Tahkon keskusvaraamolle uudet omistajat – ”Näemme Tahkossa valtavasti kasvupotentiaalia”

Tahkon alueen majoitus- ja elämyspalveluita välittävä TAHKOcom Oy on siirtynyt uuteen omistukseen. Kauppa tehtiin tiistaina ja se astui voimaan heti. Yhtiöiden avainhenkilöt jatkavat tehtävissään.
”Me Osuuskauppa PeeÄssänä haluamme olla rakentamassa vahvaa Pohjois-Savoa ja tukea alueen kasvua. Matkailu on alueelle merkittävä tulonlähde ja työllistäjä ja TAHKOcom toimii sen veturina. Matti ja Marja-Liisa Kuosmanen ovat tehneet hienoa työtä alueen matkailuelinkeinon eteen ja otamme tehtävän kunnialla vastaan”, Osuuskauppa PeeÄssän toimialajohtaja Ville Puustinen kertoo.
PeeÄssän rinnalla toisena uutena omistajana toimii PNT Group Oy tasaosuuksin. Uutta matkailuelinkeinon tulevaisuutta lähdetäänkin nyt rakentamaan yhteistuumin alueen asukkaiden, mökkien omistajien ja yritysten kanssa.
”Tahkolla on panostettu valtavasti rinteisiin, ulkoilureitteihin ja aktiviteetteihin. Nyt tämä kaikki pitää vielä kertoa asiakkaille. Matkailijat hakevat lomaltaan elämyksiä, mutta korona-aikaan myös turvallisuutta, hyvää hygieniatasoa ja lyhyttä kotimatkaa. Tahko vastaa näihin kaikkiin”, PNT Groupin hallituksen puheenjohtaja Heppu Pentti kertoo.
Kaupan mukana siirtyy myös TAHKOcomin tytäryhtiö, kiinteistöhuolto-, vartija- ja siivouspalveluita tarjoava Tahko24H. Uusien omistajien myötä TAHKOcomin hallituksen puheenjohtajaksi nimitettiin aluekehityshankkeista tunnettu strategi Pekka Vihma.
Tulevaisuuden asiakaskokemus
Vuosittain TAHKOcomin kautta varataan noin 300 000 yöpymisvuorokautta ja matkailu on Pohjois-Savolle noin puolen miljardin euron elinkeino.
”Mökkien omistajien lisäksi haluamme palvella entistä paremmin myös alueen palveluelinkeinoa. Matkailijoiden käyttämistä euroista noin 30 % jää majoittumiseen ja 70 % suuntautuu laajemmin alueen palveluihin, kuten ravintoloihin, ostoksiin, elämyksiin, tapahtumiin, kulttuuriin ja kuljetuksiin. Siksi matkailu on erinomainen tulonlähde koko Pohjois-Savon näkökulmasta”, Puustinen Osuuskauppa PeeÄssästä kertoo.
Myös tulevaisuuden asiakaskokemus on uuden omistajatahon kärkihankkeita. Asiakkaiden ja palvelutarjoajien yhteisestä kauppapaikasta pitäisi löytyä kaikki alueen palvelut.
”Tulevaisuuden asiakaskokemuksesta pitää saada helpompaa, nopeampaa, kivempaa ja joustavampaa. Tulemme panostamaan vahvasti digitalisuuteen, langattomuuteen ja avaimettomuuteen”, Pentti kuvailee.
Tahko työllistää noin 140 henkilöä ympärivuotisesti ja sesonkiaikoina reilusti enemmän. Tavoitteena on vahvistaa ympärivuotista toimintaa ja yhteistyötä alueen yrittäjien välillä.
”Haluamme olla entistä parempi työnantaja, mahdollistaja ja alueen kasvun veturi. Matkailun aluetaloudellinen merkitys on valtava, joten haluamme, että Tahko kehittyy jatkossakin. Vastuullisuus on tärkeää niin yksilön, yhteiskunnan kuin ympäristön näkökulmasta”, Puustinen kertoo.
”Näemme Tahkossa valtavan kasvupotentiaalin. Laskettelurinteet ja järvet mahdollistavat ympärivuotisen toiminnan. Nyt on tärkeää yhdistää asiakas ja palveluntarjoaja”, Pentti summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelut ja lisätietoja:
Ville Puustinen, Osuuskauppa PeeÄssä, toimialajohtaja. Puhelin 044 719 7996
Matti Kuosmanen, Ehtoopesä Oy, toimitusjohtaja. Puhelin 044 748 1404
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Muutoksia Osuuskauppa PeeÄssän matkailu- ja ravitsemiskaupan (MaRa) sekä liikennekaupan johtoryhmän vastuualueissa13.6.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Vastuualueiden muutokset koskevat Osuuskauppa PeeÄssän ravintola-, hotelli-, ja liikennekauppa-liiketoimintaa.
Ruokarobot laajenevat Iisalmeen ja Varkauteen – uusia roboja myös Kuopioon ja Siilinjärvelle6.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
PeeÄssä kehittää ja kasvattaa ruoan verkkokaupan palvelujaan kovalla tahdilla. Itä-Suomen ensimmäiset ruokarobotit otettiin käyttöön Kuopiossa ja Siilinjärven Vuorelassa vuosi sitten. Uudet robot aloittavat toiminnan Iisalmessa, Varkaudessa ja Siilinjärvellä 9. päivä kesäkuuta.
Rautalammin uusi S-market aukeaa 5. kesäkuuta5.6.2025 07:14:27 EEST | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä avaa uuden S-market Rautalammin torstaina 5.6.2025. Avajaisia vietetään klo 10. Uuden myymälän myötä S-market Rautalammin myymäläpinta-ala kasvaa noin 20 %, ja samalla myös valikoima kasvaa.
Kuopion Amarillo uudistuu: fajitakset ja nachot palaavat, listalle myös oma olut4.6.2025 10:15:48 EEST | Tiedote
Amarillo tuo takaisin asiakkaiden kaipaamat fajitakset sekä heti pöytään istuutumisen yhteydessä tuotavat lämpimät, rapeat nachot ja raikkaan salsan.
ABC Marjahaka ja ABC Varkaus 2.6. alkaen auki 24 h30.5.2025 12:50:11 EEST | Tiedote
Aukioloaikoja on laajennettu niin kaupunkien asukkaat kuin ohikulkeva liikenne mielessä pitäen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme