Kainuun ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2/2020
Suurin tuki myönnettiin yrityksen kehittämisavustuksena (779 470 euroa) Kuhmon AA-Puu Oy:lle uuteen maalaamohalliin ja -laitteisiin (Uusi energiaystävällinen maalauslinjasto). Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tukea on myönnetty myös Oulun yliopiston, Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteiseen Elinvoimaa Kainuun järviltä Perämeren rannikolle – Oulujoen vesistöalueen vesivisio 2035 -hankkeeseen.
Euroopan sosiaalirahaston tuista suurin (435 036 euroa) myönnettiin Kajaanin ammattikorkeakoulun, Kajaanin kaupungin ja Diakonia-ammattikorkeakoulun PORE – Porukalla parempaan -hankkeeseen.
Maaseuturahaston investointituella tuettiin lypsykarjatalouden rakentamisinvestointia (yksityishenkilöt, 767 655 euroa) Kuhmossa. Maaseuturahaston suurin hanketuki puolestaan myönnettiin Kajaanin ammattikorkeakoulun Maaseudun teknologia-avusteisen etäkuntoutuspalveluiden kehittämistä Kainuussa TECNOS -hanke (235 895 euroa).
Ympäristöhankkeissa myönnettiin rahaa muun muassa rakennusperinnön hoitoon, Kajaanin Önkkörin alueen kunnostukseen ja Kaupunginlammen ja Vimpelinlammen vesistöjen kunnostukseen. Myös kalastuskuntien vesistöjen kunnostushankkeet saivat rahoitusta.
Hanke-esittely: Tehoa tuotantoon – uusi maalauslinjasto höylätyille puutuotteille
Puuntuotannolla on pitkät perinteet Suomessa. Puun jalostusarvoa kasvattamalla arvokas raaka-aine saadaan hyödynnettyä mahdollisimman hyvin.
Kuhmon AA-Puu Oy:ssa on investoitu höylätyn puutavaran maalaamohalliin ja -laitteisiin. Uudenlainen maalauslinjasto tehostaa tuotantoa kun linjaston läpi kulkeva tavara siirtyy linjalla suoraan vaiheesta toiseen. Aikaa vievä manuaalinen siirtely ja välivarastoinnit jäävät pois.
Kysyntä valmiiksi maalatuille tuotteille on kasvanut. Investoinnilla yritys vastaa markkinoiden asiakkaiden tarpeisiin ja parantaa yhtiön kannattavuutta ja kilpailukykyä myös tulevaisuudessa.
Koko juttu on luettavissa Kainuun ELY-keskuksen Kaikuja Kainuusta -blogissa:
• Tehoa tuotantoon – uusi maalauslinjasto höylätyille puutuotteille
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
EAKR-hankkeet ja yritysten kehittämisavustukset:
Eija Virtasalo, p. 0295 037 150, eija.virtasalo@ely-keskus.fi
ESR-hankkeet:
Riitta Ilola, p. 0295 038 224, riitta.ilola@ely-keskus.fi
Maaseutuhankkeet:
Pekka Knuutinen, p. 0295 023 554, pekka.knuutinen@ely-keskus.fi
Ympäristöhankkeet:
Timo Regina, p. 0295 023 887, timo.regina@ely-keskus.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun työttömyysaste koko maan neljänneksi matalin23.7.2024 08:00:17 EEST | Tiedote
Kainuussa oli kesäkuun lopussa reilut 2 900 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli 9,7 %. Pitkäaikaistyöttömyys nousi vuoden takaisesta 10 %. Työvoiman kysyntä laski merkittävästi, mutta tekijöistä on edelleen laajasti pulaa.
Sotkamoon perustetaan Lintulan Matin suojelualue HELMI-ohjelmalla11.7.2024 10:29:43 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on sopinut maanomistajan kanssa yksityisen luonnonsuojelualueen perustamisesta Sotkamon Jormaskylälle. Suojelualueen pinta-ala on noin 24 ha.
Suomussalmen Kivikankaan kaivospiirin talkkivarantojen hyödyntämisestä arviointiselostus nähtäville4.7.2024 09:15:53 EEST | Tiedote
Nordic Talc Oy suunnittelee talkkituotannon aloittamista Suomusalmen Haaposen esiintymässä. Kainuun ELY-keskus on vastaanottanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen hankevastaavalta ja se on nähtävillä mielipiteiden ja lausuntojen esittämistä varten.
Kainuun ELY-keskuksen lausunto Elementis Minerals Sotkamon tehtaan ja kaivoksen YVA-ohjelmasta2.7.2024 13:00:44 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut lausunnon Elementis Minerals B.V. Branch Finland Sotkamon tehdas- ja kaivosalueen kaivannaisjätteiden ja vesienhallinta -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta.
Kainuun työttömien määrä kasvoi 13 % toukokuussa26.6.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli toukokuun lopussa noin 2 800 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 9,3 % oli alueista kuudenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömyys on ollut pitkään kasvusuunnassa mutta pieneni toukokuussa edelliskuusta. Työvoiman kysyntä laski huomattavasti, mutta tekijöistä on edelleen pulaa laajasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme