Metsäteollisuus ry:n jäsenyrityskysely: Yrityksistä 96 prosenttia toivottaa työelämäuudistuksen tervetulleeksi

Lähes kaikki Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset pitävät metsäteollisuuden työelämäuudistusta tervetulleena. Metsäteollisuus ry:n jäsenyrityskyselyyn vastanneista toimitusjohtajista 96 prosenttia arvioi uudistuksen erittäin hyväksi tai melko hyväksi ja vain 4 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.
–Uudistus koetaan tarpeelliseksi kaiken kokoisissa jäsenyrityksissä. Julkisuudessa esillä olleet väitteet siitä, että uudistus olisi ongelmallinen toimialan pienille yrityksille, vaikuttavat perusteettomilta, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen toteaa.
Toimitusjohtajista 76 prosenttia arvioi, että omassa yrityksessä tarve paikalliseen sopimiseen on erittäin suuri tai melko suuri. Vastaajista 4 prosenttia katsoi, että tarve on erittäin pieni.
Metsäteollisuuden työelämäuudistus johtaa lähivuosina siihen, että työehdoista neuvotellaan yrityksen ja henkilöstön kesken. Yritykset voivat tulevaisuudessa sopia yhdessä henkilöstönsä kanssa palkoista, työvuoroista, ja kaikista sellaisista työehdoista, joista sopimista ei ole lailla rajoitettu.
Henkilöstö suhtautuu neutraalisti
Kyselyyn vastanneista toimitusjohtajista 33 prosenttia arvioi yrityksensä henkilökunnan suhtautuneen uudistukseen erittäin tai melko hyvin ja 56 prosenttia neutraalisti (ei hyvin eikä huonosti).
Toimitusjohtajien arvion mukaan myös yritystasolla ay-liikkeen edustajien kannat ovat olleet neutraalit. Toimitusjohtajista 63 prosenttia arvioi paikallisten ay-liikkeen edustajien suhtautuneen uudistukseen neutraalisti (ei hyvin eikä huonosti), 18 prosenttia erittäin tai melko hyvin ja 15 prosenttia melko huonosti.
Metsäteollisuus ry toteutti verkkovälitteisen jäsenyrityskyselyn 12. –14. lokakuuta kaikkien jäsenyritystensä toimitusjohtajien parissa, pois lukien tytäryhtiöiden toimitusjohtajat. Vastausprosentti oli 56.
Lisätietoja
Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen, 09 132 6600, timo.jaatinen@forestindustries.fi
---
Suomi on maailman suurimpia sellun, paperin ja kartongin tuottajia sekä Euroopan kärkeä sahatavaran tuottajana. Metsäteollisuuden laaja kotimainen arvoketju työllistää noin 140 000 suomalaista ja vastaa noin viidenneksestä maamme tavaraviennistä. Suomalainen metsäteollisuus tunnetaan myös metsävaroja kasvattavasta osaamisestaan sekä uutta luovista innovaatioistaan. Metsäteollisuus ry toimii 72 metsäteollisuusyrityksen elinkeino- ja työmarkkinapoliittisena edunvalvojana.
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Kehysriihessä askelia oikeaan suuntaan24.4.2025 09:17:04 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten teiden rahoituksen kunnossapidon uusi malli.
Alkuvuosi toi hyvän vireen puukauppaan22.4.2025 13:31:24 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on 15 prosenttia suurempi. Tammi-maaliskuussa kuitupuun ostomäärä oli 3,9 miljoonaa kuutiota ja tukkien ostomäärä 3,5 miljoonaa kuutiota. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostomäärä oli seitsemän prosenttia suurempi ja tukkien ostomäärä 15 prosenttia suurempi. Raakapuukustannukset pysyivät korkealla tasolla Kantohinnat olivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. Edellisen vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna havutukkien kantohinnat olivat alkuvuodesta 12–14 prosenttia, koivutukin kahdeksan prosenttia ja kuitupuun kantohinta 22 prosenttia korkeammat. Tammi-maaliskuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 81 euroa kuutiolta, hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoitt
Geopolitiikka haastaa suomalaista teollisuutta – kehysriihessä teollisuuspolitiikka on nostettava päätöksenteon kärkeen16.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vientiteollisuus eli Teknologiateollisuus, Metsäteollisuus ja Kemianteollisuus sekä Energiateollisuus vaativat teollisuuspolitiikan nostamista poliittisen päätöksenteon keskiöön kehysriihessä. Jatkuva geopoliittinen murros, viimeisimpänä Yhdysvaltain ilmoittamat tullit, iskee kipeästi Suomen suurimpiin teollisuuden aloihin ja alleviivaa vahvan teollisuuspolitiikan merkitystä poliittisessa päätöksenteossa.
Aktiivisella metsänhoidolla kasvu ylös ja tuhot alas - ilmasto kiittää15.4.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Luonnonvarakeskuksen tuoreet, vuoteen 2055 ulottuvat skenaariolaskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle. Luken hiilineutraalisuutta koskevasta selvityksestä puolestaan nähdään, että hiilinielut häviävät kahden erillisen tulevaisuuden skenaarion välillä, vaikka ennuste hakkuista pysyy samana.
Mediakutsu: Aktiivisella metsänhoidolla kasvu ylös ja tuhot alas - ilmasto kiittää!14.4.2025 12:13:03 EEST | Kutsu
Suomalaisiin metsiin kohdistuu monenlaisia odotuksia, mutta niiden tilasta ja roolista ilmastonmuutoksen keskellä ei ole aina helppo muodostaa selkeää kuvaa. Metsäteollisuus vastaa ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin haasteisiin monin eri ratkaisuin ja teollisuuden ilmastotiekartta kokoaa yhteen toimialan ajankohtaista tutkimustietoa ja konkreettisia toimenpiteitä. Tervetuloa kuulemaan aiheesta lisää Metsäteollisuus ry:n ilmastotiekartan metsien kasvuskenaarion julkistustilaisuuteen huomenna tiistaina 15.4.2025 klo 12.30–14.15. Tilaisuudessa pureudutaan metsiemme kasvuun vaikuttaviin tekijöihin ja uhkakuviin tuoreimman tutkimustiedon valossa. Puhujina tilaisuudessa ovat maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah, professori Hubert Hasenauer (Bokun yliopisto, Itävalta) ja tutkimusprofessori Jari Hynynen (Luonnonvarakeskus). Tilaisuus järjestetään Tieteiden talolla Helsingissä (Kirkkokatu 6). Ennen ohjelman alkua osallistujille on tarjolla lounas (klo 11.30 alkaen). OHJELMA 11.30–12.30 Lou
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme