Jyväskylän yliopisto

Luontomuseo ja Näyttelykeskus Soihtu avataan elokuun puolivälissä

Jaa
Jyväskylän yliopiston tiedemuseon yleisökohteet Luontomuseo ja Näyttelykeskus Soihtu avataan jälleen elokuun puolivälissä. Molempiin on vapaa pääsy.

Luontomuseo Harjun Vesilinnassa on avoinna tiistaista 18.8.2020 alkaen aukioloajoin ti-pe 12-18 ja la-su 12-17. Luontomuseon perusnäyttelyssä Perintönä ympäristö tutustutaan keskisuomalaisen luonnon monimuotoisuuteen ja luontokohteisiin. Lisäksi nähtävillä on Checkpoint Leonardo – Kestävää -näyttely. Se on opettajankoulutuslaitoksen opiskelijaryhmän suunnittelema ja kertoo kestävästä kehityksestä.

Näyttelykeskus Soihdussa on esillä Jyväskylän yliopiston ja suomalaisen opettajankoulutuksen historiaa käsittelevä perusnäyttely Oi kuvatuksia ja mielijuohteita sekä Tissarin taidekokoelma. Anna-Liisa ja Jorma Tissarin 1984 lahjoittama kokoelma käsittää suomalaista modernismia 13 taiteilijalta. Lisäksi Soihdussa on Jussi Rinta-Hoiskan valokuvanäyttely Näkymättömät asiantuntijat, joka kurkistaa viittomakielisten maailmaan ja tuo esille kuurojen osaajien rooleja.
Näyttelykeskus Soihtu Seminaarinmäellä S-rakennuksessa on avoinna keskiviikosta 19.8.2020 alkaen ke-pe 12-17 ja la 12-16.

Tiedemuseo ei ota elokuussa vastaan opastettavia ryhmiä näyttelyihin tai kampusalueelle. Omatoimisesti museossa vierailevat pienet ryhmät voivat varata vierailuajan Luontomuseoon ja Näyttelykeskus Soihtuun 18.8.2020 alkaen. Loppuvuoden osalta tilanne tarkistetaan syyskuussa.

Tiedemuseo päivittää turvalliseen museovierailuun liittyviä ohjeitaan Jyväskylän yliopiston koronavirusohjeistuksen mukaisesti.

Lämpimästi tervetuloa Tiedemuseoon!

Ota Tiedemuseo seurantaan sosiaalisessa mediassa!

Facebook: Jyväskylän yliopiston tiedemuseo, Avoimen tiedon keskus

Instagram: @jytiedemuseo

Twitter: @jyu_museum

 

Yhteystiedot:

Luontomuseo:

Käyntiosoite: Vesilinna, Ihantolantie 5

puh. 040 805 4043 ja 040 805 3826

luontomuseo[at]jyu.fi

Näyttelykeskus Soihtu:

Seminaarinmäki, S-rakennus

puh. 040 8054 579

kampusmuseo[at]jyu.fi

www.tiedemuseo.jyu.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Perhekeskusten matalan kynnyksen verkostotyö yllättää: perheitä tuetaan innostamalla ja siltoja rakentamalla11.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

Lapsiperheiden hyvinvointi on viimeaikaisten tutkimusten valossa polarisoitunut ja ongelmat vaikeutuneet. Kuinka perheitä tuetaan silloin, kun arki painaa? KM Kaija Rautaparta-Pennanen selvitti väitöstutkimuksessaan perheiden tukemisen monialaisia käytänteitä. Rautaparta-Pennanen tarkasteli tutkimuksessaan työtä perhekeskuksissa ja niiden verkostoissa, erityisesti matalan kynnyksen palveluissa.

Keski-Suomen LUMA-keskuksen johtaja Tuomo Äkkinen: Yksikin innostava hetki voi avata oven tieteen pariin10.9.2025 07:05:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän ylipiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen yliopistonopettaja Tuomo Äkkinen aloitti Keski-Suomen LUMA-keskuksen johtajana 1.8.2025. Hänen tavoitteenaan on niin lasten kuin aikuistenkin kiinnostuksen herättäminen tiedettä, tutkimusta ja tietoa kohtaan, mikä onnistuu parhaiten silloin, kun tiedettä lähestytään tutuista ja käytännöllisistä lähtökohdista itse tekemällä.

Befolkningsförändringen syns redan i skolornas vardag – hur ser likabehandling i lärandet ut och vad är den grundläggande utbildningens framtid?9.9.2025 14:20:35 EEST | Tiedote

På 2020-talet ordnar kommunerna grundläggande utbildning i differentierade demografiska förhållanden. I flera kommuner i Finland minskar antalet barn betydligt under de närmaste åren, i tillväxtcentrumen präglas utvecklingen däremot av en ökning i den flerspråkiga befolkningen. En färsk utredning som undervisnings- och kulturministeriet beställt ger en lägesbild av nuläget och framtidsutsikterna för ordnandet av den grundläggande utbildningen i väldigt olika typer av finländska kommuner.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye