakipalvelut ja kuukausittaiset maksuttomat neuvontapäivät Keskimaan asiakasomistajille. Kontturi avaa toimipaikan Jyväskylässä Kauppakeskus Sokkarille syys-lokakuun vaihteessa 2025.
Mestarin Herkun uudistus vahvistaa keskustan vetovoiman kasvua12.6.2025 10:32:34 EEST | Tiedote
Jyväskylän Kauppakeskus Sokkarilla sijaitsevan Mestarin Herkun keväällä alkanut uudistusprojekti on saatu päätökseen. Uudistuksen ensisijaisena tavoitteena oli parantaa asioinnin sujuvuutta ja raikastaa myymälämiljöötä ajanmukaiseksi. Myymälän ilmettä ja asiakaskiertoa on tehostettu muokkaamalla käytävälinjoja sekä lisäämällä uusia opasteita. Lisäksi uutena palveluna käyttöön on otettu ruoan verkkokaupan pikatoimitukset. Mestarin Herkun uudistus vahvistaa osaltaan Jyväskylän keskustan vetovoimaa keskusta-alueen palveluiden kehittämisen myötä.
Sale Kyyjärvi uudistuu – energiatehokkuutta ja parempaa asiakaskokemusta9.6.2025 11:45:00 EEST | Tiedote
Kyyjärvellä Kauppakeskus Paletissa sijaitsevassa Salessa alkaa mittava uudistus syksyllä 2025. Uudistuksen tavoitteena on parantaa myymälän asiakaskokemusta, toimivuutta ja energiatehokkuutta. Remontti toteutetaan kahdessa vaiheessa, jotta myymälä voidaan pitää auki koko remontin ajan.
Harjannostajaiset Himoksella: Break Sokos Hotel Himos avautuu marraskuussa 20254.6.2025 14:37:11 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa järjestää Himoksella perinteiset harjannostajaiset keskiviikkona 4.6.2025. Himoksen Länsirinteiden juurelle valmistuvan Break Sokos Hotel Himoksen rakentaminen on edennyt sisätyövaiheeseen, ja toukokuussa huoneistohotelliin on valmistunut kaksi mallihuonetta. Rakennustyömaa työllistää tällä hetkellä noin 100 rakennustyöntekijää, ja työ etenee aikataulussa kohti marraskuun 2025 valmistumista.
Osuuskauppa Keskimaa muistuttaa – huonon käytöksen sietäminen ei ole osa asiakaspalvelijoiden tehtävänkuvaa!2.6.2025 09:08:00 EEST | Tiedote
Keskimaan 2.6.2025 alkavalla Kohtaa meidät kivasti -kampanjalla muistutetaan jälleen, että häirintä ei kuulu Keskimaan toimipaikkoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme