Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Pave Maijasen valokuvia ensi kertaa esillä Helsingissä

2.10.2020 09:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Jaa
Muusikkona tunnetun Pave Maijasen ottamien valokuvien näyttely KUVA & VALO on esillä Kanneltalossa 28.10.–16.11.2020. Näyttelyn on kuratoinut valokuvataiteilija Stefan Bremer.
Kuva: Pave Maijanen
Kuva: Pave Maijanen

Pitkän uran muusikkona tehnyt Pave Maijanen on harrastanut valokuvausta 70-luvulta saakka. Hänen ensimmäinen valokuvanäyttelynsä KUVA & VALO nähdään ensi kertaa Helsingissä, kun se pystytetään Kanneltalon galleriaan 28.10.–16.11.2020. Näyttely on ollut aiemmin esillä Kesälahdella kesällä 2020 ja 2.9.–19.10.2020 sen voi nähdä Lappeenrannassa kulttuuritila Nuijamiehessä. 

Näyttelyn on kuratoinut valokuvataiteilija Stefan Bremer. Näyttelyn otsikko KUVA & VALO pohjaa siihen, että Maijanen ei koskaan käytä salamavaloa. Hän kokee mielenkiintoisena luonnonvalon kanssa pelaamisen.  

Näyttely sisältää kuvia mm. Gran Canarian eteläkärjen dyyneiltä, missä tuuli saa hiekan aaltoilemaan kuin veden. Kuvia on myös saaren kirpputoreilta ja Maijasen lastenlapsista. Loput kuvat ovat ilman erityistä teemaa. Kuvat ovat otettu pääasiassa viimeisten viiden vuoden aikana.

Näyttely on avoinna Kanneltalon aukioloaikojen mukaisesti: 

ma–to klo 8–20

pe klo 8–18

la klo 10–16

Kutsu

Hyvä toimittaja,

lämpimästi tervetuloa näyttelyn avajaisiin Kanneltaloon tiistaina 27.10.2020. Avajaiset järjestetään porrastetusti, ensimmäinen ryhmä klo 17–17.45 ja toinen ryhmä klo 18–18.45.  Ennakkoilmoittaudu Kanneltalon kulttuurituottajalle liisa.paatsalo@hel.fi ja kerro, kumpaan ajankohtaan olet tulossa. Otamme galleriaan kerralla maksimissaan 30 henkilöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kanneltalon kulttuurituottaja Liisa Paatsalo
p. 09 310 32421
liisa.paatsalo@hel.fi

Kuvat

Kuva: Pave Maijanen
Kuva: Pave Maijanen
Lataa
Kuva: Pave Maijanen
Kuva: Pave Maijanen
Lataa
Kuva: Pave Maijanen
Kuva: Pave Maijanen
Lataa
Kuva: Pave Maijanen
Kuva: Pave Maijanen
Lataa
Kuva: Pave Maijanen
Kuva: Pave Maijanen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala



https://www.hel.fi/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika

Kanneltalo on teatteri- ja konserttitalo, joka sijaitsee Kannelmäen juna-aseman kupeessa, 13 minuutin junamatkan päässä Helsingin päärautatieasemalta.

kanneltalo.fi
Kanneltalo Facebookissa
Kanneltalo Instagramissa

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ylläpitää ja parantaa eri-ikäisten helsinkiläisten mahdollisuuksia henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, sivistymiseen sekä aktiiviseen kansalaisuuteen ja tukee Helsingin elinvoimaisuutta. Toimiala jakautuu kolmeen palvelukokonaisuuteen, jotka ovat kulttuuri, liikunta ja nuoriso. Kanneltalo kuuluu kulttuurin palvelukokonaisuuteen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Helsingfors stärker förebyggandet av skadeverkningar av rusmedel samt det förebyggande rusmedelsarbetet med en ny strategi25.8.2026 16:48:36 EEST | Pressmeddelande

Helsingfors stadsstyrelse godkände en ny rusmedelsstrategi på sitt möte den 24 augusti 2026. Rusmedelsstrategin svarar på den förändrade rusmedelssituationen i Helsingfors. Strategin stärker det förebyggande rusmedelsarbetet, lågtröskeltjänsterna och insatserna för att förbättra tryggheten i vardagen. Strategins mål är att minska problem på grund av rusmedel och halvera antalet narkotikarelaterade dödsfall.

Helsinki vahvistaa päihdehaittojen ehkäisyä ja ehkäisevää päihdetyötä uudella strategialla25.8.2026 16:48:36 EEST | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi päihdestrategian kokouksessaan 24. elokuuta 2026. Päihdestrategia vastaa muuttuneeseen päihdetilanteeseen Helsingissä. Uusi strategia vahvistaa ehkäisevää päihdetyötä, matalan kynnyksen palveluja ja toimia arjen turvallisuuden parantamiseksi. Strategian tavoitteena on vähentää päihdehaittoja ja puolittaa huumekuolemat.

Helsingfors kulturhus första öppna ansökan resulterade i 13 nya verk25.8.2026 11:39:56 EEST | Pressmeddelande

Helsingfors kulturhus Gamlasgården, Malms kulturhus, Stoa och Nordhuset gick hösten 2025 för första gången in för en öppen ansökan (open call) för Helsingforsbaserade konstnärer. Målet var att stödja kulturfältet i huvudstaden, erbjuda konstnärer en öppnare och mer transparent väg att ingå i kulturhusens programutbud och att hitta nya intressanta verk för Helsingforspubliken.

Helsingin kulttuurikeskusten ensimmäinen avoin teoshaku toi ohjelmistoon 13 uutta teosta25.8.2026 11:39:05 EEST | Tiedote

Helsingin alueelliset kulttuurikeskukset Kanneltalo, Malmitalo, Stoa ja Vuotalo toteuttivat syksyllä 2025 ensimmäistä kertaa avoimen teoshaun helsinkiläisille taiteilijoille. Haun tavoitteena oli tukea pääkaupungin kulttuurikenttää, tarjota taiteilijoille aiempaa avoimempi ja läpinäkyvämpi väylä kulttuurikeskusten ohjelmistoon ja löytää uusia kiinnostavia teoksia helsinkiläisyleisölle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye