
Avidly Media ja NoBot luovat synergiaa Business College Helsingin markkinointiin – ”Ei onnistu samoilla vanhoilla tempuilla uuden tekeminen”

Business College Helsinki valitsi uusiksi markkinointikumppaneikseen sosiaalisen median toimisto NoBotin ja mediatoimisto Avidly Median. Oppilaitos on tehnyt ison brändimuutoksen vuonna 2018, mutta nyt brändin houkuttelevuus haluttiin viedä vielä pidemmälle.
”Oivalsin, että jotta voimme ensi vuonna niin sanotusti räjäyttää pankin, tarvitsen kumppanit, joilla on freesit ajatukset ja uusi tatsi: samoilla vanhoilla tempuilla ei uuden tekeminen onnistu”, Business College Helsingin markkinoinnin suunnittelija Tajzan Sharif summaa.
NoBotilla ylivoimainen kohderyhmäymmärrys
Oppilaitokselle ensisijaista oli tärkeintä löytää yhteistyökumppani, joka ymmärtää liiketoiminnan kannalta tärkeintä kohderyhmää: 13 – 15 -vuotiaita nuoria, joille markkinoidaan peruskoulutuksia.
”NoBot täytti nämä kriteerit ylivoimaisesti. He pystyvät puhuttelemaan kohderyhmäämme ja tavoittamaan heidät oikeissa kanavissa”, sanoo Sharif.
NoBotin vastuulla on suunnitella nuorille suunnatun yhteishaun luova konsepti, sekä vastata tämän jalkauttamisesta sosiaalisen median kanaviin. NoBotin vahvuus on ketteryys ja terävästi kohdennetut viestit. Yrityksen toimintatapa on kokeileva ja herkästi reagoiva.
”Business College Helsingin kanssa konseptisuunnittelussa lähdettiin liikkeelle nuoria puhuttelevista ilmiöistä. Työmme perustuu ymmärrykseen sosiaalisen median lainalaisuuksista sekä vahvasta kohderyhmäymmärryksestä. Annamme kohderyhmän aidosti päättää mikä toimii ja mukaudumme siihen”, kuvailee partner, head of business Teemu Puuska NoBotilta.
”Pyrimme erittäin kohdennettuun markkinointiin. Olen erityisen ilahtunut, että voimme osallistaa markkinoinnin suunnitteluun tämän asiakkaan kanssa aitoa kohderyhmää, eli Business College Helsingin nykyisiä opiskelijoita”, Puuska toteaa.
Avidlyltä mediaosaaminen ja palvelutarjooma
NoBotin täydentäjäksi valikoitui mediatoimistojen kilpailutuksen tuloksena Avidly Media. Sen rooli on pitää langat käsissä, rakentaa markkinoinnin kokonaissuunnitelma suunnitellun konseptin ympärille sekä tuottaa Business College Helsingille käytännössä kaikki markkinoinnin tarpeet, jotka jäävät NoBotin sosiaaliseen mediaan keskittyvän tontin ulkopuolelle.
”Haimme resurssiymmärrystä ja kustannustehokkuutta, mutta bonuksena tuli Avidlyn asiakaslähtöisyys: tiimi ymmärsi täysin mitä haimme”, Sharif kiittää. ”Tuli tunne, että meitä palvellaan suurella sydämellä.”
Avidly tuo yhteistyöhön vahvan mediatoimisto-osaamisensa lisäksi koko Avidlyn laajan markkinoinnin palvelutarjoaman. Avidly Median toimitusjohtaja Anna Salo odottaa innolla tavoitteellista yhteistyötä NoBotin ja Business College Helsingin kanssa.
”Kiinnostava kohderyhmä, kunnianhimoiset tavoitteet ja avoimesti toimiva yhteistyö innostavat kovasti meidän tiimiä. Odotan, että pääsemme yhdessä NoBotin ja asiakkaan kanssa yhdistämään hyvät sisällöt menestyksekkäästi omaan kanavaosaamiseemme”, Salo summaa.
