”Harvinaisten katastrofien pelkokerroin” vaikuttaa markkinoiden koronareagointiin

Koronaviruksen aiheuttama uhka BKT:n kasvulle oli luonnollisesti yksi pääsyistä talous- ja osakemarkkinanotkahdukselle kriisin alkuvaiheessa. Tällä hetkellä kuitenkin näennäisesti voimakkaassa nousuvaiheessa ollut pörssikurssikehitys voidaan nähdä markkinoiden reagointina epätavanomaisiin rahapoliittisiin toimenpiteisiin.
Markkinoiden voidaan tällä hetkellä sanoa olevan ns. tyyntä myrskyn edellä -vaiheessa. Koronakriisin aiheuttaman ensijärkytyksen ja romahduksen jälkeen kurssit ovat kääntyneet jokseenkin yllättävään nousuun. Toinen romahdus häämöttää kuitenkin tulevaisuudessa.
– Markkinatoimijoille on erittäin tärkeää, että keskuspankit ovat luvanneet käytännössä rajattomasti maksuvalmiutta rahoitusjärjestelmään ja suoraan yrityksille lainamuodossa, kertoo professori Juha Junttila Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Keskuspankit ovatkin lupautuneet ostamaan jopa roskaluokkaan luokiteltuja yritysten velkakirjoja.
– Tämä riittää rauhoittamaan lähitulevaisuuden osakemarkkinariskinäkemyksiä jonkin verran, kun odottelemme globaalin koronakriisin toista vaihetta, Junttila kertoo.
Vuosi 2008 vedenjakajana
Koronaviruksen sanotaan muuttavan maailmaa, mutta makrotalouden ja rahoitusmarkkinoiden välisten riippuvuuksien voidaan sanoa muuttuneen jo vuoden 2008 jälkeen.
Kahdentoista vuoden takainen maailmanlaajuinen finanssikriisi on vaikuttanut keskuspankkien tapaan reagoida kriiseihin pysyvästi. Samalla se on muuttanut myös markkinatoimijoiden odotuksia keskuspankkien toimintaa kohtaan.
– Markkinatoimijat osaavat odottaa sitä, että keskuspankit harjoittavat jatkuvasti epätavanomaista rahapolitiikkaa arvopaperien osto-ohjelmien muodossa. Ns. perinteisten rahapolitiikkasääntöjen tärkeimpien muuttujien kuten inflaation, reaalikoron ja -aktiviteetin merkitys on vähentynyt. Kaikki tämä juontaa juurensa reagointiin vuonna 2008, Junttila kertoo.
Junttilan mukaan erityisesti reaalikorko alkaa olla melko toissijainen arvostustekijä osakemarkkinoilla poikkeuksellisen matalan nimelliskoron aikoina. Tuleva reaalitaloudellinen aktiviteetti on kuitenkin edelleen merkityksellinen, kuitenkin korostuneesti sen yhteyden kautta mikä sillä on lähitulevaisuuden osakemarkkinariskinäkemyksiin. Tätä kutsutaan niin sanotuksi ”harvinaisten katastrofien pelkokertoimeksi”.
– Tämä kaikki on johtanut siihen aavistuksen kummalliseen tilanteeseen, jossa osakekurssit ovat olleet kriisin keskellä jopa selkeässä nousussa lyhyellä aikavälillä, vaikka talouden tulevaisuudennäkymät näyttävät synkältä.
Tutkimuksen julkaisutiedot: Junttila, Juha. (2020). COVID-19 and the Discounting of Real Economic Activity in the US and European Stock Markets. SSRN Electronic Journal. 10.2139/ssrn.3583415. Linkki julkaisuun.
Lisätietoja:
Professori Juha Junttila, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
040 485 6309, juha-pekka.j-p.junttila@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iiro VuoriViestinnän asiantuntija / kauppakorkeakoulu
Puh:040 805 4636iiro.p.l.vuori@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskyläläinen: Nouse portaat ja testaa kuntosi uuden sovelluksen avulla!16.6.2025 08:05:00 EEST | Tiedote
Porrastesti on Jyväskylän yliopistossa kehitetty mobiilisovellus, jonka avulla voit testata kestävyyskuntosi ja saada arvion omasta kuntotasostasi. Voit myös seurata kuntotasossa tapahtuvia muutoksia ja oppia lisää kestävyyskuntoon vaikuttavista tekijöistä.
55-vuotias bio- ja ympäristötieteiden laitos juhlii ilman pönötystä16.6.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
On aika kohottaa malja 55-vuotiaalle Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitokselle! Laitos juhlii 55 vuoden rajapyykkiä yhdessä opiskelijoiden, alumnien ja vuosien saatossa toimintaan osallistuneiden kesken. Tärkeintä on saada ihmiset mukaan juhlimaan yhdessä hymyssä suin. Varsinainen juhlapäivä järjestetään 17.6.2025.
Väitös: Parannetut tietokonesimulaatiot auttavat rintasyövän sädehoidon tarkkuuden arvioimisessa (Mankinen)12.6.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston lääketieteellisen fysiikan väitöskirjassaan Mikko Mankinen tutki potilaan asettelun ja hengitysliikkeen vaikutusta sädehoidon toteutumiseen uusilla rintasyövän hoitotekniikoilla.
Bilder är inte bara dekoration – doktorsavhandling visar de många lagren av ord och bilder i äldre bilderböcker (Lundmark)11.6.2025 12:33:27 EEST | Tiedote
Aili Lundmarks avhandling om det svenska språket utmanar uppfattningen om äldre bilderböcker för barn. Avhandlingen visar att illustrationer inte bara är dekorativa tillägg, utan att de ger viktig information som kompletterar den skrivna texten. Enligt Lundmark är den berättelse som växer fram ur kombinationen av ord och bild en mer komplex helhet än den berättelse som förmedlas enbart med ord.
Vuoden 2024 talousennustajapalkinto Suomen Pankille11.6.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu asetti jälleen Suomen talouden ennustajat paremmuusjärjestykseen. Vuoden 2024 tarkimman talousennustajan palkinnon sai Suomen Pankki Taloustutkijoiden 41. kesäseminaarissa Jyväskylässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme