Keski-Suomen ELY-keskus järjestää virtuaalisen tietoiskusarjan julkisista yrityspalveluista
Kevään ja kesän aikana monet ovat käynnistäneet erilaisia kehittämishankkeita ja vielä useammat suunnittelevat niitä. Sarjassa esitellään julkisia yrityspalveluja teemoittain kerran viikossa seitsemän viikon ajan. Jokaisella kerralla mukana on asiantuntijoita eri aihepiireistä, joten aina voi kysyä myös muista aiheista. Lisäksi tietoiskusarjan aikana verkostoidutaan ja etsitään yhteisiä kehittämisen keinoja ja saadaan vertaistukea.
– Koronan aikana markkinatilanne ja toimintatavat ovat muuttuneet. Kauttamme myönnetyt koronatuet myös laukaisivat kehittämistoimia laajasti. Kehittämishankkeet ja muuttuva maailma lisäävät erilaisia rekrytointi- ja henkilöstötarpeita.Me tarvitsemme tällaisia tietoiskuja, koska tukimuodot eivät avaudu pelkästään netistä lukemalla ja yrityksiä on ohjattava etsimään kumppaneita, Team Finland-koordinaattori Jouni Hynynen Keski-Suomen ELY-keskuksesta kertoo.
– Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleeksi tietoiskuihin! Uudenlaiset ajat vaativat uudenlaisia keinoja. Olemme linjoilla aina vähintään tunnin kerrallaan, mutta jos asiaa riittää, miksei pidempäänkin, Hynynen huikkaa.
Loppusyksyn tietoiskut maanantaisin klo 15.00 alkaen:
02.11. Ideasta eteenpäin
09.11. Kuinka yritys saadaan uuteen kasvuun?
16.11. Tuotekehitys
23.11. Henkilöstön rekrytointi ja kehittäminen
30.11. Luovat alat
07.12. Vihreä talous
14.12. Kansainvälistyminen
Kaikkien tietoiskujen osallistumislinkit löytyvät myös klikkaamalla haluttua tapahtumaa Keski-Suomen ELY-keskuksen tapahtumakalenterista osoitteesta: https://www.ely-keskus.fi/tapahtumat-ja-koulutukset -> valitse Keski-Suomi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Team Finland-koordinaattori
Jouni Hynynen
p. 0295 024 545
Keski-Suomen ELY-keskus
Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Joukkoliikennehankintoja ja joukkoliikenteen kehittämistä ohjaava palvelutason määrittely vuosille 2025–2028 on valmistunut19.5.2025 08:46:21 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus on määrittänyt toimivalta-alueensa joukkoliikenteen palvelutasotavoitteet vuosille 2025–2028. Palvelutasotavoitteet on laadittu vuorovaikutuksessa alueen kuntien sekä Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Keski-Suomen liiton kanssa, ja työn aikana on myös käyty läpi nykyisten vuorojen kysyntää, ja arvioitu vuoroittain uusien hankintojen tarvetta. Palvelutasomääritys ohjaa osaltaan Keski-Suomen ELY-keskuksen joukkoliikenteen määrärahan käyttöä, sekä kuntien maankäytön ja palveluverkkojen suunnittelua, joukkoliikennehankintoja ja joukkoliikenteen kehittämistä.
Keski-Suomessa valmistellaan uutta elinvoimakeskusta14.5.2025 09:40:24 EEST | Tiedote
Valtion aluehallintoa uudistetaan vuoden 2026 alusta. Suomeen perustetaan kymmenen elinvoimakeskusta ja valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Keski-Suomeen perustetaan oma elinvoimakeskus, joka palvelee jatkossa ainoana valtion alueellisena virastona maakunnan asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita. Uudistusta koskeva hallituksen lakiesitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.
Perusteellisemmat korjaustyöt käynnistyvät alkukesästä Haapamäen sortumakohdalla valtatiellä 232.5.2025 09:30:37 EEST | Tiedote
Syksyllä 2024 valtatiellä 23, Keuruun kaupungin alueella Haapamäellä Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä, tapahtui tienpenkereen sortuma päällystystöiden yhteydessä. Perusteellisemmat työt kohdan korjaamiseksi aloitetaan touko-kesäkuun vaihteessa.
Alueelliset kehitysnäkymät Keski-Suomessa keväällä 202529.4.2025 09:21:01 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa elinkeinoelämän lähiajan näkymät ovat maltilliset. Taustalla on epävarma kysyntään ja investointeihin heijasteleva geopoliittinen tilanne sekä kasvava työttömyys. Nämä näkyvät myös kuluttajien luottamuksessa, minkä odotetaan kuitenkin vahvistuvan vähitellen inflaation tasaantumisen, korkojen laskun ja reaalipalkkojen hienoisen nousun myötä. Osalla Keski-Suomen yrityksistä, erityisesti vientiyrityksillä, on valoa näkyvissä, mistä kertoo mm. tilauskirjojen täyttyminen. Vientimarkkinoiden löytymiseen olisikin hyvä panostaa, jotta muuttuviin suhdanteisiin saataisiin vakautta.
Päällystystyöt alkavat Keski-Suomessa28.4.2025 14:17:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskuksen kunnossapitämien maanteiden päällystystyöt ovat alkamassa ensimmäisten kohteiden osalta toukokuun alkupuolella. Kevään aikana on kilpailutettu neljä päällystysurakkaa. Päällystysurakoiden lisäksi kilpailutettiin monivuotinen päällysteiden paikkausurakka, jossa toteutetaan pieniä päällystyskohteita sekä eri paikkausmenetelmiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme