Uusi ravintolakonsepti avautuu legendaariseen Sokoksen taloon Helsingissä – hyödyntää annoksissaan ruokakaupan ruokahävikkiä

Uusi ravintolakonsepti uudistaa koko Sokoksen kulman ravintolatoiminnan ja aloittaa yhteistyön alakerran uudistetun S-marketin kanssa kaupan hävikkiruoka-aineiden hyödyntämiseksi.
”Tulemme hyödyntämään vahvasti ruokahävikkiä. Alakerran uudistunut S-market on lähin satokausitorimme ja leivomme esimerkiksi itse kaupan tummuneista banaaneista banaanileipää tai pikkelöimme kolhun saaneita kasviksia. Keksimme käyttötapoja raaka-aineille, jotka esteettisesti eivät kauppa-asioinnilla puhuttele kuluttajaa, mutta ovat siitä huolimatta herkullisia. Syntyvän ruokahävikin minimointi sekä hävikkiraaka-aineiden hyödyntäminen on osa jokaista työvuoroa ja haastamme itseämme viemään Zero Waste -ajattelun mahdollisimman pitkälle tarjoamaamme ruokaan,” kertoo Happy Farmerin keittiöpäällikkö Jussi Kuuluvainen.
Hävikin minimointi uudelle tasolle
Sokoksen alakerran S-marketissa on panostettu jo pitkään hävikin vähentämiseen, mutta väistämättä syntyvää ruokahävikkiä kyetään entistäkin tehokkaammin minimoimaan ja viemään sen hyödyntäminen uudelle tasolle Happy Farmerin myötä.
”Vastuullisuus on iso osa ravintolaperheen ydintä. Ruokahävikki on jo vuosia ollut yhteiskunnallisesti iso huolenaihe ja olemme todella iloisia päästessämme näyttämään kuluttajille, miten vielä arvokkaat raaka-aineet saavat mahdollisuuden, kun hyödynnämme ne maukkaissa annoksissa”, Kuuluvainen toteaa.
Ruokahävikin vähentämisen lisäksi vastuullisuus näkyy Happy Farmerissa muun muassa siinä, että ruokalistoissa kasvikset ovat keskiössä. Lisäksi Happy Farmer on hiilinegatiivinen ravintolaperhe. Ravintolassa päästöt syntyvät pääosin sen käyttämästä sähköstä ja tilojen lämmityksestä sekä jäähdytyksessä tarvittavista kylmäaineista.
Happy Farmerin käyttämä sähkö on tuotettu uusiutuvilla energiamuodoilla ja se on päästötöntä.Kylmälaitteet ovat entistä energiatehokkaampia ja useimmissa käytetään luonnonmukaisia kylmäaineita, joiden lämmitysvaikutus ilmastoon on pieni. Ravintolan erilaisten omien toimien jälkeen jää pieni määrä kompensoitavaksi, lähinnä kaukolämmöstä. Kompensoinnissa ilmakehään tuotettua hiiltä sidotaan esimerkiksi metsiin tai maaperään. Sidonnan teho on tieteellisesti todennettua ja sertifioitua.
Kolmen ruokapaikan kokonaisuus
Sokoksen tiloihin aukeavan Happy Farmer Kitchen & Bakery ja Coffee Bar & Winen lisäksi ensi vuoden alussa avataan myös ruokaravintola nykyisen Casa Largon tiloihin. Casa Largo palvelee kuitenkin vielä loppuvuoden normaalisti.
Uudessa Happy Farmer -ravintolaperheessä annokset tullaan suunnittelemaan vahvasti satokausien mukaan sekä kotimaiset saatavilla olevat raaka-aineet huomioiden. Ravintolaperhe palvelee varhaisesta aamusta iltamyöhään ja konsepti on suunniteltu siten, että sieltä on mahdollista löytää syötävää niin aamiaiselle, lounaalle, päivälliselle kuin iltamyöhäisellekin. Asiakkaille tarjotaan myös mahdollisuus koota omat annoksensa.
