Kattava historiikki metallimusiikin hyökyaallosta 1980-luvun Suomeen

1980-luvun Suomi eli tasaisen harmaata yhtenäiskulttuurin aikaa kylmän sodan varjostamassa maailmassa. Onneksi jähmeään tunnelmaan toivat piristystä metallimusiikin uudet tuulahdukset ulkomailta.
Scream for me Finland! kertoo hevimusiikin hyökyaallon iskemisestä Suomeen. Vuosina 1980–1991 täällä ehtivät vierailla mm. Iron Maiden, Rainbow, Motörhead, Whitesnake, Ozzy Osbourne, Scorpions, Black Sabbath, Dio, KISS, W.A.S.P., Mötley Crüe, Metallica, Bon Jovi, AC/DC, Judas Priest, Deep Purple, Megadeth, David Lee Roth, Alice Cooper ja Guns N' Roses. Nämä sittemmin maailmanmaineeseen nousseet yhtyeet esiintyivät kiertueillaan Suomessa jäähallien ja urheilutalojen lisäksi myös pienemmillä lavoilla mm. Himangalla, Lappajärvellä ja Nivalassa.
Kirja vie lavalle ja sen taakse kertoessaan, kuinka suomalaiset tuolloin lämpenivät näille myöhemmin legendoiksi muodostuneille yhtyeille. Teatraaliset konserttikokemukset herättivät pelkoa ja inhoa kriitikkokunnassa ja muissa konservatiivipiireissä, mutta jäähallillinen suomalaisnuoria ei voinut olla väärässä – hevi on paskimmillaankin parasta!
Mikael Huhtamäki (s. 1971) on entinen teinihevari, joka on tutkinut rock-konserttien historiaa ja kirjoittanut aiemmin kirjan Live in Finland – Kansainvälistä keikkahistoriaa Suomessa 1955–1979.
Mikael Huhtamäki:
Scream for me Finland! – Kansainvälistä hevikeikkahistoriaa 1980-luvun Suomessa
368 sivua | Saatavana painettuna kirjana, ilmestyy äänikirjana 2.12.2020
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minttu NikkiläViestintäpäällikkö
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt ja lisätiedot
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Bazar – Parasta lukemista
Bazar Kustannus Oy on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 60 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus
Bazarin syksyn 2025 kirjaluettelo on ilmestynyt9.4.2025 08:50:00 EEST | Tiedote
Bazar Kustannuksen syysluettelo esittelee kaikkiaan 51 uutta kotimaista ja suomennettua romaania ja tietokirjaa. Syksyn kirjalistalta löytyy monia kiinnostavia nimiä, kuten Sam Altman, Noora Hautakangas, Elin Hilderbrand, Mika ”Immu” Ilmén, Marie Kondo, Lucinda Riley, Christian Rönnbacka ja Juha Vuorinen. Julkaisuluettelo kattaa heinä–joulukuussa ilmestyvät uutuuskirjat ja pokkarit.
Rohkaisukirja ujoille tarjoaa työkaluja sosiaalisen herkkyyden ymmärtämiseen ja jännittämisen hallintaan12.3.2025 09:11:00 EET | Tiedote
Ujouden tutkimukseen erikoistunut psykologi Joni Martikainen avaa uutuuskirjassaan Rohkaisukirja ujoille (Bazar) sosiaalisten tilanteiden pelkoon liittyviä piirteitä ja antaa käytännön työkaluja siihen, miten suhdetta omaan ujouteen voi muuttaa myönteisemmäksi.
Vuoden johtolanka -dekkaripalkinto Max Mannerille4.2.2025 15:00:00 EET | Tiedote
Kirjailija Max Manner on saanut vuoden parhaalle kotimaiselle jännityskirjalle myönnettävän Vuoden johtolanka -palkinnon viime vuonna ilmestyneestä romaanistaan Harha (Bazar). Kyseessä on Suomen merkittävin dekkaripalkinto, ja sen jakaa vuosittain Suomen dekkariseura ry.
Bazarin kevään 2025 kirjojen luettelo on julkaistu7.11.2024 08:36:39 EET | Tiedote
Ensi keväänä Bazar Kustannus tarjoilee runsaan ja monipuolisen kattauksen kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjallisuutta. Kevään julkaisuluettelo kattaa tammi–kesäkuussa ilmestyvät uutuuskirjat.
Christian Rönnbackan uusin Hautalehto-dekkari näyttää nuorten keskinäisen väkivallan karut seuraukset21.10.2024 09:07:00 EEST | Tiedote
Miljoonan kirjan myyntiä hipovan Christian Rönnbackan uutuusdekkarissa nuoret rikolliset terrorisoivat Porvoota. Tänään ilmestyvä Rafael on 12. osa suosittua Hautalehto-dekkarisarjaa, jonka kahdesta aiemmasta osasta on tehty katsojaennätyksiä rikkoneet tv-sarjat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme