Kodin Terran aukioloaikoja laajennetaan ja puutarhan pop up -myymälät saapuvat marketien pihoihin
30.4.2020 10:50:00 EEST | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Jyväskylän Kodin Terran aukioloaikoja supistettiin koronaviruksen aiheuttamien toimenpiteiden vuoksi maaliskuun lopulla ja samalla myös osa henkilökunnasta lomautettiin. Kevään edetessä piha- ja puutarhakausi on saanut ihmiset liikkeelle ja tarve aukioloaikojen laajentamiselle normaalien aukioloaikojen mukaisiksi on tullut ajankohtaiseksi.
− Ihmiset viettävät nyt paljon aikaa kotona, joten tarpeet kodin ja puutarhan kunnostamiseen ovat selvästi kasvaneet. Me haluamme palvella asiakkaitamme mahdollisimman laajoilla aukioloajoilla, joten olemme päättäneet palata takaisin lähes normaaleihin aukioloaikoihin myymälässämme. Lyhensimme poikkeuksellisesti aukioloaikoja ja suljimme arkisin klo 18, mutta asiakkailla on selkeästi tarvetta asioida myös myöhemmin arki-iltoina, joten jatkossa palvelemme klo 20 asti. Laajemmilla aukioloajoilla myös asiakasmäärät tasoittuvat, joten asiointi meillä säilyy turvallisena, toteaa Jyväskylän Kodin Terran terrapäällikkö Noora Nieminen.
− Kaupan piristymisen myötä olemme saaneet kutsua kaikki lomautetut työntekijämme takaisin töihin. Lisäksi olemme saaneet sesonkiin avuksi jo ennen koronakriisin puhkeamista palkatut kesätyöntekijät, Nieminen iloitsee.
Rautakauppatuotteiden ostaminen verkosta on niin ikään lisääntynyt korona-aikana. Asiakkaiden tilatessa tuotteet verkkokaupasta, tuotteet joko noudetaan myymälästä tai toimitetaan asiakkaalle kotiin.
Jyväskylän Kodin Terra palvelee 4.5.2020 alkaen arkisin 7–20, lauantaisin 10–17 ja sunnuntaisin 11–17.
Puutarhan pop up -myymälöitä marketien ja ABC-liikennemyymälöiden pihaan
Jyväskylän Kodin Terran ja Prismojen Kesäpihojen lisäksi osaan Keskimaan S-marketien, Sale-myymälöiden ja ABC-liikennemyymälöiden pihoista on sijoitettu pieniä puutarhan pop up -myymälöitä.
– Ostaminen on tehty mahdollisimman helpoksi. Samalla, kun käy ruokakaupassa voi ostaa myös kesäkukat, mullat, lannoitteet ja vaikkapa oksasakset. Multasäkit voi lastata parkkipaikalla kätevästi suoraan autoon, ja kaikki ostokset maksetaan kerralla kaupan kassalla, kertoo market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Reima Loukkola.
Pop up -myymälöiden valikoimissa on puutarhakaupan perustuotteita. Painotus on kesäkukissa, joiden valikoima päivittyy kauden edetessä. Lisäksi myynnissä on multaa, lannoitteita, kompostikuivikkeita ja puutarhan perustyökaluja.
− Pop-up -myymälöitä on perustettu niihin toimipaikkoihin, joissa on luontaista kysyntää puutarhatuotteille. Toteutukset ja valikoimat vaihtelevat puutarhatuotteiden pop up -myymälälle varatun tilan mukaisesti, Loukkola lisää.
Näissä Keskimaan myymälöissä on puutarhan pop up -myymälät:
- ABC Hirvaskangas
- ABC Keljonkangas
- ABC Vaajakoski
- S-market Karstula
- S-market Laukaa
- S-market Pihtipudas
- S-market Saarijärvi
- S-market Viitasaari
- S-market Äänekoski
- Sale Haapamäki
- Sale Kivijärvi
- Sale Konginkangas
- Sale Konnevesi
- Sale Multia
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, terrapäällikkö Noora Nieminen, 010 767 3838, noora.nieminen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, Reima Loukkola, market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja, 010 767 3042, reima.loukkola@sok.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Uusi S-market Pihtiputaalle – Osuuskauppa Keskimaa investoi uuteen myymälään29.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa rakentaa Pihtiputaalle uuden S-marketin nykyisen myymälän viereen. Rakennustyöt alkavat toukokuussa 2026, ja myymälä avataan keväällä 2027. Uusi kiinteistö korvaa elinkaarensa päähän tulleen nykyisen myymälän ja parantaa alueen päivittäistavarakaupan palveluja.
Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä on valittu SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi28.4.2026 15:45:00 EEST | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvosto on valinnut SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määtän. Antti Määttä on toiminut SOK:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2022 lähtien.
Rosso Jyväskylä palvelee vappuna – suljettuna 4.5. alkaen lattiaremontin vuoksi28.4.2026 11:35:00 EEST | Tiedote
Rosso Jyväskylä palvelee normaalisti vappuna. Ravintola suljetaan lattiaremontin vuoksi maanantaista 4.5. alkaen, ja tavoitteena on avata ovet jälleen toukokuun loppupuolella.
Uudistuneet Pizza & Buffa ja kahvila Presso avataan keskiviikkona 29.4. klo 10.3027.4.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Prisma Seppälän ravintolamaailmassa toteutettu kokonaisvaltainen uudistus on valmistumassa. Koko perheen ravintola Pizza & Buffa sekä kahvila Presso avataan uudistuneina asiakkaille keskiviikkona 29.4.2026 klo 10.30.
Keskimaan asiakasomistajille 2,5 % ylijäämänpalautus – yhteensä 14,6 miljoonaa euroa22.4.2026 11:45:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan edustajisto päätti kevätkokouksessaan vuoden 2025 tuloksen perusteella maksettavasta ylijäämänpalautuksesta asiakasomistajille. Tänä vuonna ylijäämänpalautusta maksetaan asiakasomistajille 2,5 % heidän Osuuskauppa Keskimaasta tekemien ostojen määrästä, mikä vastaa yhteensä 14,6 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


