DNA Oyj

DNA:n Perheystävällinen työpaikka -tunnus uusittiin – näin suuryritysten edelläkävijä kehittää toimintaansa nyt

Jaa
DNA:lle on jälleen myönnetty Perheystävällinen työpaikka -tunnus, joka kertoo työnantajan sitoutumisesta perheystävällisyyden toteuttamiseen ja sosiaaliseen vastuullisuuteen. Tunnus on voimassa kaksi vuotta kerrallaan, ja Väestöliitto arvioi tilanteen kehitystä säännöllisesti. DNA on edelleen ainoa tunnuksen saanut suuryritys.

DNA toteutti uuden Perheystävällinen työpaikka -kyselyn keväällä 2020, ja siihen vastasi yli puolet kyselyn saaneista (51 %, 884 vastausta). Tulosten avulla Väestöliitto saa tietoa tilanteen kehittymisestä ja DNA:n perheystävällisiä käytäntöjä voidaan kehittää. Kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista (66 %) suosittelisi työpaikkaansa erittäin todennäköisesti perheystävällisyyden perusteella. He antoivat arvosanaksi 9 tai 10, kun heiltä kysyttiin asteikolla 0–10, että miten todennäköisesti he suosittelisivat DNA:ta perheystävällisenä työpaikkana.

”Olen todella tyytyväinen tulokseen. Henkilöstömme aito kokemus perheystävällisyydestä on parasta palautetta tekemällemme työlle. Totta kai myös odotukset kasvavat, ja olemmekin sitoutuneet kehittämään käytäntöjämme entisestään”, kommentoi henkilöstöjohtaja Marko Rissanen.

Väestöliiton tunnuksen on toistaiseksi Suomessa saanut kymmenen työnantajaa, joista DNA on ainoa suuryritys.

”Perheystävällisen työkulttuurin kehittäminen on strategista työtä, joka vaatii johdon sitoutumista sekä työntekijöiden kuuntelua. Uusien toimintatapojen käyttöönottaminen ei ole nopeaa ja helppoa suurissa yrityksissä, joissa ihmisillä on erilaiset toimenkuvat. DNA on onnistunut tässä kokeilemalla pienin askelin rohkeasti uusia käytäntöjä ja sitoutumalla pitkäjänteiseen kehittämiseen”, sanoo asiakasvastaava Virpi Salmi Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmasta.

Erityisesti kiitosta saivat joustavuus työajasta ja -paikasta, kokemus esimiesten toiminnasta sekä syrjimättömyys perhe- tai elämäntilanteeseen liittyen. Työntekijät eivät pääsääntöisesti kokeneet kohdanneensa epäasiallista käytöstä elämäntilanteestaan johtuen.

”Olemme tehneet paljon töitä myös sen eteen, että isät käyttäisivät perhevapaita aiempaa useammin. Nyt tulokset osoittavat, että vanhempien välinen tasa-arvo perhevapaiden pitämisen osalta on jatkanut kehittymistään. Meillä perhevapaasta voi puhua ja sille on helppo jäädä sukupuolesta riippumatta”, Rissanen kertoo.

DNA on viime vuosina ollut esillä lukuisten perheystävällisyyttä parantavien avaustensa vuoksi. Esimerkiksi palkallisen isovanhempainvapaan on käyttänyt jo yli 60 DNA:laista. Mutkaton työmalli mahdollistaa työskentelyn ajasta ja paikasta riippumattomasti. Tammikuussa lanseerattiin uutena henkilöstöetuna tuki ikääntyvistä perheenjäsenistä huolehtimiseen. Gubbe Sydänystäväpalvelun kanssa toteutetun edun tavoitteena on, että DNA:laiset voivat varmistaa, etteivät heidän omaisensa jää yksin, vaikka olisivat estyneitä itse tapaamasta heitä niin usein kuin haluavat.

Kuluvan vuoden aikana DNA:lla keskitytään erityisesti henkilöstön tasapuolisuuden kokemuksen kohentamiseen ja selvittämään mahdollisuutta laajentaa joustokäytäntöjämme entisestään. Lisäksi tulemme keskittymään perhevapaalle jäävien ja sieltä palaavien kokemuksien parantamiseen.

Lisätietoja:

henkilöstöjohtaja Marko Rissanen, DNA Oyj, puh. 044 220 3230, marko.rissanen@dna.fi

asiakasvastaava Virpi Salmi, Väestöliiton Terapia- ja kotipalvelut Oy, puh. 050 385 7781, virpi.salmi@vaestoliitto.fi

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelma: https://perheystavallinentyopaikka.fi/

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 942 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA:n uusi tekoälybotti parantaa yritysten asiakaskokemusta1.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote

DNA Business Apuri on tekoälypohjainen työkalu, jolla yritykset voivat parantaa asiakaspalvelunsa tavoitettavuutta ja asiakaskokemustaan. DNA Business Apuri on luotettava ja tietoturvallinen tekoälybotti, joka on suunniteltu erityisesti Suomen markkinoille. Se auttaa varsinkin pieniä ja keskisuuria yrityksiä nostamaan asiakaskokemuksensa uudelle tasolle muun muassa automatisoimalla työläitä katalogihakuja, vastaamalla monimutkaisiin kyselyihin ja tarjoamalla palvelua myös niinä aikoihin, kun perinteinen asiakaspalvelu ei ole avoinna. Palvelu tulee DNA:n yritysasiakkaiden saataville 1.9.2025 lähtien.

DNA's new AI bot enhances customer experience for businesses1.9.2025 09:30:00 EEST | Press release

The DNA Business Apuri is an AI-based tool that allows companies to improve their customer service accessibility and overall customer experience. Designed specifically for the Finnish market, the DNA Business Apuri is a reliable and secure AI bot that helps especially small and medium-sized enterprises elevate their customer experience by automating tedious catalog searches, responding to complex inquiries, and providing service even when traditional customer support is closed. The service will be available to DNA's corporate customers starting September 1, 2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye