Kaakkurin, Kastellin ja Tuiran S-marketit palvelevat 1.6. alkaen 24h

Osuuskauppa Arina laajentaa palveluitaan tarjoamalla mahdollisuuden 24H-asiointiin Oulussa S-market Tuirassa, S-market Kastellissa ja S-market Kaakkurissa 1.6. alkaen. Myymälät sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella eri puolilla Oulua. Ympärivuorokautisiin aukioloihin on päädytty omistajien toiveiden sekä kuluttajakäyttäytymisen muutoksen johdosta.
– Uudistuksen myötä tarjoamme entistä joustavamman mahdollisuuden asioida meillä. Kehitämme palveluita omistajilta saadun palautteen perusteella ja yön tunnit sopivat selvästi parhaiten osalle asiakkaistamme. Yhteiskunta on muuttunut koko ajan enemmän 24/7-suuntaan ja myös me Arinalla haluamme olla mukana palvelemassa omistajien tarpeita, ajasta riippumatta. Yöaikaan saa tehdä ostoksia kaikessa rauhassa ja esimerkiksi vuorotyötä tekeville uudistus tarjoaa ketterän asioinnin aukioloihin ja työvuoroihin katsomatta, kertoo Osuuskauppa Arinan marketkaupan toimialajohtaja Mikko Polso.
Lisää yötyövuoroja
Laajennettujen aukiolojen myötä Osuuskauppa Arina tarjoaa aiempaa enemmän yövuoroja työntekijöilleen.
– Yövuorot ovat herättäneet kovasti kiinnostusta ja halukkaita tekijöitä on ilmoittautunut jopa tarvetta enemmän. Yövuorot täytetään nimenomaan niihin haluavilla työntekijöillä, Polso täsmentää.
Muita aukiolomuutoksia Arinan marketkaupoissa:
- 1.6. alkaen Prisma Raksila pidentää aukiolojaan palvellen jatkossa maanantaista lauantaihin 7-22 ja sunnuntaisin 10-21
- 1.6 alkaen Prisma Limingantulli pidentää aukiolojaan palvellen jatkossa maanantaista lauantaihin 7-23 ja sunnuntaisin 10-21
- 1.6. alkaen Sale Raksila palvelee joka päivä 9-24
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Polsotoimialajohtaja, Marketkauppa, Sokos Pukumies, Emotion ja Tälläämö
Puh:050 388 3430mikko.polso@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 195 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Vahvempaa yhteistyötä koulutuksen ja elinkeinoelämän välillä Lapissa – REDU ja Osuuskauppa Arina solmivat kumppanuussopimuksen16.6.2025 14:14:04 EEST | Tiedote
Lapin suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDU, ja alueen yksi merkittävimmistä työllistäjistä, Osuuskauppa Arina, ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa koulutuksen ja työelämän välistä yhteistyötä koko Lapin alueella.
Osuuskauppa Arina Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden vapaaehtoistoiminnan pääyhteistyökumppaniksi – Luvassa myös oululaisia osallistava designyhteistyö Susanna Sivosen kanssa15.5.2025 09:00:24 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan tavoitteena on rakentaa ja vahvistaa kulttuuria, joka ei sulje ketään ulkopuolelle. Tämä kulttuuri-ilmastonmuutos ohjaa myös Oulu2026-vapaaehtoistoiminnan yhteistyökumppanuutta. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi tulee tarjoamaan vapaaehtoistyötä yli tuhannelle paikalliselle, ikää, taustaan, sukupuoleen tai väriin katsomatta. Arina on myös sopinut oululaisia osallistavasta designyhteistyöstä taiteilija Susanna Sivosen kanssa.
Ruoan verkkokaupan palvelut kehittyvät: kuljetusrobotit Haukiputaan ja Oulunsalon S-marketteihin sekä Foodoran kuljetukset uusiin myymälöihin Oulussa ja Rovaniemellä29.4.2025 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan suositut robottikuljetukset laajenevat toukokuussa Haukiputaan ja Oulunsalon S-markettien asiakkaiden käyttöön. Robottikuljetukset ovat osa Arinan ja Starship Technologiesin yhteistyösopimusta. Starship Technologies on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja. Arina laajentaa myös yhteistyötä Foodoran kanssa Oulussa Mäntylän, Myllyojan ja Kuivasjärven sekä Rovaniemiellä Korkalovaaran ja Rantavitikan Sale-myymälöihin.
Arinan vuoden 2024 parhaat työryhmät ja päälliköt palkittiin – Vuoden päällikkö-palkinto Sale Keminmaan Mervi Viitalalle9.4.2025 10:38:41 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina palkitsi vuoden 2024 parhaat työryhmät ja päälliköt Levillä pidetyillä päällikköpäivillä. Palkintokategorioina olivat vuoden tulokas, vuoden kasvattaja, vuoden työryhmät ja päälliköt sekä vuoden ryhmäpäällikkö. Kaikista palkituista päälliköistä Arinan vuoden päällikön Askelmerkkejä-kiertopalkinnon pokkasi itselleen Sale Keminmaan myymäläpäällikkö Mervi Viitala.
Kauppakeskus Valkea tähtää lämmöntuotannon omavaraisuuteen – ravintoloissa syntyvällä lämmöllä lämmitetään pian kiinteistöä1.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan omistama Kauppakeskus Valkea investoi noin puoli miljoonaa euroa energiatehokkuushankkeeseen, jonka tavoitteena on merkittävä hiilidioksidipäästöjen pienentäminen ja säästöt kaukolämmönkulutuksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme