Gummerus

On ihan ok olla allapäin - Psykoterapeutti Antti Ervastin ja kuvittaja Matti Pikkujämsän uutuuskirja näyttää, että tunteet ovat osa työpäivää

Jaa
Etätöiden jatkuminen haastaa monen työntekijän jaksamisen. Psykoterapeutti Antti Ervasti ja kuvittaja Matti Pikkujämsä avaavat uutuuskirjassaan CupOfTherapy: Tunti tunnilta tuntien – 100 havaintoa työelämästä (Gummerus), kuinka palautua ja pitää työ ja vapaa-aika tasapainossa rutiinien ja tunneälykkyyden avulla. Kansainväliseksi someilmiöksi kasvanut CupOfTherapy käsittelee vakaviakin työssäjaksamisen ja mielenterveyden asioita samaistuttavien eläinpiirrosten avulla.

Etätyöaikana palautuminen ja tunteiden hyväksyminen osaksi työpäivää on tärkeämpää kuin koskaan, muistuttaa psykoterapeutti Antti Ervasti.   

- Hyvät rutiinit, positiiviset tavat ja tunneälykkyys suojaavat. Tärkeää on myös muistaa kysellä työkaverin kuulumisia. Kun uskallamme tiedustella työkaverin vointia, normalisoimme vaikeista asioista puhumista, sanoo Ervasti. 

Ervastin ja kuvittaja Matti Pikkujämsän uutuuskirja avaa muun muassa, miksi on tärkeää olla offline ilman syyllisyyttä myös työpäivän aikana ja miten modernissa työyhteisössä voi olla omalla ilmoituksella pari päivää poissa myös mielen huonovointisuuden vuoksi. Olennaista on olla armollinen itselleen ja muille.  

Anna pudonneen jäätelön sulaa 

Kirja käsittelee samaistuttavien eläinpiirrosten ja voimatekstin avulla myös työpaikan jännitteitä, urakriisejä, uupumusta ja stressiä.   

"On paljon asioita, joihin voi vaikuttaa, mutta myös tilanteita, joiden edessä voi vain nostaa tassut ylös ja antaa pudonneen jäätelöpallon sulaa. Voi hengittää syvään, pyyhkiä tahrat, ostaa uuden jäätelön ja pitää siitä parempaa huolta."  

CupOfTherapy-eläinhahmot auttavat keskustelemaan vaikeistakin mielenterveyden asioista. Konsepti on menestynyt kansainvälisesti etenkin Aasiassa ja Tunti tunnilta tuntien on julkaistu jo Hong Kongissa ja Taiwanissa.   

  

Antti Ervasti (s. 1975) on psykoterapeutti ja luennoitsija, joka on erikoistunut perhe-, pari- ja seksuaaliterapiaan.   

Matti Pikkujämsä (s. 1976) on taiteilija ja kuvittaja, joka on tunnettu lastenkirja- ja lehtikuvituksistaan. Hän on suunnitellut tekstiili- ja astiakuvituksia muun muassa Mujille ja Marimekolle.  

Antti Ervasti, Matti Pikkujämsä, CupOfTherapy: Tunti tunnilta tuntien – 100 havaintoa työelämästä  

223 sivua  

https://www.instagram.com/cupoftherapy/  

https://www.youtube.com/watch?v=fiFpMcjxxCM  

#voihyvintöissä #mielenmaisematnakyviksi  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pauliina Pietilä
Tuottaja
pauliina.pietila@gummerus.fi
040-7792942

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus

Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

ENNAKKOTIEDOTE: Rahasta puhuminen on parisuhteen hoitamista – Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa ilmestyy 21.5.30.4.2025 11:00:31 EEST | Tiedote

Kuka maksaa ravintolalaskut tai lasten kurahaalarit, kun toinen tienaa enemmän kuin toinen? Kannattaako kaikki jakaa 50-50 -periaatteella? Miten luokkatausta näkyy parisuhteen raha-asioissa? Mikä on rahaminä tai fuck you –rahasto? Entä mitä tarkoittavat avio-oikeus ja ositus ja miten varautua eroon taloudellisesti? Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa (Gummerus) kertoo kaiken tarpeellisen rakkaudesta ja rahasta.

Vuoden 2025 J. A. Hollon palkinto suomentaja Ulla Lempiselle Merlin Sheldraken Näkymätön valtakunta -tietokirjan käännöksestä12.4.2025 19:01:00 EEST | Tiedote

Suomentaja Ulla Lempinen saa J. A. Hollon palkinnon taidokkaasta tietokirjasuomennoksesta. Merlin Sheldraken teos Näkymätön valtakunta – Miten sienet muokkaavat maailmaamme, mieliämme ja tulevaisuuttamme (Gummerus) on Lempisen taidokas suomennos, josta välittyy alakohtaisen terminologian tarkka käännöstyö ja sienten kiehtovan maailman henkeäsalpaava kuvailu.

ENNAKKOTIEDOTE: Hyvinvointia luonnon rytmisyydestä –Uusimpaan tutkimustietoon pohjaava kirja kertoo, miten luonto auttaa toipumaan ja elämään hyvää elämää10.4.2025 15:01:40 EEST | Tiedote

Maantieteilijä Marko Leppäsen ja biologi, FT Adela Pajusen uutuuskirja Luonnon rytmissä yli vaikeiden aikojen (Gummerus) kertoo, miten vuoden- ja vuorokaudenajat vaikuttavat luontoon ja ihmiseen. Tutkimustietoon, kulttuurihistoriaan ja kokemukseen perustuva tarinallinen tietokirja inspiroi ja yllättää esitellessään rytmien vaikutusta. Leppänen ja Pajunen ovat olleet yli kymmenen vuotta mukana luomassa tutkitusti toimivaa ja viralliseen terveydenhuoltoon hyväksyttyä Terveysmetsä-menetelmää. Kirja ilmestyy 10.5.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye