
Pitkä odotus täyttyy, Vaasan uusi HalpaHalli avataan huomenna torstaina
- Olemme erittäin iloisia, että vihdoin ja viimein pääsemme Vaasassa palvelemaan asiakkaitamme ajanmukaisissa puitteissa. Uusi myymälä tarjoaa ennen kaikkea asioimisen helppoutta, mikä oli iso haaste kaupungin keskustassa sijainneessa vanhassa myymälässä, Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen toteaa tyytyväisenä.
Asioimisen helppous toteutuu hänen mukaansa saavutettavuudesta alkaen. Vaasan keskustasta Kivihakaa ja Kokkolaa kohti autoilevat pääsevät uudesta liittymästä suoraan HalpaHallin pysäköintialueelle. Myymälä palvelee sijainniltaan mainiosti myös kevyttä liikennettä.
HalpaHallilla pitkä historia Vaasan vähittäiskaupassa
HalpaHalli on toiminut Vaasassa aina vuodesta 1974 saakka. Kokkolan Halpa-Halli Osakeyhtiöön myymälä siirtyi vuonna 1991, jolloin kauppaneuvos Esko Ylinen osti veljeltään Pentti Yliseltä Vaasan toimipisteen ja viisi muuta HalpaHalli-myymälää.
- Historiansa ansiosta HalpaHalli on vakiintunut osa kaupanalan tarjontaa Vaasassa. Myymälän kehittämistarpeet olemme tunnistaneet jo pitkään, ja yhtiöllä ehti olla vuosien saatossa monenlaisia suunnitelmia myymäläinvestoinnista. Toteutusta ovat hankaloittaneet muun muassa kaava-asiat, ja yhdessä vaiheessa kansainvälinen finanssikriisi siirsi suunnitelmat myöhempään ajankohtaan, Janne Ylinen kertoo.
Noin 5 000 neliön myymälä edustaa ilmeeltään ja valikoimiltaan HalpaHallin uutta konseptia. Päivittäistavaroiden lisäksi saman katon alta löytyvät käyttötavarat eli pukeutumisen, kodin ja vapaa-ajan osastot.
Valikoimiin kuuluu tunnettujen kotimaisten huippubrändien ohella ketjun omia tuotemerkkejä. Pukeutumisessa HalpaHalli myy koko perheelle vaatteet, asusteet ja jalkineet. Kodin ja vapaa-ajan osastoilta löytyvät kaikki tuotealueet astioista grilleihin, ruohonleikkureihin ja sisustustuotteisiin.
- Jatkossa valikoimat ovat tasavahvasti esillä kaikissa tuoteryhmissä, kun päivittäistavarakauppakin pääsee oikeuksiinsa vanhaan myymälään verrattuna, Ylinen painottaa.
Energiatehokkaita ratkaisuja myymälärakentamisessa
Toimivuuden lisäksi HalpaHallin uuden konseptin myymäläratkaisuissa korostuu energiatehokkuus. Ovelliset kylmäkalusteet toimivat ympäristöystävällisesti hiilidioksidilla. Myymälävalaistus toteutetaan energiaa niukasti kuluttavilla led-lampuilla. Lämmön talteenottojärjestelmän ja maahan porattujen kaivojärjestelmien ansiosta jäähdyttämiseen ja lämmittämiseen käytetään kylmäkalusteista syntyvää hukkalämpöä.
Investoinnit aurinkoenergiaan HalpaHalli aloitti vuonna 2016, jolloin kauppaketjun ensimmäinen aurinkovoimala otettiin käyttöön Muuramen HalpaHallissa. Solarigo Oy:n Vaasan uuteen myymälään toimittama aurinkosähköjärjestelmä käynnistyi toukokuussa.
- Viime vuonna tuotimme aurinkosähköä noin 1 500 megawattituntia. Tänä vuonna itse tuottamamme aurinkosähkö kattaa jo noin 4,5-5 prosenttia ketjun vuotuisesta sähkönkulutuksesta, Janne Ylinen kertoo.
YIT:n toteuttama uuden myymälän rakennushanke valmistui sovitussa aikataulussa. Alunperin Vaasan HalpaHalli piti avata yleisölle vapun tienoilla tänä keväänä, mutta koronapandemia aiheutti vielä yhden viivästyksen.
- Vastuullisena yrityksenä meillä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin siirtää avajaisia. Aluksi ensi syksyyn, mutta koronapandemian hidastuttua onnistuneiden rajoitustoimien ansiosta päätimme uudeksi ajankohdaksi kesäkuun toisen viikon.
