Maanmittauslaitos

Uusi tilannekuvapalvelu tarjoaa ajantasaista tietoa MML:n tuotantotilanteesta

10.6.2020 12:52:04 EEST | Maanmittauslaitos | Tiedote

Jaa
Maanmittauslaitoksen uusi Tilannekuvapalvelu tarjoaa erityisesti kunta- ja organisaatioasiakkaille ajantasaista tietoa ilmakuvausten, laserkeilausten sekä kuntien rakennusten ominaisuus- ja sijaintitiedon yhteentoimivuutta edistävän VTJ/PRT-linkitystyön etenemisestä.

Karttapohjaisen palvelun avulla voi seurata tiedonkeruun ja aineistojen käsittelyn vaiheita sekä peruspaikkatietojen ajantasaistustyön etenemistä alueittain. Jatkokehittämisen myötä palvelussa on tulevaisuudessa mahdollista tarkastella myös muiden Maanmittauslaitoksen tuottamien peruspaikkatietojen kattavuutta ja ajantasaisuutta.

Tilannekuvapalvelun avulla voi esimerkiksi selvittää missä Maanmittauslaitos tekee tänä vuonna ilmakuvauksia ja laserkeilauksia, milloin tuotetut aineistot saa käyttöönsä ja milloin VTJ/PRT-analyysin tilannut asiakas voi odottaa työn valmistumista oman kunnan osalta.

Palvelu löytyy osoitteesta https://tilannekuvapalvelu.maanmittauslaitos.fi

Palvelusta hyötyvät esimerkiksi Maanmittauslaitoksen kunta-asiakkaat sekä keskeiset ilmakuvaus- ja laserkeilausyhteistyökumppanit kuten Ruokavirasto, Suomen metsäkeskus, Metsähallitus ja Suomen ympäristökeskus sekä eri ministeriöt.

 Ajantasainen tilannekuva ja avoin tiedonvälitys vahvistaa toimintaamme yhteistyökumppaneidemme kanssa. Esimerkiksi Kansallisten laserkeilaus- ja ilmakuvausohjelmien aineistoja hyödynnetään useiden kumppaneidemme perustehtävissä. Ajantasainen tieto ilmakuvausten ja laserkeilausten etenemisestä auttaa muita organisaatioita suunnittelemaan omia töitään ja palveluitaan, sanoo johtaja Juha Vilhomaa.

Lisätietoa palvelusta antaa johtaja Juha Vilhomaa, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi, p. 040 500 3905.

Yhteyshenkilöt

johtaja Juha Vilhomaa, etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi, p. 040 500 3905.

Tietoja julkaisijasta

Maanmittauslaitos
Maanmittauslaitos
PL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI

029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/

Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä edistämme paikkatietojen tutkimusta.

Maanmittauslaitos.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos

Miljardiluokan paikkatietomarkkinat odottavat – Suomi ja Eurooppa voivat näyttää tietä, mutta data pitää saada toimimaan yhteen8.4.2026 19:45:35 EEST | Tiedote

Maanmittauslaitoksen tutkijoiden tuoreen tiedeartikkelin mukaan eri paikkatietoaineistot eivät toimi yhteen, mikä jarruttaa Suomea ja Eurooppaa hyödyntämästä paikkatietoja tehokkaasti. Tarvetta yhteen toimimiselle kuitenkin on, sillä arvion mukaan paikkatietomarkkinoiden rahallinen arvo kaksikertaistuu pian lähes 1,2 tuhanteen miljardiin euroon globaalisti.

Taloyhtiöiden hallinnollisten tietojen ilmoittaminen huoneistotietojärjestelmään vähentää yhtiöiden talousriskejä8.4.2026 08:29:07 EEST | Tiedote

Huoneistotietojärjestelmä voi vähentää taloyhtiöiden riskiä ajautua konkurssiin. Taloyhtiöiden ilmoitusvelvollisuus Maanmittauslaitoksen ylläpitämään huoneistotietojärjestelmään toi taloyhtiöiden vastuulle entistä tarkemman ja säännöllisemmän raportoinnin. Huoneistotietojärjestelmä on perusta luotettavalle asumistiedolle ja digitaalisen omaisuudenhallinnan kehittämiselle Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye