FA: Korttiluotot jätettävä korkokattolain ulkopuolelle – luottojen aggressiivista markkinointia suitsittava
Kulutusluottojen enimmäiskoron väliaikainen alentaminen kymmeneen prosenttiin voi vaikeuttaa korttiluottojen käyttöä ja heikentää siten kuluttajien joustomahdollisuuksia arjessa. Lakiesityksen tavoitteena on helpottaa kuluttajien asemaa koronakriisiin liittyvissä yllättävissä talousvaikeuksissa sekä ehkäistä uusien velkaongelmien syntyä. ”Tavoite on hyvin ymmärrettävä, mutta se voi vaikeuttaa talousahdingossa olevien kotitalouksien arjen hallintaa” toteaa FA:n johtaja Lea Mäntyniemi.
Luottolaitosten vakavaraisuussääntely edellyttää riskin hinnoittelemista oikein. ”Ehdotettu kymmenen prosentin korkokatto ei kaikkien asiakkaiden kohdalla vastaa luottoriskiä. Aiempaa suurempi osa asiakkaista saattaisi jäädä kokonaan ilman luottoa”, Mäntyniemi kertoo.
Luotonsaannin vaikeutumisella voi olla ainakin väliaikaisesti suuria vaikutuksia yksittäisten kuluttajien taloudelliseen tilanteeseen. ”Moni joutuu nyt työttömäksi tai lomautetuksi, jolloin etuushakemusten ja ei-kaupallisille luotonantajille, kuten Takuusäätiölle, tehtyjen luottohakemusten määrä kasvaa ja käsittelyajat pitenevät. Kiristykset luotonsaantiin vaikeuttavat arjessa selviämistä, kun menoista on huolehdittava, mutta tuloja joutuu odottamaan”, Mäntyniemi toteaa.
Korttiluottojen jättäminen väliaikaisen sääntelyn ulkopuolelle antaisi Mäntyniemen mukaan monille kotitalouksille joustovaraa välttämättömien menojen hoitamiseen. Sääntelyn vaatimien muutosten tekeminen luotonantajien tietojärjestelmiin ei parissa viikossa onnistu. Voimavaroja tarvitaan muihin asioihin, kuten lyhennysvapaahakemusten käsittelyyn.
Väliaikaisuus on tärkeää
Korkosääntelyn voimassaoloaika ei tulisi olla yhtään pidempi kuin on välttämätöntä. Mäntyniemen mukaan kymmenen prosentin korkokatto on hyväksyttävä vain, jos se esityksessä mainitulla tavalla jää väliaikaiseksi. ”Paluu entiselle korkotasolle pitäisi tehdä automaattiseksi. Lyhyempää poikkeusaikaa tulisi harkita myös tässä, kuten muissakin virusepidemiaan liittyvässä lakiesityksissä ”, Mäntyniemi sanoo.
Kulutusluottojen suoramarkkinoinnin väliaikainen kieltäminen on Mäntyniemen mielestä poikkeustilanteessa ymmärrettävää. Luotonantajien on kuitenkin voitava kertoa asiakkailleen tuotteidensa ominaisuuksista omissa yhteydenpitokanavissaan, esimerkiksi verkkopankissa.
”Tehokkaimmin ylivelkaantumiseen puututaan kuitenkin luotontarjoajien asianmukaisella valvonnalla sekä luomalla positiivisen luottotietorekisterin kaltaisia ratkaisuja, jotka valmistellaan yhteistyössä alan kanssa”, Mäntyniemi muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lea MäntyniemiJohtaja, lainsäädäntö
Puh:+358 20 793 4230lea.mantyniemi@finanssiala.fiTuomo Yli-HuttulaViestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
Puh:+358 20 793 4270tuomo.yli-huttula@finanssiala.fiTietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
ASP-uudistus on hyväksytty mutta ei valmis – kehitettävää jäi seuraavallekin hallitukselle14.6.2025 09:14:00 EEST | Tiedote
ASP-järjestelmän uudistus on hyväksytty, mutta toteutuksen kunnianhimo ei ollut yhtä korkealla kuin Finanssiala ry (FA) odotti. FA ehdotti järjestelmään monia ensiasunnon ostajaa hyödyttäviä muutoksia, kuten pienempää omasäästöosuutta, tavallisten asuntolainojen kanssa yhdenmukaista laina-aikaa sekä keinotekoisten rajojen ja rajoitteiden purkamista. Järjestelmää on kehitetty vuosien saatossa hyvässä yhteistyössä valtion ja pankkien välillä, ja FA on sitoutunut jatkamaan kehitystyötä. Tulevaisuudessa ASP-järjestelmää voitaisiin käyttää myös suomalaisten talousosaamisen kasvattamiseen, kansankapitalismin edistämiseen ja vihreän siirtymän tukemiseen.