Happy Farmer
Olemme uudenlainen ruokakeskittymä Helsingissä Sokoksen kulmassa. Happy Farmer ravintolaperheen muodostavat Kitchen & Bakery ja Coffee Bar & Wine. Teemme yksinkertaista, herkullista ja hauskaa ruokaa – kaikkiin päivän hetkiin aamiaisesta illalliseen. Inspiroidumme raaka-aineiden raikkaudesta, puhtaudesta ja laadukkuudesta. Elämme sesongista, mikä näkyy ja maistuu lautasella, lasissa, kipossa ja kupissa. happyfarmer.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Toni Tervo, Republic, 0407377725, toni.tervo@republic.fi
Katri Karsiviestintäpäällikkö
Puh:010 76 60591katri.karsi@sok.fiLari Lappalainentiedottaja
Puh:010 76 60592lari.lappalainen@sok.fiKuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
HOK-Elannon ravintola Stensvik – Kitchen & Rooftop avautuu Hybridiarena Hypessä29.4.2025 10:22:13 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uusi ravintola Stensvik – Kitchen & Rooftop avaa ovensa Espoon Kivenlahdessa sijaitsevassa Hybridiarena Hypessä tiistaina 29. huhtikuuta. Korkealla seitsemännessä kerroksessa sijaitseva ravintola yhdistää skandinaavisen brasserie-keittiön, laadukkaat viinit sekä 600-paikkaisen kattoterassin.
Grillit koreaksi aasialaisilla mauilla – viime kesänä pääkaupunkiseudulla villinneet pinsat saavat sisaren23.4.2025 10:21:37 EEST | Tiedote
HOK-Elanto polkaisee kevään grillikauden käyntiin korealaisilla grillitacoilla. Aasialaiset ja etenkin korealaiset maut trendaavat nyt niin kansainvälisissä kuin suomalaisissakin keittiöissä, ja alkavan kesäkauden kunniaksi on aika pistää myös grillit koreaksi. Rapeita ja kuohkeita sorriso-leipiä sekä muita korealaisten grillitacojen aineksia on saatavilla kaikista HOK-Elannon Prismoista, valikoiduista S-marketeista, sekä Food Market Herkku -myymälästä 24.4.2025 alkaen.
Prisma Sellon remontti päätökseen – uudistettu myymälä tarjoaa ratkaisun arjen ruokapulmaan7.4.2025 08:59:36 EEST | Tiedote
Tammikuussa 2025 alkanut reilun kolmen kuukauden remonttiurakka on saatu päätökseen Espoon Prisma Sellossa, ja uudistuneen myymälän avajaisia juhlistetaan 10.4.2025 alkaen. Jatkossa Prisma Sellon asiakkaat pääsevät nauttimaan muun muassa suosituista siipi- ja kebabbuffeteista, entistä laajemmasta hedelmä- ja vihannesosastosta sekä uudistuneesta käyttötavaraosastosta – Prisman aina edullisella hintatasolla tietenkin.
Varma kevään merkki – keltaisten Alepa-pyörien pyörät pyörivät jo kymmenettä kautta27.3.2025 11:06:10 EET | Tiedote
Alepa-fillareiden kausi alkaa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla 1.4.2025. HOK-Elannon Alepa-ketju toimii tuttuun tapaan pyörien pääyhteistyökumppanina – tänä kesänä jo kymmenettä vuotta peräkkäin.
HOK-Elanto avaa kevään aikana kaksi uutta ravintolaa Espoon Kivenlahteen – ensimmäisenä ovensa avaa Lilla Sten 21.3.21.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elanto avaa kaksi uutta ravintolaa Espoon Kivenlahdessa sijaitsevaan Hybridiarena Hypeen. Ravintolat Lilla Sten – All Day Bistro & Cafe sekä Ravintola Stensvik – Kitchen & Rooftop tarjoavat monipuolisia makuelämyksiä niin urheilu-, viihde- ja elämyskeskuksen kävijöille kuin kaikille muillekin hyvä ruuan ystäville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme