Vuoden Omakotiasukas on tervakoskelainen Arto Seppälä − innokas tapahtuma-aktiivi ja mies tuhansien linnunpönttöjen takana
Omakotiliitto kiittää Arto Seppälää aktiivisuudesta monissa jäsenyhdistyksissä, toimikunnissa ja hallituksessa, laajojen yhteistyöverkkojen luomisesta sekä Omakotiliiton näkyvyyden lisäämisestä useilla messuilla.
”Arto Seppälällä on pitkäaikaiset luottamustehtävät liitossa sekä piirijärjestössä, ja hän on toiminnallaan tehnyt Omakotiliittoa laajalti tunnetuksi. Arton toiminnassa korostuu liiton edun lisäksi pyyteetön jäsenten palveleminen”, kertoo Omakotiliiton puheenjohtaja Ari Rehnfors valinnasta.
Seppälää on myös kiittäminen tuhansista linnunpöntöistä ympäri Suomen, sillä hän on ideoinut valtakunnallisen Linnulle koti -kampanjan, joka on aktivoinut useita jäsenyhdistyksiä linnunpönttötalkoisiin. Seppälä toimi myös viestintätoimikunnan puheenjohtajana, kun Omakotiliiton jäsenlehteä uudistettiin, ja puheenjohtajuus jatkuu edelleen. Seppälä on aktiivinen Tervakosken omakotiyhdistyksessä, Forssan seudun omakotiyhdistyksessä sekä Omakotiliiton Hämeen piirissä.
Seppälä luonnehtii itseään yhdistysaktiiviksi, jonka intohimona ovat erityisesti messut ja tapahtumat. Hän nauttii uusien yhteistyökumppanuuksien solmimisesta. ”Sitä kautta saadaan jäsenille tärkeitä etuja ja luodaan kiinnostavia, monipuolisia tapahtumia. Lisäksi olen saanut itse hyviä kavereita yhteistyökumppaneista.”
Hän sai kipinän messu- ja tapahtumatoimintaan jo isältään, joka kiersi työnsä puolesta paljon messuja ja otti pienen poikansa usein mukaan. Seppälän omakin perhe on kiertänyt messuilla mukana. Tervakosken omakotiyhdistyksen puheenjohtajana Seppälä on ollut kymmenen vuotta. ”Yhdistystoiminta on rikastavaa, saa olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja oppii valtavasti eri asioista”, hän sanoo.
Seppälä asuu Hämeen Tervakoskella itse rakentamassaan omakotitalossa, ja nauttii taajaman rauhasta hyvien palvelujen äärellä. Koti on tärkeä paikka, ja hämäläiset perinteet ovat sydäntä lähellä. Kodin hyvä sijainti Riihimäen ja Hämeenlinnan välissä on tärkeä paljon liikkeellä olevalle miehelle. Työ lentokentällä on vuorotyötä, joten liikkumisen täytyy olla vaivatonta.
Omakotiasuminen on suurimmalle osalle suomalaisista halutuin asumismuoto, selviää Omakotiliiton tutkimuksesta*. Oma piha, luonnonläheisyys ja riittävästi tilaa asumiseen ovat suurimmat syyt omakotitaloon haluamiselle. Myös mahdollisuus toteuttaa itseään, kuten toive autotallista, elokuvahuoneesta tai omasta saunasta, houkuttaa. Omakotiasujista yli 70 % tutkimukseen vastaajista oli täysin tyytyväisiä asumisolosuhteisiinsa, ja heillä oli myös kaikkein vähiten muuttoaikeita suhteessa muissa asumismuodoissa asuviin, selviää tutkimuksesta.
Arto Seppäläkin arvostaa omassa talossa eniten juuri omaa rauhaa, oman alueen ja tontin hallintaa sekä tilaa olla. ”Omassa talossa saa rauhassa touhuta. Ja kyllä sauna ja autotalli ovat tärkeitä paikkoja. Koti on rauhan tyyssija”, hän kiteyttää.
Vuoden Omakotiasukkaan valinta liittyy valtakunnalliseen Omakotipäivään, jota vietetään 2.5.2020. Valinnan on tehnyt Omakotiliiton hallitus.
*Omakotiliiton teettämässä tutkimuksessa selvitettiin 18–75-vuotiaiden asumistoiveita ja -tyytyväisyyttä. Kyselyyn vastasi 1 556 henkilöä eri puolilta Suomea.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Puheenjohtaja Ari Rehnfors, puh. 050 324 1214, ari.rehnfors@omakotiliitto.fi
Suomen Omakotiliitto ry, puh. 09 680 3710, www.omakotiliitto.fi
Tietoja julkaisijasta
Suomen Omakotiliitto on maamme pientaloasukkaiden ja vapaa-ajan asunnon omistajien valtakunnallinen edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Omakotiliittoon kuuluu 250 vapaaehtoisvoimin toimivaa omakotiyhdistystä ja vapaa-ajan asukkaiden yhdistystä, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä on 74 000 jäsentä. Omakotiliitto on maamme 1,1 miljoonan pienkiinteistön omistajan ja 2,7 miljoonan asukkaan asialla. Lisäksi liitto ajaa maamme lähes 500 000 vapaa-ajan asunnon omistajan etua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Omakotiliitto ry
Omakotitalojen kaukolämmön hinnoissa suuria eroja28.5.2025 10:12:34 EEST | Tiedote
Omakotiliitto vertaili kaukolämpöyhtiöiden hinnoittelua 97 alueella. Vertailu tuo esiin hinnoittelun isot erot. Tehoon perustuva perusmaksu on edullisimmillaan 24,72 euroa ja kalleimmillaan 149,88 euroa kuukaudessa.
Lahti ja Valkeakoski on valittu vuoden pientalomyönteisimmiksi kunniksi21.5.2025 14:30:00 EEST | Tiedote
Tämän vuoden pientalomyönteisimmät kunnat ovat Lahti ja Valkeakoski. Molemmissa kunnissa yhteistyö asukkaiden kanssa toimii hyvin ja pientaloja kaavoitetaan paljon, kiittävät tunnustuksen jakaneet Omakotiliitto, Hirsitaloteollisuus ja Pientaloteollisuus.
Asukkaiden asialla - Omakotiliiton pitkä vaikuttamistyö hillinnyt sähkön siirtohintojen nousua15.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Omakotiliiton tekemä sähkön siirtohintojen vertailu kertoo hintakehityksestä pitkällä ajalla ja suurista hintaeroista jakeluverkkoyhtiöiden välillä.
Omakotiliitto vaatii kunnilta osallistavaa ja avointa päätöksenteon valmistelua26.4.2025 16:04:50 EEST | Tiedote
Uuden valtuustokauden alkaessa kuntien tulee luoda uusia yhteistyötapoja asukkaiden kanssa ja arvioida päätösten vaikutuksia asumiseen.
”Kaupunkeja rakennetaan rakennusteollisuuden tarpeisiin ja liikennejärjestelmien tukemiseksi”, kritisoi Vuoden Omakotivaikuttaja26.3.2025 16:23:06 EET | Tiedote
Vuoden Omakotivaikuttajan tunnustuksen saanut kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara olisi valmis mylläämään uusiksi koko tämänhetkisen kaupunkirakentamisen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme