DNA:n liittymissä nyt rajaton tiedonsiirto myös Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Baltiassa

Kun maiden rajat hiljalleen taas avautuvat poikkeusolojen päättyessä, aloittaa moni suomalainen matkailun lähiympäristössä, eli Pohjoismaissatai Baltian alueella. Suomessa on myös paljon ihmisiä, jotka työskentelevät säännöllisesti rajojen toisella puolella, tai joilla on perheenjäseniä näissä maissa. Matkustaminen voi siis olla säännöllistä ja tiedonsiirron tarve suurta.
"Tämän kesän lomasuunnitelma monella saattaa olla esimerkiksi automatka Pohjoismaissa tai Baltiassa. Karttapalveluiden käyttämisestä tai videoiden katselusta ja pelien pelaamisesta ei tarvitse nyt kantaa huolta reissun aikana. Haluamme tehdä asiakkaittemme elämästä helpompaa", kertoo DNA:n mobiililiiketoiminnan johtaja Cedric Kamtsan.
Parannus koskee kaikkia DNA:n myynnissä olevia puhelin- ja mobiililaajakaistaliittymiä, joihin kuuluu nettiyhteys ja verkkovierailuominaisuus. Suurimmalla osalla asiakkaista on entuudestaan tällainen liittymätyyppi, jolloin uusi ominaisuus päivittyi liittymälle automaattisesti 24.6. alkaen. Asiakkaat voivat tarkistaa oman liittymätyyppinsä esimerkiksi Oma DNA -sovelluksesta tai DNA:n verkkosivujen Minun palvelustani. Asiakkaille lähetetään myös automaattisesti rajattomasta datankäytöstä ja verkkovierailuhinnoista kertova tekstiviesti heidän saapuessaan kyseisiin maihin.
EU-tiedonsiirto muuttui entistäkin edullisemmaksi
Tiedonsiirrosta aikaisemmin perittyä EU-perusmaksua ei ole enää veloitettu DNA:n liittymissä 15.4.2020 alkaen. Tiedonsiirto EU-perusmaksulla on aiemmin maksanut 0,00434 €/Mt, mutta nyt kohtuullinen datankäyttö EU/ETA-alueella sisältyy liittymän kuukausimaksuun, liittymän EU-datapaketin mukaisesti.
Tiedonsiirto Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Baltiassa ei kuluta liittymätyyppikohtaista EU-datapakettia, joka on käytössä muualla EU/ETA-alueella kuten ennenkin. EU-datapaketin koko riippuu liittymätyypistä, ja se on DNA:lla pääsääntöisesti 7–27 Gt/kk.
Lisätietoja medialle:
Mobiililiiketoiminnan johtaja Cedric Kamtsan, puh. 044 906 2377, cedric.kamtsan@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Ulkomaanpuhelut ja netinkäyttö ulkomailla: https://www.dna.fi/euroaming
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 942 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Ville Virtanen DNA:n strategiasta ja tekoälystä vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi3.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
DNA vahvistaa strategista ja teknologista osaamistaan nimittämällä Ville Virtasen strategiasta ja tekoälystä vastaavaksi johtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi 1. lokakuuta 2025 alkaen.
Ville Virtanen appointed DNA’s SVP, Strategy and AI, and member of Executive Management Team3.9.2025 09:00:00 EEST | Press release
DNA is strengthening its strategic and technological capabilities by appointing Ville Virtanen as SVP, Strategy and AI and member of the Executive Management Team, effective 1 October 2025.
DNA:n uusi tekoälybotti parantaa yritysten asiakaskokemusta1.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
DNA Business Apuri on tekoälypohjainen työkalu, jolla yritykset voivat parantaa asiakaspalvelunsa tavoitettavuutta ja asiakaskokemustaan. DNA Business Apuri on luotettava ja tietoturvallinen tekoälybotti, joka on suunniteltu erityisesti Suomen markkinoille. Se auttaa varsinkin pieniä ja keskisuuria yrityksiä nostamaan asiakaskokemuksensa uudelle tasolle muun muassa automatisoimalla työläitä katalogihakuja, vastaamalla monimutkaisiin kyselyihin ja tarjoamalla palvelua myös niinä aikoihin, kun perinteinen asiakaspalvelu ei ole avoinna. Palvelu tulee DNA:n yritysasiakkaiden saataville 1.9.2025 lähtien.
DNA's new AI bot enhances customer experience for businesses1.9.2025 09:30:00 EEST | Press release
The DNA Business Apuri is an AI-based tool that allows companies to improve their customer service accessibility and overall customer experience. Designed specifically for the Finnish market, the DNA Business Apuri is a reliable and secure AI bot that helps especially small and medium-sized enterprises elevate their customer experience by automating tedious catalog searches, responding to complex inquiries, and providing service even when traditional customer support is closed. The service will be available to DNA's corporate customers starting September 1, 2025.
DNA:n elokuun 2025 myydyimmät puhelimet ja älykellot1.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Apple vei kärkipaikan sekä DNA:n kuluttaja- että yritysasiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla iPhone 16 Pro 5G -mallillaan myös elokuussa. Applen pienikokoinen iPhone 13 mini nappasi puolestaan ensimmäisen sijan käytettyjen puhelinten listalla. Xploran lasten kellopuhelimet ottivat kärkisijat elokuun myydyimpien älykellojen listalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme