Aula & Co julkaisee Paolo Giordanon kirjan koronaviruksesta ja sen globaaleista vaikutuksista huhtikuussa

Kustannusosakeyhtiä Aula & Co julkaisee pikavauhtia italialaiskirjailija Paolo Giordanon kirjan Tartunnan aikaan. Maaliskuussa kirjoitettu kirja kertoo koronaviruksesta sen globaaleista vaikutuksista. Kirja on myyty kiireellisellä aikataululla jo 32 maahan ja se ilmestyy suomeksi jo 15.4., sekä printtikirjana, sähkökirjana että äänikirjana.
Tartunnan aikaan on häkellyttävän tarkasti kirjoitettu tietokirja maapallosta, ihmiskunnasta ja sen yhteisestä kohtalosta. Koronaepidemia on aikamme pahin terveyskriisi. Tämä koettelemus ylittää kansakunnat, identiteetit ja kulttuurit. Epidemia osoittaa tarkasti, kuinka globaali, yhdistynyt ja erottamaton maailmastamme on tullut.
Giordanon mukaan epidemia ohjaa meitä näkemään itsemme osana yhtä yhteisöä ja pakottaa meidät käyttämään mielikuvitustamme tavalla, johon emme ole tavallisissa olosuhteissa tottuneet: ajattelemaan myös muita, kun teemme omia valintojamme yksilöinä. Yhteisö, josta meidän pitäisi nyt olla huolissamme, on koko ihmiskunta. “Tämä on poikkeuksellinen kirja poikkeuksellisesta ajasta. Kun tartunta alkoi, tunsin tarvetta kirjoittaa asiasta. Koin että oli tärkeää kertoa rationaalisin termein, mitä käymme nyt läpi."
Paolo Giordano (s. 1982) on kansainvälisesti tunnettu italialainen kirjailija ja teoreettisen fysiikan tohtori. Hän on tullut tunnetuksi muun muassa romaanistaan Alkulukujen yksinäisyys, joka oli kansainvälinen menestys ja josta tehtiin myös elokuva.
Paolo Giordano: Tartunnan aikaan
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co 2020
Kirja ilmestyy 15.4.
Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä
Giordano myöntää karanteenistaan haastatteluja erilaisilla etäyhteystavoilla. Haastattelut sekä taittovedokset: nora.varjama@aulakustannus.fi
Giordanon video siitä, miksi hän kirjoitti kirjan (Google-tiedostossa)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Pelkät arvostelukappalepyynnöt: info@aulakustannus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Kalevankatu 34
00180 HELSINKI
info@aulakustannus.fihttps://aulakustannus.fi/
Kustannusosakeyhtiö Aula & Co on jo vakiintunut nelivuotias kirjankustantamo. Hittejämme ovat Heather Morrisin superhitit Auschwitzin tatuoija ja Cilkan tarina, maaiman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil deGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille sekä kulttimaineeseen yltäneen Lucia Berlinin teokset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Karsten Dusse yhdistää mindfulnessin ja murhat suositussa kirjasarjassa10.9.2025 10:24:14 EEST | Tiedote
Karsten Dussen Sisäinen lapseni tahtoo tappaa on makaaberia huumoria ja tiukkoja murhia yhdistävä dekkariuutuus. Sarjan ensimmäinen osa Murhat ja mindfulness on myynyt lähes kolme miljoonaa kappaletta. Tv-sovituksen toinen kausi on pian Netflixissä. Dusse saapuu Helsinkiin lokakuun loppupuolella puhumaan aiheesta huumori ja menestys.
Verinen kesä 1972 – Kari Haakanan uuden dekkarisarjan aloitus pureutuu Ruotsin vaiettuun vakoilutapaukseen2.9.2025 13:30:03 EEST | Tiedote
1970-luvun alussa Ruotsi teki Suomessa aktiivista ja syvälle menevää tiedustelua: länsinaapuri vakoili Suomea ja Suomen alueella myös Neuvostoliittoa. Tähän historian vaiettuun tosiasiaan perustuu Kari Haakanan uuden dekkarisarjan aloitus Kirvesmies.
Euroviisut jättänyt viisupomo Martin Österdahl yllättää rapujuhla-aiheisella dekkarilla21.8.2025 11:07:51 EEST | Tiedote
Rapujuhlakausi on käynnissä. Rapujuhlia viettävät myös tv-tuotannossa työskennelleet kaverukset Martin Österdahlin uutuusdekkarissa Rapujuhlat. Mukava työkavereiden jälleennäkeminen muuttuu kuitenkin raastavaksi eloonjäämistaisteluksi. Martin Österdahl tunnetaan myös Euroviisujen pomona. Heinäkuussa julkistettiin hänen lähtönsä viisuista.
Epävakaa lapsuus, rikollinen elämä, pahin rikos, tuomio – ja sovitus4.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
”Olen tuntenut koko elämäni vihaa, ja olen kyllästynyt siihen. Minun on aika katsoa peiliin ja kohdata omat demonini.” Riihimäen vankilassa rikoksiaan sovittava Samuel S. kertoo rankan elämäntarinansa itse kirjoittamassaan uutuuskirjassa Sieluton S – Miten minusta tuli tappaja.
"Tyttöjen Bonnie & Clyde", jatkoa Murhat ja mindfulnessille ja muita alkukesän dekkariuutuuksia11.6.2025 07:21:29 EEST | Tiedote
Alkukesän ja loppukevään dekkariuutuuksissa ovat Hannah Deitchin esikoisteos Tappaja-ainesta, Lynn Messinan 1800-luvun alun Englantiin sijoittuva Katala esitys ja Benjamin Stevensonin humoristinen Kuka tahansa tässä junassa voi olla syyllinen. Tällä viikolla julkaistaan Lasiavain-palkitun Tove Alsterdalin Salakäytävä. Tuire Malmstedtin Metso & Vauramo -dekkarin viimeinen osa Lintusielu ja Martin Österdahlin Rapujuhlat ilmestyvät heinä-elokuun vaihteessa. Elokuun lopussa ilmestyy yllätyshitiksi Suomessakin nousseen Karsten Dussen Murhat ja mindfulnessin jatko-osa Sisäinen lapseni tahtoo tappaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme