
Senioreiden kansalaisjärjestö on tehnyt komeita digiloikkia korona-kevään aikana: Seniori-podcast, Teams-palavereita ja Youtubessa räppiä!

Nyt on ilmestynyt Kansallisen senioriliiton ensimmäinen podcast-sarja. Seniori-podcastin ensimmäinen jakso julkaistaan 29.6.
– Podcastit ovat jälleen uusi askel senioriliiton digiloikassa, joka on edennyt poikkeusoloissa suurin askelein. Podcasteissamme ääneen pääsevät ensimmäisinä liiton piirien puheenjohtajat, jotka kertovat kesästä ja elämän merkityksellisyydestä, sanoo toiminnanjohtaja Matti Niiranen.
Ensimmäinen podcast-sarja on 15-osainen, ja haastateltavina ovat senioripiirien puheenjohtajat ympäri maan. Jaksot ilmestyvät maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 9 Kansallisen senioriliiton verkkosivuilla ja Facebookissa.
Digitaalisten viestintävälineiden käyttämisen opettelu on yhä tärkeämpää ikääntyvälle väestölle. Siten he voivat kokea osallisuutta yhteiskunnassa ja käyttää digitaalisia palveluita, jotka lisääntyvät alati.
Esimerkiksi Olarin kansallisten senioreiden Räppileidit kertovat Koronaräpissä kokemuksistaan korona-aikana. Heidän sanomansa kannattaa käydä kuuntelemassa täältä!
Lisäksi Kansallisen senioriliiton piireihin on koulutettu kevään aikana 33 Teams -vastaavaa. Jokaisessa piirissä toimii 1-3 vastaavaa.
Heidän tehtävänään on luoda, auttaa ja tukea etäkokousten ja -toimintojen käyttöönottoa piireissä ja yhdistyksissä Teamsin avulla. Senioriliitto on hankkinut piirien ja vastaavien käyttöön Teams -lisenssit, joiden avulla voi luoda etäkokouksia ja etätoimintaa, kuten kuukausitapaamisia ja kerhoja.
– Seniorimme ovat ottaneet uusia teknologioita hienosti ja nopeasti haltuun. Tässä projektissa olemme huomanneet, että asenne uuden oppimiseen ratkaisee , kommentoivat järjestö- ja koulutusvastaava Pia Nyman ja viestinnän asiantuntija Petri Rytkönen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti Niiranen, toiminnanjohtaja, puhelin 040 501 9192
Matti Niiranentoiminnanjohtaja
Puh:040 501 9192matti.niiranen@senioriliitto.fiwww.senioriliitto.fi/edunvalvonta/toiminnanjohtajan-blogi/Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Kansakoulukatu 5 A 6
00100 HELSINKI
050 564 2656https://www.senioriliitto.fi
Kansakoulukatu 5 A 6
00100 HELSINKI
Palvelu puhelimitse: 050 564 2656 (toimisto), toimisto@senioriliitto.fihttps://www.senioriliitto.fi
Kansallinen senioriliitto edistää ikääntyvien ja eläkeläisten sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia sekä valvoo heidän oikeuksiaan liiton arvoja noudattaen. Liitto on puolueisiin kuulumaton.
Liitossa on 15 piirijärjestöä ja 165 paikallista senioriyhdistystä, jotka järjestävät monipuolista toimintaa kaikkialla Suomessa.Jäseniä on jo 26 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kansallinen senioriliitto ry
Senioreiden arvostus esiin päätöksenteossa!10.3.2023 04:00:00 EET | Tiedote
Senioriliitto vaatii seuraavaan hallitusohjelmaan selkeät toimenpiteet seniori-ikäisten osallisuuden kasvattamiseksi.
Kansallinen senioriliitto ja Kalastajan Kanava järjestävät Seniorit kalaan -päivän Vene-messuilla9.2.2023 09:51:05 EET | Tiedote
Suomen senioreista neljäsosa kalastaa, kalastus ylläpitää toimintakykyä. Kalastus on yksi suomalaisten suosituimmista harrastuksista. Luonnonvarakeskuksen mukaan 24 % yli 65-vuotiaista kalastaa, miehistä lähes 40 % ja naisista 13 %. Luonnossa liikkumisella ja kalastuksella on todettu olevan merkittäviä hyvinvointivaikutuksia ikään katsomatta. Senioreilla liikuntakyvyn ylläpito on varsin tärkeää arjen toimintakyvyn säilyttämisessä. Kansallinen senioriliitto ja verkkomedia Kalastajan Kanava kannustavat ikäihmisiä kalaan ja toteuttavat Seniorit kalaan -päivän Venemessuilla Helsingin messukeskuksessa torstaina 16.2.2023.
Senioriliitto haluaa tulevalla hallituskaudella kaikenikäisille hyvän Suomen20.1.2023 04:00:00 EET | Tiedote
Seniorit esittävät merkittäviä parannuksia SOTE-uudistukseen ja oikeudenmukaisempaa verotusta kaikille! Senioriliiton eduskuntavaalitavoitteiden päämääränä on elämänmittainen osallisuus yhteiskunnassa, jossa seniorit nähdään mahdollisuutena ja voimavarana.
Pirjo Venäläinen Vuoden seniori 202215.12.2022 14:43:40 EET | Tiedote
Kansallinen senioriliitto on valinnut Vuoden seniori -tunnustuksen saajaksi Pirjo Venäläisen Helsingistä. Venäläinen on toiminut Kansallisessa senioriliitossa vuodesta 2012 ja viimeksi Kanta-Helsingin kansalliset seniorit ry:n puheenjohtajana.
Seniorit vaativat: Vapaaehtoistoiminnan toimintaedellytykset on turvattava23.9.2022 04:00:00 EEST | Tiedote
Senioriliitto on huolissaan järjestöjen vapaaehtoistoiminnan valtionrahoituksen tulevaisuudesta ja vaatii rahoituksen turvaamista pitkäjänteisesti tuleville vuosille. Eläkeläisyhdistysten rahoitus on turvattava myös kunnissa ja hyvinvointialueilla.