Espoon kaupungin kiinteistöjen kaukolämpö on jatkossa uusiutuvaa
Uusiutuvan kaukolämmön käyttöönottoon pyritään vielä loppuvuoden aikana. Fortum Eko -ympäristömerkinnän saanut kaukolämpö on peräisin 100 % uusiutuvista tai niihin rinnastettavista energianlähteistä. Energian määrän ja alkuperän varmentaa ulkopuolinen tilintarkastaja.
Lämmityksen optimointi ohjaa kiinteistöjen lämmitystä
Uusiutuvan kaukolämmön lisäksi Fortum toimittaa Lämmityksen optimointi -palvelun noin 120:een kaupungin päiväkoti- ja koulukiinteistöön. Niihin asennetaan syksyn aikana lämpötilaa ja ilmankosteutta mittaavat anturit, joilta kerätyn tiedon sekä sääasemilta saadun ennusteen perusteella ohjataan kiinteistön lämmitystä. Tämä parantaa huonelämpötilojen tasaisuutta, kiinteistöjen energiatehokkuutta sekä pienentää lämmityskustannuksia ja päästöjä. Lämmityksen optimoinnin avulla palveluun liitetyissä kiinteistöissä energiantarve vähenee noin 10 prosenttia.
”Tämänkaltaisilla uusilla ratkaisuilla kaupunki tavoittelee huomattavia säästöjä sekä ottaa jälleen merkittävän askeleen kohti Hiilineutraali Espoo 2030 -tavoitetta”, Tilapalvelujen toimitilapäällikkö Mauri Laurila sanoo.
”Olen erittäin iloinen, että Tilapalvelut valitsi Fortumin huolettomat ratkaisut. Niiden avulla voimme tukea Espoota vielä paremmin matkalla kohti järkevää energiankäyttöä ja hiilineutraalisuutta. EkoPlus-tuote pienentää CO2-päästöjä lähes 36 000 tonnia vuodessa”, kertoo Fortumin lämmitys- ja jäähdytysliiketoiminnan myyntijohtaja Timo Kivi.
Espoon kaupungin ja Fortumin yhteistyö on osa Espoo Clean Heat -muutosmatkaa kohti täysin uusiutuvaa kaukolämpöä 2020-luvun aikana. Kaukolämmön tuotannossa luovutaan kivihiilestä jo vuonna 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mauri Laurila, toimitilapäällikkö, Tilapalvelut-liikelaitos, Espoon kaupunki, mauri.laurila@espoo.fi, puh. 040 552 3293.
Timo Kivi, myyntijohtaja, Suomen lämmitys- ja jäähdytysliiketoiminta, Fortum, timo.kivi@fortum.com, puh. 040 061 5700.
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 7.5.20257.5.2025 21:31:18 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Keltaperhon päiväkodin tarveselvityksen. Lautakunta hyväksyi myös Lähderannan koulun tarveselvityksen. Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti, että kasvun ja oppimisen toimiala luovuttaa Matinkylän monitoimitalossa sijaitsevan teatterisalin sekä siihen liittyvän lämpiön hallintaoikeuden kulttuurilautakunnan hallintaan. Lautakunta hyväksyi esitetyt opiskelijoille annettavan tuen muutoksiin liittyvät tarkennukset Espoon kaupungin lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan. Lautakunta hyväksyi periaatteet huoltajien kanssa tehtävälle yhteistyölle Espoon kaupungin lukioissa.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote toukokuu 20257.5.2025 16:58:57 EEST | Tiedote
Toimintaympäristön tila Espoossa 2025 -tietopaketti on julkaistu espoo.fi-sivuilla. Espoon väkiluku oli maaliskuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 322 180. Pitkäaikaistyöttömien määrä lähestyy korona-ajan huippua.
Alberga centrum får ett nytt utseende norr om banan7.5.2025 08:35:35 EEST | Pressmeddelande
Framtidens byggande som grundar sig på den internationella idétävlingen om Alberga formar stadsmiljön norr om banan avsevärt. Det trivsamma grönskande och trygga gångnätet kring centrumområdet förenar i framtiden centrumområdet via Gransbacken ända till idrottsparken. Hela Alberga centrumområde blir en sammanhängande stadsmiljö när däckkonstruktionen över banan förenar centrumen på båda sidorna om banan med varandra.
Leppävaaran keskusta saa uuden ilmeen radan pohjoispuolella7.5.2025 08:35:35 EEST | Tiedote
Leppävaaran kansainväliseen ideakilpailuun perustuva tulevaisuuden rakentaminen muokkaa kaupunkiympäristöä radan pohjoispuolella merkittävästi. Keskusta-alueen ympärillä kulkeva viihtyisän vehreä ja turvallinen jalankulkureitistö yhdistää tulevaisuudessa keskusta-alueen Gransinmäen kautta aina urheilupuistoon asti. Koko Leppävaaran keskusta-alueesta muodostuu yhtenäinen kaupunkiympäristö, kun radan yli kulkeva kansirakenne yhdistää keskustat radan molemmin puolin toisiinsa.
Leppävaara city centre gets a new look on the north side of the track7.5.2025 08:35:35 EEST | Press release
Building the future based on the Leppävaara international idea competition will significantly shape the urban environment north of the track. In the future, a cosy lush and safe pedestrian route running around the city centre area will connect the city centre via Gransinmäki to the sports park. The entire Leppävaara city centre area becomes a cohesive urban environment, as the deck structure running across the track connects the centres on both sides of the track.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme