Suomen kansallismuseo

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja avautuu 1. kesäkuuta

27.5.2020 11:37:18 EEST | Suomen kansallismuseo | Tiedote

Jaa
Venäjän keisari Aleksanteri III:lle rakennetussa kesänviettopaikassa voi kiertää omatoimisesti, mutta kerrallaan sisälle pääsevää henkilömäärää rajoitetaan. Langinkosken historiaan tutustutaan oppaan johdolla ulkona. Liki 140-vuotias kalastusmaja on avoinna syyskuun loppuun asti.

Langinkosken keisarillinen kalastusmaja on Venäjän keisari Aleksanteri rakennettu kesänviettopaikka 1880-luvun lopulta. Ainoa Venäjän ulkopuolella säilynyt keisariperheen asunto on rakennuksineen osa vuonna 2014 perustettua Kotkan kansallista kaupunkipuistoa sekä Kymijoen laakson valtakunnallisesti arvokasta maisema- ja luonnonsuojelualuetta. Langinkoski on vierailukohde, jossa yhdistyvät virkistävä luontoretki sekä Suomen ja Venäjän yhteisen historian jäljet.

Langinkoski on myös merkittävä kalastuspaikka, jossa ovat kalastaneet vuosisatojen varrella niin suomalaiset, ruotsalaiset kuin venäläiset. Kalastushistoriasta muistuttaa museoalueen vanhin rakennus, pieni ortodoksinen kappeli eli tsasouna. Suomen kansallismuseo on vastannut Langinkosken museoalueen hoidosta vuodesta 2018 alkaen.

Tänä kesänä kalastusmaja on avoinna kesäkuun alusta syyskuun loppuun asti. Keisarilliseen kalastusmajaan pääsee turvallisuussyistä tutustumaan kerrallaan rajoitettu määrä ihmisiä. Kalastusmajassa voi kiertää omatoimisesti, ja oppaan johdolla Langinkosken historiaan pääsee tutustumaan myös ulkoalueilla. Myös ryhmävarauksia maksimissaan 15 hengen ryhmille otetaan vastaan. Langinkosken viehättävä kahvila palvelee normaalisti.

Lisätiedot
palveluvastaava Silja Korkeamäki, silja.korkeamaki@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6267

LANGINKOSKEN KEISARILLINEN KALASTUSMAJA
Keisarimajantie 118, 48230 Kotka
Avoinna 1.6.‒31.8. ma‒su 11‒18, 
juhannusaattona 19.6. suljettu.
Tilauksesta avoinna ryhmille myös muina aikoina.
www.kansallismuseo.fi/langinkoski

Avainsanat

Kuvat

Lataa
Ortodoksinen kappeli eli tsasouna.
Ortodoksinen kappeli eli tsasouna.
Lataa
Kalastusmajan ineriööri.
Kalastusmajan ineriööri.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen kansallismuseo on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo, joka ylläpitää ja kehittää kulttuurihistorian kokoelmiaan, edistää kulttuuriperinnön tutkimusta ja käyttöä, sekä tarjoaa näyttely- ja yleisöpalveluja museokohteissaan ympäri maan: Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Suomen merimuseo, Langinkoski, Hvitträsk, Louhisaari, Vankila, Hämeen linna ja Olavinlinna. Yhteiskunnallisena keskustelijana ja alan kansainvälisenä vaikuttajana toimiva Suomen kansallismuseo on osa opetus- ja kulttuuriministeriön alaista Museovirastoa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen kansallismuseo

Seurasaaren ulkomuseossa avautuva kesämökki on ikkuna suomalaiseen vapaa-ajanviettoon ja nykypäivän maaseutusuhteeseen – ulkomuseo kutsuu avajaisjuhliin12.5.2026 15:07:10 EEST | Tiedote

Suomen kansallismuseon kohteisiin kuuluva Suomen suurin ulkomuseo saa odotetun vetonaulan, kun kesämökki avautuu lauantaina 13.6.2026 yleisölle avajaispäivän mökkiolympialaisilla. Vuonna 1953 valmistunut, ja Hyvinkäältä Helsinkiin viime syksynä siirretty kesämökki tuo talonpoikaista asumista esittelevän Seurasaaren ulkomuseon kokemuksellisesti kiinni nykyaikaan. Seurasaaren ulkomuseo avautuu kesäkauteen 15.5.2026.

En omfattande utställning med ITE-konst öppnar på Tavastehus slott11.5.2026 09:35:07 EEST | Pressmeddelande

I Tavastehus slott öppnar för första gången en omfattande utställning med ITE-konst. Karnevalen – ITE-konst på slottet presenterar verk av 27 ITE-konstnärer verksamma i olika delar av Finland. Utställningen förkunnar den falske konungens dag i den medeltida karnevaltraditionens anda och granskar friheten inom humor, kritik och självuttryck. Utställningen är öppen 28.5.2026–7.3.2027.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye