Väitös 12.9.2020: Tehkää enemmän lapsia! Kotiliedestä tuli sota-aikana osa suomalaista propagandakoneistoa (Aunila)

Vuonna 1923 perustettu Kotiliesi tuki alusta lähtien perheenemäntiä kodinhoidossa ja kannusti heitä kehittämään itseään. Toiminta-ajatusta kuvaa lehden perustamisvaiheessa julkilausuttu toimintaohje: ”Paremman kodinhoidon, järkiperäisemmän kotitalouden ja korkeamman kotikulttuurin puolesta”.

– Sota kuitenkin muutti lehden toiminta-ajatusta oleellisesti. Kotiliedestä tuli merkittävä propagandatoimija, jonka sivuilla lausuttiin naisiin kohdistuneet sota-ajan keskeiset vaatimukset: kiitollisuus miehensä ja poikansa uhraamisesta isänmaan hyväksi, kuuden lapsen synnyttäminen, nuorten naisten pidättäytyminen kouluttautumisesta ja varhainen avioituminen, Aunila toteaa.

Ohjeistus kiinnitettiin yhteiskunnassa luotuihin selitysmalleihin sodan mieltä jalostavasta merkityksestä ja suomalaisten tehtävästä taistella länsimaisen sivistyksen puolesta. 

Kotilieden muutoksen taustalla oli päätoimittaja Alli Wiherheimo, joka keräsi lehteen keskeiset yhteiskunnalliset naisvaikuttajat. Yksi heistä oli kuuden lapsen ideaalin ääneen lausunut Väestöliiton varapuheenjohtaja Elsa Enäjärvi-Haavio. 

– Ohjeistuksia vahvistettiin niin sanottujen kokemuskirjoittajien pakinoilla ja fiktiivisillä tarinoilla. Näistä kokemuskirjoittajista olen valinnut kaksi keskeisintä, pienviljelijäemäntä Impi Aronahon ja kirjailija, kirjallisuustutkija ja suomentaja Tyyni Tuulion, Aunila sanoo.

– Molemmat naiset menettivät poikansa talvisodassa, mutta he eivät voineet ilmaista surua tai menetyksen tuottamaa katkeruutta pakinoissaan. Kiertoilmausten kautta he pyrkivät vahvistamaan kotirintamanaisten uhrimielialaa, väittelijä lisää.

Kohteena erityisesti nuoret naiset

Aunilan tutkimus tuo uutta tietoa siitä, kuinka keskeisiä juuri naiset olivat sotapropagandan tuottamisessa kotirintamalle. Ohjeistus ei aina koskenut ohjeiden antajia itseään. Esimerkiksi lehden toimituskuntaan kuulunut opettaja ja Edistyspuolueen kansanedustaja Mandi Hannula eli itsellisenä naisena yhdessä musiikinopettaja Paula af Heurlinin kanssa. 

Ohjeistus kohdistui erityisen velvoittavana nuoriin naisiin. Heidän edellytettiin avioituvan mahdollisimman nuorena ja mielellään sotainvalidin kanssa, jotta he ehtisivät synnyttää riittävän määrän lapsia. Vaatimus johti siihen, että heidän toivottiin pidättäytyvän pidemmästä kouluttautumisesta, joka nähtiin jopa haitallisena. Pienviljelijäperheen emännyys esitettiin nuorten naisten elämän täyttymyksenä. 

Lehden kustantaja Yhtyneet Kuvalehdet ei edellyttänyt, että Kotiliesi tekee propagandaa. Päinvastoin, sen toivottiin muistuttavan enemmän perinteistä naistenlehteä. Päätoimittaja sai kuitenkin jatkaa valitsemallaan linjalla, koska lehti myi hyvin. Kotilieden keskimääräinen painos ylitti selkeästi sen kilpailijan, Yhtyneiden Kuvalehtien julkaiseman Hopeapeilin. Ennen sodan syttymistä Kotiliesi oli levikiltään jopa suurempi kuin Suomen Kuvalehti. Sodan aikana Suomen Kuvalehti ohitti Kotilieden, mutta lehtien välinen ero jäi pieneksi.Sodan lopulla vuonna 1944 Kotilieden keskimääräinen painos oli 174 780. 

Aunilan näkemyksen mukaan päätoimittaja Wiherheimo rakensi Kotiliedessä omaa haavemaailmaa, kodilleen omistautuvaa uhrivalmista perheenemäntää, jota hän ei naimattomana naisena koskaan saavuttanut. Wiherheimo nimesi sodan kattavan ajanjakson lehdessä ”Lemminkäisen äidin kaudeksi”. Se päättyi sodan loputtua yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. 

Aunila on käyttänyt tutkimuksessaan lähdemateriaalina Kotiliesi lehtiä 1939–1945 sekä Alli Wiherheimon ja Tyyni Tuulion yksityisarkistoa. Tutkimus kuuluu kulttuurintutkimuksen alaan, ja se julkaistaan Jyväskylän yliopiston Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisusarjassa.  

FM Seija Aunilan nykykulttuurin tutkimuksen väitöskirjan ”Kuinka naistenlehdestä tuli osa sotapropagandaa. Naisihanteen muodostuminen ja muokkautuminen Kotiliesi-lehdessä toisen maailmansodan aikana” tarkastustilaisuus pidetään lauantaina 12.9.2020 alkaen klo 12.00 verkkovälitteisenä. Vastaväittäjänä VTT, dosentti Ilona Pajari ja kustoksena FT Urpo Kovala (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.

Yleisö voi seurata tilaisuutta verkosta: https://r.jyu.fi/dissertation-aunila-120920

Tilaisuuden lopussa yleisö voi esittää mahdolliset kysymyksensä kustoksen numeroon +358408053836

Julkaisun tiedot:

Väitöskirja on julkaistu verkkojulkaisusarjassa JYU Dissertations numerona 269, 282s.  Jyväskylä 2020, ISSN 2489-9003, ISBN  http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8256-0 (PDF). Julkaisu on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa osoitteessa https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/71387 (PDF).

Taustatiedot:

Seija Aunila kirjoitti ylioppilaaksi Kallion lukiosta Helsingissä 1980. Hän valmistui lastentarhanopettajaksi Högskolan i Eskilstuna/Västeråsista 1984 ja filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 2001 pääaineenaan taidekasvatus.

Aunila on uransa alussa työskennellyt toimittajana Ruotsin radiossa ja sanomalehti Länsi-Savossa sekä kulttuuritoimittajana muun muassa Yleisradion Valopilkku-ohjelmassa ja Radio Mafiassa. Aunila on tehnyt useita tv-dokumentteja, toiminut Ylen Elävän arkiston ja Yle Areenan tuottajana sekä kouluttajana ja ohjelmakehittäjänä Yleisradiossa. Tällä hetkellä Aunila tuottaa Yleisradiossa osallistavia ja uusia digitaalisia mediasisältöjä.       

Lisätietoja:

Seija Aunila, seijaaunila@gmail.com, +358400570188