Lisätietoja:
Tajzan Sharif, markkinoinnin suunnittelija, Business College Helsinki, tajzan.sharif@bc.fi, p. +358 44 775 6760
Anna Salo, toimitusjohtaja, Avidly Media, anna.salo@avidlyagency.com, p. +358 40 594 8674
Teemu Puuska, Partner, Head of Business, NoBot, teemu.puuska@nobot.fi, p. +358 40 777 9825
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Avidly on Suomen johtava markkinoinnin palvelutoimisto ja johtava pohjoismainen markkinoinnin automaatioyhtiö, joka on listattu Nasdaq First North -markkinapaikalla Helsingissä. Synnytämme kasvun mahdollisuuksia, jotka vievät asiakkaitamme eteenpäin. Toteutamme tätä tehtävää noin 230 henkilön voimin 16 toimipisteessä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa. Lue lisää: investors.avidlyagency.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avidly Oyj
Avidlyn uusi luovan johtamisen malli yhdistää luovan työn ja martechin19.1.2023 10:10:00 EET | Tiedote
Avidly uudisti luovan johtamisen mallinsa. Suomen neljänneksi suurimmassa ja Euroopan kattavimmassa markkinointiteknologian toimistossa luovuutta johdetaan jatkossa kuuden Creative Leadin voimin. Teknologia mahdollistaa markkinoinnin skaalautuvuuden ja vähentää manuaalista työtä. Se tarjoaa mahdollisuuden keskittyä merkityksellisiin asioihin, joissa ihminen on taitavampi kuin kone. Mutta parhaimmillaankin se on vain työkalu, joka tarvitsee rinnalleen vahvan strategian, merkityksellisen luovan sisällön, toimivan prosessin ja laadukkaan designin. Creative Lead -mallin tavoitteena on nivoa paremmin yhteen kaikkea tätä luovaa työtä sekä martech- ja HubSpot-osaamista. Avidlylle uusi luovan työn johtamisen malli palvelee yritystä myös sisäisesti, sillä se vahvistaa tekemisen yhdenmukaistamista Suomen 11 toimipisteessä. ”Haluamme olla entistä luovempi markkinointitoimisto. Näin isossa yrityksessä ja monipuolisessa ympäristössä siihen tarvitaan paljon erilaista osaamista. Siksi luotiin tällain
Avidly named HubSpot’s “Global Partner of the Year” for the third year in a row27.1.2022 12:00:00 EET | Press release
Avidly has won for the third consecutive year the prestigious award of Global Partner of the Year in the HubSpot 2021 Impact Awards. The Impact Awards measure HubSpot’s partner agencies’ continuous customer growth and their proficiency and quality of services.
Teimme sen taas! Avidly on HubSpotin globaali vuoden kumppani - kolmatta kertaa peräkkäin27.1.2022 12:00:00 EET | Tiedote
Avidly on voittanut HubSpotin 2021 Impact Awards -tilaisuudessa arvostetun vuoden globaalin kumppanin palkinnon kolmantena vuotena peräkkäin. HubSpot Impact Awards mittaa HubSpotin kumppanitoimistojen palvelun laatua ja teknistä kyvykkyyttä sekä asiakasmäärän kasvua.
AVIDLY AND SUPERSON DRIVE POSITIVE CHANGE WITH CO2-FREE ADS - A NEW SUSTAINABILITY PLATFORM FOR ADVERTISERS AND AGENCIES19.1.2022 14:39:47 EET | Press release
CO2-Free Ads is a sustainability platform created by Avidly – inviting all marketers, advertisers and agencies to consider, calculate and mitigate CO2 emissions of their marketing activities. CO2-Free Ads includes The Mitigator page: a tool for estimating and mitigating CO2 emissions of marketing activities. Estimating and optimising CO2 emissions in campaign planning makes CO2 compensation possible both for budgeting and in practice.
Resurssipula on suomalaisyritysten kansainvälisen kasvun este23.6.2021 10:32:26 EEST | Tiedote
Itsenäisten markkinointitoimistojen AMIN Worldwide -verkoston Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan toimintoja johdetaan seuraavat kaksi vuotta Suomesta. AMIN Worldwiden-verkoston EMEA-alueen uusi presidentti Ismo Nikkola lupaa auttaa suomalaisia yrityksiä kansainvälisessä kasvussa.