Koska koronapandemia ei ole ohi, Vaasan myymälä otetaan käyttöön hiljaisen avauksen periaatteella, mikä tarkoittaa tavallista maltillisempaa markkinointia.
- Samalla kun olemme todella iloisia pitkän hankkeen päästyä viimein maaliin, toivomme asiakkaiden muistavan koronaviruksen edellyttämät varotoimet. Palvelemme seitsemänä päivänä viikossa, ja jokaiselle varmasti löytyy sopiva ajankohta tulla ostoksille. Tämä myymälä ei lähde tästä mihinkään, ja ehdimme myös juhlistaa uutta myymälää sitten, kun se on koronatilanteen puolesta mahdollista, Janne Ylinen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Janne Ylinen,
toimitusjohtaja
Kokkolan Halpa-Halli Oy
puh. 020 718 2229
janne.ylinen@halpahalli.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
HalpaHalli on perheyritys, joka työllistää Suomessa suoraan yli 1 300 ihmistä. Palvelemme asiakkaitamme 35 kivijalkamyymälässä sekä verkkokaupassa. Pääkonttorimme ja logistiikkakeskuksemme sijaitsevat Kokkolassa.
Olemme ihmisen kokoinen kauppa, joka tekee työtä sen puolesta, että kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää arkea. Tarjoamme kuluttajille saman katon alta jokapäiväiset hyödykkeet ruuasta vaatteisiin sekä kodin ja vapaa-ajan tuotteisiin.
Myymme tuotteet kaikille asiakkaillemme samaan, edulliseen hintaan. Asiakas hyötyy halvoista hinnoistamme saman tien, kun hän maksaa ostoksensa kivijalkamyymälän tai verkkokaupan kassalla.
www.halpahalli.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan Halpa-Halli Oy
Jätelain muutos vauhdittaa kompostorimyynnin ennätyskasvua HalpaHallissa29.4.2024 11:32:24 EEST | Tiedote
Jätelain uudistus on kiihdyttänyt kompostorien kysyntää HalpaHallissa. Heinäkuusta 2024 alkaen yli 10 000 asukkaan taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen, omakotitalot mukaan lukien, velvollisuus on lajitella biojäte. Tämä muutos heijastuu myyntitilastoissa, jotka osoittavat selkeää siirtymää kohti kestävämpiä ympäristökäytäntöjä ja kompostointia.
Parkanon HalpaHalli on valittu ketjun vuoden 2023 parhaaksi myymäläksi10.4.2024 16:12:22 EEST | Tiedote
HalpaHalli palkitsee vuosittain 35 myymälänsä joukosta parhaan. Tällä kertaa tunnustus meni Parkanoon.
HalpaHallin muutosneuvottelut on saatu päätökseen5.4.2024 12:17:00 EEST | Tiedote
HalpaHallin helmikuussa käynnistetyt muutosneuvottelut ovat päättyneet. Muutosneuvotteluiden taustalla olivat taloudelliset ja tuotannolliset syyt, ja niiden tavoitteena oli kustannustehokkuuden parantaminen ja vastaaminen nykyisiin markkinahaasteisiin.
Ennätysmäärä haki kesätöihin HalpaHalliin5.3.2024 10:34:41 EET | Tiedote
HalpaHalli on saanut tänä vuonna ennätyksellisen määrän kesätyöhakemuksia, yhteensä 4571 kappaletta. HalpaHalli haluaa tarjota monipuolisia kaupan alan tehtäviä ja vain hyviä kesätyökokemuksia sitoumuksensa mukaisesti, jossa korostetaan muun muassa hyvää hakijakokemusta ja perusteellista perehdytystä. Päätökset kesätyöpaikoista ilmoitetaan huhtikuun loppuun mennessä.
HalpaHalli ja tavarantoimittajat jatkavat lasten harrastustoiminnan tukemista Pelastakaa Lapset ry:n kanssa13.2.2024 07:10:00 EET | Tiedote
HalpaHalli jatkaa yhteistyötään tavarantoimittajien ja Pelastakaa Lapset ry:n kanssa varainhankintakampanjan merkeissä, jolla tuetaan lasten harrastustoimintaa. Tänä vuonna kampanjassa mukana olevat yhteistyökumppanit ovat Berner, Kekkilä, Sinituote, Sodastream sekä Varta.