Omakotiliitto vaatii kunnilta osallistavaa ja avointa päätöksenteon valmistelua
Uuden valtuustokauden alkaessa kuntien tulee luoda uusia yhteistyötapoja asukkaiden kanssa ja arvioida päätösten vaikutuksia asumiseen.

Kuntalaisten arkeen ja talouteen vaikuttavat suoraan verotukseen, kaavoitukseen, energiapuistojen luvittamiseen, kunnallisten yhtiöiden yksityistämiseen ja muihin kunnallisiin maksuihin liittyvät päätökset. Kuntien rooli asumiseen liittyvässä päätöksenteossa on kasvanut suuremmaksi soteuudistusten myötä.
Suomen Omakotiliitto on saanut huolestunutta palautetta, kuinka monia suuria päätöksiä valmistellaan pienessä piirissä. Omakotiliitto vetoaakin juuri valittuihin kuntapäättäjiin, että päätöksenteko olisi mahdollisimman avointa ja osallistavaa. Kun päätöksiä valmistellaan avoimesti, saadaan kuntalaisten ääni paremmin kuuluviin.
Liitto kannustaa kuntia hyödyntämään yli 220 omakotiyhdistyksen kokemusta ja osaamista parempien päätösten aikaansaamiseksi. Omakotiyhdistyksillä on pitkä kokemus ruohonjuuritason osallistumisesta ja tiedonvälityksestä. Ne voivat välittää tehokkaasti asukkaiden mielipiteitä ja toiveita kunnille. Valtakunnallisesti verkostoituneet yhdistykset pystyvät tuomaan valmisteluun myös vaihtoehtoisia näkemyksiä ja muissa kunnissa hyväksi havaittuja toimintatapoja. Edistyksellisimmissä kunnissa päätöksiä tehdään yli lakisääteisen kuulemisen rajan.
Asukkaita voi osallistaa ottamalla kuntalaiset mukaan työryhmiin, järjestämällä keskustelutilaisuuksia ja arvioimalla ennakkoon asumisen päätösten vaikutuksia. Paikalliset omakotiyhdistykset on helppo sitoa osaksi kunnallisen päätöksenteon valmistelua. Yhdistykset voivat auttaa tuomaan esiin hiljaisia signaaleja asumisen arjesta – olipa kyse kouluverkoston kehittämisestä, katujen kunnossapidosta tai jätehuollon muutoksista.
Omakotiliiton liittovaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran uuden liittokokouskauden merkeissä 26.4. Helsingissä. Kevätkokouksessa valittiin liittovaltuuston puheenjohtajaksi Ritva-Liisa Haikonen, Kouvolan Omakotiyhdistys sekä varapuheenjohtajiksi Jarmo Kurikka, Kurikan Omakotiyhdistys ja Pasi Vottonen, Lohjan Seudun Omakotiyhdistys.
”Kunnallinen päätöksenteko ulottuu valtuustosalista jokaisen asukkaan kotiovelle. Säännöllinen ja avoin vuoropuhelu kunnan ja kuntalaisten välillä on keskeistä kunnan asukasmyönteisen mielikuvan luomisessa”, toteaa uusi liittovaltuuston puheenjohtaja Ritva-Liisa Haikonen. ”Kunnan ja kansalaisjärjestöjen kumppanuus tuottaa kerralla oikeita päätöksiä, eikä päätösten toimeenpano kompastele pitkissä oikaisu- ja valituskierteissä.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marju SilanderToiminnanjohtaja
Edunvalvonta, yleisjohto, sidosryhmät, viestintä, median yhteydenotot
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Omakotiliitto edustaa pientalo- ja vapaa-ajan asukkaita, toimii kohderyhmän edunvalvojana ja tarjoaa monipuolisia jäsenpalveluita. Olemme valtakunnallinen, poliittisesti riippumaton ja yleishyödyllinen kansalaisjärjestö, jossa on yli 230 jäsenyhdistystä, joihin kuuluu jo 70 000 jäsentä (kotitaloutta). Suomessa on yhteensä noin 1,2 miljoonaa omakotitaloa, joissa asuu noin 2,7 miljoonaa ihmistä. Lisäksi Suomessa on noin 0,5 miljoonaa vapaa-ajan asuntoa, joita käyttää 2,4–2,9 miljoonaa ihmistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Omakotiliitto ry
Mökkiläiset maksavat keskenään hyvin eri suuruisia kunnallisia maksuja4.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Omakotiliitto vertaili kesän kynnyksellä Suomen suurimpien mökkipaikkakuntien maksuja kiinteistöveron, sähkön ja jätemaksun osalta. Mökkiläisten kukkarot kevenevät epätasaisesti, sillä enimmillään mökin omistava joutuu maksamaan kaksinkertaisia kunta- ja aluekohtaisia maksuja verrattuna vertailun edullisimpaan kuntaan.
Omakotitalojen kaukolämmön hinnoissa suuria eroja28.5.2025 10:12:34 EEST | Tiedote
Omakotiliitto vertaili kaukolämpöyhtiöiden hinnoittelua 97 alueella. Vertailu tuo esiin hinnoittelun isot erot. Tehoon perustuva perusmaksu on edullisimmillaan 24,72 euroa ja kalleimmillaan 149,88 euroa kuukaudessa.
Lahti ja Valkeakoski on valittu vuoden pientalomyönteisimmiksi kunniksi21.5.2025 14:30:00 EEST | Tiedote
Tämän vuoden pientalomyönteisimmät kunnat ovat Lahti ja Valkeakoski. Molemmissa kunnissa yhteistyö asukkaiden kanssa toimii hyvin ja pientaloja kaavoitetaan paljon, kiittävät tunnustuksen jakaneet Omakotiliitto, Hirsitaloteollisuus ja Pientaloteollisuus.
Asukkaiden asialla - Omakotiliiton pitkä vaikuttamistyö hillinnyt sähkön siirtohintojen nousua15.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Omakotiliiton tekemä sähkön siirtohintojen vertailu kertoo hintakehityksestä pitkällä ajalla ja suurista hintaeroista jakeluverkkoyhtiöiden välillä.
”Kaupunkeja rakennetaan rakennusteollisuuden tarpeisiin ja liikennejärjestelmien tukemiseksi”, kritisoi Vuoden Omakotivaikuttaja26.3.2025 16:23:06 EET | Tiedote
Vuoden Omakotivaikuttajan tunnustuksen saanut kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara olisi valmis mylläämään uusiksi koko tämänhetkisen kaupunkirakentamisen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme