Hämeen linna ja Vankila avautuvat yleisölle maanantaina 1.6.

Suomen kansallismuseon museoperheeseen kuuluvaa Hämeen linnaa on ihasteltu yli kaksi kuukautta muurien ulkopuolelta. Kesäkuun 1. päivästä alkaen keskiaikaiseen linnaan pääsee jälleen myös sisälle. Hämeen linna on avoinna elokuun loppuun asti päivittäin.
Yleisöopastukset tehdään linnassa pienemmissä ryhmissä ja pitkälti ulkotiloissa. Linnassa on otettu monipuolisesti huomioon erilaiset terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät viranomaisohjeet, jotta vierailusta voi nauttia mahdollisimman turvallisesti. Suositut yleisötapahtumat ovat kesän ajan tauolla. Hämeen linnan valleja vuodesta 2015 asti hoitaneet lampaat ihastuttavat tänäkin kesänä kävijöitä.
Keskiaikaisen Hämeen linnan rakennushistoria on jatkunut jo 700 vuotta, ja sen paksuissa muureissa voi nähdä eri aikojen rakennustyylejä. Museon toiminnasta huolehtii Suomen kansallismuseo. Vuonna 2019 linnassa oli 111 822 kävijää, mikä on suurin kävijämäärä vuosikymmeneen.
Vankilassa pääosaan entisten vankien ja työntekijöiden tarinat
Toukokuussa 2019 Suomen kansallismuseon kohteena avautunut Vankila avaa ovensa kesäkauteen entistä elämyksellisempänä. Viime kesän uusien näyttelysisältöjen jatkona Vankilaan tuodaan tänä kesänä kaksi ääniteosta. Viime kesänä Vankilaan toteutettiin pankkiryöstäjä, vankikarkuri Jan Jalutsin kirjoitusten pohjalta Antti L. S. Ikosen toteuttama hologrammiteos Kertomuksia kiven sisältä, jossa vanki istuu ja tarinoi sellissään. Nyt maakerran eristyssellissä kuullaan myös Jalutsin kirjoituksiin perustuva ääniteos Uni. Toinen Ikosen tuottama ääniteos, Voi tuomittu vain odottaa, kuullaan Vankilan toisessa kerroksessa.
Vankila ja kiven heiton päässä sijaitseva Hämeen linna jakavat muurin lisäksi yhteisen historian. Alkujaan tämä maan ensimmäinen sellivankila rakennettiin miesten kuritushuoneeksi vuonna 1871. 1980-luvulla kuritushuonevangit siirrettiin Helsinkiin ja viereisessä Hämeen linnassa ollut lääninvankila levittäytyi rakennukseen. Vankeinhoito päättyi tiloissa vuonna 1993, jonka jälkeen rakennus entisöitiin Hämeenlinnan kaupungin vankilamuseoksi vuonna 1997. Nyt museota ylläpitää Suomen kansallismuseo, ja Suomen suurinta vankilamuseota uudistetaan tuomalla sinne Vankilan kokeneiden – niin vankien kuin vartijoiden – kokemuksia.
Vankilan keskuskäytävällä on keskusteluopas; museossa ei ole opastettuja kierroksia kesällä.
Lisätiedot
intendentti Jouni Marjamäki, jouni.marjamaki@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6344
yhteisömanageri Elisa Sarpo, elisa.sarpo@kansallismuseo.fi, puh. 0295 33 6380
HÄMEEN LINNA
Kustaa III:n katu 6, Hämeenlinna
Avoinna 1.6.– 31.8. päivittäin klo 10–17
www.kansallismuseo.fi/fi/haemeenlinna
VANKILA
Kustaa III:n katu 8, Hämeenlinna
Avoinna 1.6.– 31.8. päivittäin klo 10–17
www.kansallismuseo.fi/fi/vankila
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 34
00100 HELSINKI
p. 0295 33 6000, kansallismuseo@kansallismuseo.fihttps://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/etusivu
Suomen kansallismuseo on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo, joka ylläpitää ja kehittää kulttuurihistorian kokoelmiaan, edistää kulttuuriperinnön tutkimusta ja käyttöä, sekä tarjoaa näyttely- ja yleisöpalveluja museokohteissaan ympäri maan: Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Suomen merimuseo, Langinkoski, Hvitträsk, Louhisaari, Vankila, Hämeen linna ja Olavinlinna. Yhteiskunnallisena keskustelijana ja alan kansainvälisenä vaikuttajana toimiva Suomen kansallismuseo on osa opetus- ja kulttuuriministeriön alaista Museovirastoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kansallismuseo
Suomen kansallismuseo isännöi Olavinlinnassa kansainvälistä museoiden ja linnojen konferenssia27.8.2025 09:34:51 EEST | Tiedote
Olavinlinnan 550-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kansainvälinen museoiden ja linnojen yhdistys, The Association of Castles and Museums around the Baltic Sea, kokoontuu konferenssiin Olavinlinnaan 2.–3.9.2025. Tilaisuutta isännöivät Suomen kansallismuseo ja Olavinlinna yhteistyössä Riihisaari – Savonlinnan museon kanssa. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Museoliiton Museoalan yleisötyöpäivien kanssa.
Keväällä 2027 avautuvalle Kansallismuseolle haetaan kumppania ravintolatoimintaan21.5.2025 08:50:30 EEST | Tiedote
Kansallismuseon uusi ravintola sijaitsee Helsingin ytimessä keskellä museon vehreää pihapuistoa. Tällä hetkellä museon kahvila- ja ravintolatoiminnalle haetaan kumppania avoimella kilpailutuksella.
Kansallismuseon peruskorjauksen ja uudisosan rakentamisen puoliväli häämöttää15.5.2025 10:37:36 EEST | Tiedote
Kansallismuseon yli satavuotisen historian suurimpaan rakentamishankkeeseen kuuluvat historiallisen päärakennuksen peruskorjaus ja uudisosan rakentaminen kehittävät museon tiloja tulevaisuuden tarpeisiin. Vuoden 2023 lopulla alkaneet rakennushankkeet ovat nyt puolivälissä, ja päärakennuksen, laajennuksen ja pihapuiston muodostama kokonaisuus avautuu yleisölle keväällä 2027. Rakennuttajana toimii valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt.
Suomen kansallismuseo luovutti kuninkaallisen kataklèn Beninin tasavallalle14.5.2025 11:41:40 EEST | Tiedote
Beninin pääkaupungissa Cotonoussa järjestettiin eilen 13.5.2025 seremoniallinen tilaisuus, jossa Suomen kansallismuseo palautti Beninille puisen, kolmijalkaisen kuninkaallisen seremoniaistuimen. Tilaisuuden merkityksellisyyttä lisää se, että kataklè-istuin on yksi 27 esineestä, joista muut Ranska palautti Beniniin vuonna 2021.
Suomen kansallismuseo dokumentoi kansalliskokoelmiin suomalaisuuden moninaisuutta12.5.2025 09:05:34 EEST | Tiedote
Suomalaisuus ei ole yksiselitteinen tai pysyvä käsite, vaan se rakentuu ja muuttuu jatkuvasti uusien kokemusten ja kertomusten kautta, myös museokokoelmissa. Suomen kansallismuseon hankkeessa mixed-taustaiset suomalaiset jakoivat kokemuksiaan identiteetistä, kulttuuriperinnöstä ja siitä, mitä kaikkea suomalaisuus on – tai voisi olla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme