Helsingin Diakonissalaitos osti oululaisen Caritas Palvelut Oy:n
31.8.2020 15:00:00 EEST | Diakonissalaitos | Tiedote

”Yrityskauppa tukee strategiaamme laajentua valtakunnallisesti. Caritaksen osaaminen ja monipuoliset palvelut Pohjois-Suomessa täydentävät Diakonissalaitoksen palveluita ja luovat yhteisen kehittämisen ja kasvun mahdollisuuksia. Olemme erittäin iloisia saadessamme caritaslaiset yhteisöömme”, Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström sanoo.
Oululaisen Caritas-Säätiön omistama Caritas Palvelut Oy tarjoaa monipuolista palveluasumista sekä palveluita kotiin vammaisille ja ikäihmisille Oulun seudulla ja Rovaniemellä. Yhtiöllä on 25 palveluasumisyksikköä ja sairaala. Yrityksessä työskentelee noin 600 sote-alan osaajaa ja sen liikevaihto vuonna 2019 oli 30,4 miljoonaa euroa.
Caritas-Säätiölle yrityskaupan ensisijaisena tavoitteena on turvata asiakkaiden palveluiden jatkuvuus ja kehittyminen sekä luoda edellytykset yhteisen diakonisen toiminnan laajentamiselle Oulun seudulla.
”Meille oli tärkeää, että uusi omistaja jatkaa palvelutoimintaa, sen kasvua ja kehittämistä yhteiseltä arvopohjalta mahdollistaen samalla säätiöiden välisen laajenevan yhteistyön yleishyödyllisissä- ja diakoniahankkeissa. Helsingin Diakonissalaitoksen vahva talous ja dynaaminen toiminta sote-palveluiden tuottajana ja kehittäjänä turvaavat yhtiön kehittymisen alati kiristyvässä kilpailussa ja sote-uudistuksen myllerryksissä”, Caritas-Säätiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Keränen sanoo.
Caritas Palvelut Oy jatkaa toimintaansa yhtenä Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön tytäryrityksenä. Toiminta jatkuu nykyisellä nimellä ja yrityksen henkilöstö jatkaa tehtävissään vanhoina työntekijöinä. Muutos ei vaikuta yrityksen olemassa oleviin sopimuksiin tai asiakassuhteisiin. Omistajan vaihdoksen jälkeen työ asiakkaiden parhaaksi jatkuu normaalisti.
”Caritaksella on ihmisläheinen yrityskulttuuri ja osaava henkilöstö. Yhdessä Diakonissalaitoksen pitkän kokemuksen kanssa voimme huolehtia asiakkaista ja kehittää palveluita edelleen. Kauppa antaa meille entistä paremmat mahdollisuudet toteuttaa Diakonissalaitoksen perustehtävää, työtä ihmisarvoisen elämän puolesta”, sanoo Holmström.
Caritas Palvelut on osa Helsingin Diakonissalaitosta 31.8. alkaen. Samalla yrityksen liiketoimintajohtajana aloittaa TtM Leila Rutanen nykyisen toimitusjohtajan Petteri Viramon jättäessä tehtävän. Rutasella on vahva ja monipuolinen kokemus vanhus- ja vammaispalveluiden moninaisista tehtävistä, sote-alan organisaatioiden kehittämisestä ja tuloksekkaasta johtamisesta. Diakonissalaitoksella hän vastaa myös kehitysvammaisten palveluja tuottavan Rinnekodin toimialasta. Aikaisemmin Rutanen on työskennellyt mm. palvelupäällikkönä Aspa Palvelut Oy:ssä ja sosiaali- ja terveysjohtajana Orivedellä ja vanhusten avohoidon sekä vammaispalvelujen johtajana Jämsässä.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Caritas-Säätiö
Hallituksen puheenjohtaja Heikki Keränen
heikki.keranen@caritaslaiset.fi, puh. 044 468 4247
Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr.
Toimitusjohtaja Olli Holmström
olli.holmstrom@hdl.fi, puh. 050 483 6313
Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr.
Viestintäjohtaja Laura Niemi
laura.niemi@hdl.fi, puh. 050 373 8602
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on yli 150-vuotias säätiö, joka tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiö tarjoaa yhdessä siihen kuuluvan Rinnekodin ja tytäryritys Diakonissalaitoksen Hoivan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden arkea. Diakonissalaitos työllistää valtakunnallisesti 2300 henkilöä ja sen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2019 oli 160 M€. Säätiö on yhteiskunnallinen yritys ja kannattava liiketoiminta on väline paremman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen.
Caritas-Säätiö on vuonna 1998 perustettu oululainen diakoniasäätiö. Säätiön tarkoituksena on edistää vanhusten ja vammaisten hyvää elämää. Säätiö jatkaa yhteisötyötä ja diakonisten hankkeiden toteuttamista ja kehittämistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Diakonissalaitos palkitsi ensimmäistä kertaa opinnäytetöitä – palkinto annettiin kolmelle työlle2.6.2026 15:09:18 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos palkitsee Diakonissalaitoksen säätiökonsernille tehtyjä opinnäytetöitä. Voittajat saavat tunnustuksena diplomin sekä 300 euron rahapalkinnon.
Diakonissalaitos vastaa Pohjois-Karjalan nuorten tarpeisiin ja laajentaa Vamos-toimintaa Joensuuhun21.5.2026 00:05:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos perustaa Joensuuhun uuden Vamos-nuortenpalvelujen yksikön vastauksena alueen nuorten kasvaviin tuen tarpeisiin. Toiminta käynnistyy kesän 2026 aikana tiiviissä yhteistyössä Joensuun kaupungin sekä alueen järjestöjen kanssa. Tiimin rekrytoinnit ovat käynnistyneet ja toimitiloja etsitään.
Nimitys: Diakonissalaitoksen henkilöstöjohtajaksi Marja Kontiokari13.5.2026 09:18:53 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen henkilöstöjohtajaksi sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty FM Marja Kontiokari. Hän siirtyy tehtävään teknologiayritys Swappielta, jossa hän on vastannut henkilöstöjohtamisesta johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2021. Kontiokari aloittaa tehtävässä 1.8.2026.
Diakonissalaitoksen toimintakertomus 2025: Vaikuttavuus ja kasvu etenivät rinnakkain haastavassa ajassa28.4.2026 15:28:02 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen vuosi 2025 oli vaikuttavuuden ja hallitun kasvun vuosi. Haastavasta ja epävarmasta toimintaympäristöstä huolimatta säätiökonsernin toiminta laajeni, taloudellinen tulos vahvistui ja tukea saatiin entistä useammalle ihmiselle. Juuri julkaistun vuoden 2025 toimintakertomuksen mukaan kasvu, vaikuttavuus ja taloudellinen vakaus voivat toteutua rinnakkain samalla, kun tuetaan kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.
Nimitys: Diakonissalaitoksen yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtajaksi Vivikka Richt20.4.2026 13:52:45 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtajaksi sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty M.Sc., YTK Vivikka Richt. Hän siirtyy tehtävään sosiaali- ja terveysministeriöstä, jossa hän on toiminut viestintäjohtajana vuodesta 2020. Richt aloittaa tehtävässä 18.5.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