Huhtikuun markkinamyllerrys vaihtui toukokuussa kurssinousuun – rahaa virtasi erityisesti osake- ja yhdistelmärahastoihin10.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin toukokuussa yhteensä 230 miljoonaa euroa uusia pääomia. Rahastopääomaan vaikutti myös myönteinen markkinakehitys. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 183 miljardia euroa.
Pankkibarometri: Kotitalouksien ja yritysten luotonkysyntä kasvussa – talouden epävarmuus näkyy kuitenkin investointiodotuksissa5.6.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Kotitaloudet ovat kysyneet luottoja kevään 2025 aikana selvästi enemmän kuin vuosi sitten, selviää Finanssiala ry:n (FA) Pankkibarometrista. Odotukset kotitalouksien lainanottohalukkuudesta kesälle 2025 ovat nekin korkealla. Erityisesti asuntolainoja odotetaan kysyttävän vilkkaasti. Hallituksen puoliväliriihen päätöksellä keventää asuntorahoituksen sääntelyä on hyvät mahdollisuudet lisätä kotitalouksien uskallusta lähteä asuntokaupoille. Yrityksetkin ovat kysyneet kevään 2025 aikana luottoja selvästi vuodentakaista enemmän. Odotukset myös yritysten lähikuukausien lainankysynnälle ovat positiiviset. Investointeja varten otettavien luottojen kysynnän odotetaan kehittyvän heikommin kuin edellisessä, maaliskuussa julkaistussa barometrissa.
Nopeasta toiminnasta kiitos – rahastoliiketoiminta voi pysyä jatkossakin Suomessa28.5.2025 16:17:10 EEST | Tiedote
Finanssiala kiittää hallituksen päätöstä esittää määräaikaisen rahastopoikkeuksen jatkamista vuodella. Nykyinen määräaikainen rahastopoikkeus päättyy vuoden 2025 lopulla, mikä voisi johtaa rahastoliiketoiminnan siirtymiseen ulkomaille. Rahastopoikkeus juontaa juurensa sääntelyyn, jonka tavoitteena on estää veronkiertoa siten, että tosiasiassa Suomesta johdettujen yritysten kotipaikkaa pidettiin verojen välttämiseksi ulkomailla. Sääntelyn muutoksella ei haluttu puuttua sijoitusrahastotoiminnan harjoittamiseen, minkä takia poikkeus säädettiin. Finanssiala ry (FA) muistuttaa, että rahastoalan työpaikkojen ja verotulojen menettäminen kilpailijamaihin olisi suuri riski. Suomeen keskitetty sijoitustoiminta tuo työpaikkoja ja verotuloja. Vaikka määräaikaisen rahastopoikkeuksen jatkaminen on hyvä uutinen, tarvitaan pysyvämpi ratkaisu rahastoalan epävarmuuden poistamiseksi. Samalla on tarkasteltava tiettyjä muita rahastoalan säännöksiä ja varmistettava suomalaisen rahastoalan kilpailuedellytyks
Finanssiala: Pankkilainsäädännön uudistuksessa on otettava huomioon pankkien mahdollisuudet rahoittaa yrityksiä ja kotitalouksia28.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry (FA) on antanut eriävän mielipiteen valtiovarainministeriön mietintöön pankkilainsäädännön uudistamisesta. FA on mukana uudistusta valmistelevassa valtiovarainministeriön työryhmässä. Finanssialan mielestä Suomen on otettava käyttöön vähäriskisiä asuntolainoja koskeva sääntelyoptio. Lisäksi laissa on säilytettävä nykyinen viiden prosentin enimmäismäärä järjestelmäriskejä koskevalle lisäpääomavaatimukselle. Vaatimus tulee lisäksi perustella seikkaperäisesti, jos se asetetaan. Hankalasti ennakoitavat lisäpääomavaatimukset heikentävät pankkien mahdollisuuksia rahoittaa kotitalouksia ja yrityksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme