Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Tutkimus: Koulun sisäilman laatu voi selittää koululaisten oireilusta vain pienen osan – sisäilmakyselyjen tulkintaa ja käyttöä tulisi tarkastella kriittisesti

Jaa

Koulun sisäilman laatu voi selittää koululaisten oireilusta vain pienen osan, selviää tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Helsingin yliopiston tutkimuksesta.

Tutkimuksessa selvitettiin helsinkiläisten koululaisten kokemaan oireiluun vaikuttavia tekijöitä. Oireilun vaihteluun vaikuttavat tekijät jaettiin kahteen luokkaan, yksittäiseen oppilaaseen ja kouluun liittyviin tekijöihin. Näistä selvästi tärkeämmäksi nousi yksittäiseen vastaajaan liittyvät tekijät. Koulujen välisiä eroja oireilussa selitti parhaiten erilaiset psykososiaaliset tekijät, kuten huoli sisäilmasta ja viihtyminen koulussa. 

”Kuten kaikkeen oireiluun, myös sisäilmaan liitettyyn oireiluun vaikuttavat monet tekijät. Kun tarkastellaan oireilua eri rakennuksissa, erojen perusteella saadaan Suomessa nykyisin varsin vähän tietoa sisäilman laadusta. Oireita kartoittavien kyselyjen tuloksia on tämän takia syytä tulkita hyvin varovaisesti. Sen sijaan sisäilman laadun arvioinnin tulisi perustua rakennuksiin kohdistuviin tutkimuksiin ja selvityksiin, sanoo professori Juha Pekkanen.

Vastaajia lähes 16 000

Aikaisemmin lähtökohtana oli, että jos oireilun koettiin liittyvän rakennukseen, oireilun myös pääteltiin johtuvan rakennuksesta.

”On mielenkiintoista, että oireilua selittävät tekijät olivat niin samanlaisia, kysyttiin sitten kaikkea oireilua tai oireilua, joka pahenee koulussa. Tätä ei ole aiemmissa tutkimuksissa tarkasteltu, vaan on otettu annettuna, että oireilun liittäminen rakennukseen on varma merkki siitä, että oire johtuu rakennuksesta. Se ei näytä pitävän paikkansa”, Pekkanen sanoo.

Tutkimuksessa analysoitiin alakoululaisten oireita heidän itsensä ja heidän vanhempiensa raportoimana sekä yläkoululaisten oireita heidän itsensä raportoimina. Heiltä kysyttiin oireilusta yleensä sekä koulurakennukseen liittyen. Yhteensä tietoja saatiin 135 helsinkiläisestä koulurakennuksesta ja vastaajia oli yhteensä 15 725.

”Tämän tutkimuksen tulokset toistavat viimeaikaisia suomalaisia tuloksia, joiden mukaan kyselyillä todettu oireilun yleisyys heijastaa huonosti rakennuksen sisäilman laatua. Olisikin tarkkaan pohdittava ja selvitettävä, onko sisäilmakyselyissä perusteita kysyä sisäilman koetun laadun lisäksi oireita, erityisesti Suomessa”, sanoo Pekkanen.

Sisäilmalla on väliä

Lasten oireita voivat kouluympäristön lisäksi pahentaa lukuisat biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät. Oireiden raportointi myös vaihtelee voimakkaasti päivästä ja viikosta toiseen. 

Huolimatta siitä, että sisäilma selittää vain osan oireilusta, kannattaa sisäilman laatuun kiinnittää huomiota. 

”Huono ja huonoksi koettu sisäilma heikentää viihtyisyyttä ja oppimista ja voi aiheuttaa terveyshaittaa, joten huonoon sisäilman laatuun pitää puuttua. Sisäilman laatu selviää kuitenkin parhaiten tutkimalla rakennusta, ei kyselemällä oireita”, sanoo tutkimusprofessori Anne Hyvärinen.

Lähde:

Psychosocial factors and indoor environmental quality in respiratory symptom reports of pupils: a cross-sectional study in Finnish schools

Lisätietoja:

Miten sisäilma vaikuttaa ihmisten terveyteen?

Juha Pekkanen
professori
THL ja Helsingin yliopisto
p. 040 508 1077
juha.pekkanen(at)helsinki.fi

Anne Hyvärinen
tutkimusprofessori
THL
p. 029 524 6364
anne.hyvarinen(at)thl.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL on havainnut merkittäviä virheitä hyvinvointialueiden toimittamissa diagnoositiedoissa – asiaa selvitetään yhdessä alueiden kanssa17.6.2025 12:49:11 EEST | Tiedote

THL on havainnut huomattavia virheitä hyvinvointialueiden toimittamissa perusterveydenhuollon diagnoositiedoissa. Virheet liittyvät useiden alueiden toimittamiin tietoihin pitkäaikaissairauksien diagnoosimääristä, ja ne koskevat ainakin vuotta 2023. Pitkäaikaissairauksia ovat muiden muassa sydän- ja verisuonitaudit, diabetes, reuma ja syövät. Useat hyvinvointialueet ovat toimittaneet THL:lle tiedot pitkäaikaisdiagnoosien määrästä virheellisesti niin, että ne näkyvät käyntisyinä. Toisin sanoen esimerkiksi verenpainetautia sairastavan käynti hengitystieinfektion takia lääkärissä näkyy tiedoissa myös verenpainetaudin hoitokäyntinä. Kun tällaisia hengitystieinfektiokäyntejä on useita, pitkäaikaisdiagnoosien määrä rekisterissä alkaa kasvaa merkittävästi. Käynnin pitäisi näkyä rekisterissä ainoastaan hengitystieinfektion käyntinä. ”Useiden alueiden diagnoosimäärät ovat huomattavasti suurempia kuin mitä ne ovat olleet aiempina vuosina”, sanoo THL:n yksikönpäällikkö Jan Magnusson. Virheellisiä

Kutsu: Mitä voimme oppia muiden maiden tavoista järjestää sote-palvelut? THL:n selvityksen julkistustilaisuus ja puoluesihteereiden keskustelu Porin SuomiAreenassa ke 25.6. klo 8.30–1017.6.2025 09:15:11 EEST | Kutsu

Hyvät toimitukset, sosiaali- ja terveydenhuolto herättää runsaasti intohimoja ja keskustelua siitä, mihin suuntaan sote-järjestelmäämme olisi kehitettävä. Suomessa on esitetty mm. hyvinvointialueiden verotusoikeutta, aluevaltuustojen lakkauttamista, Kela-korvausten kasvattamista, koko terveydenhuollon kansallistamista ja siirtymistä vakuutuspohjaiseen terveydenhuoltoon. Millaisia eri sote-järjestämismalleja muissa maissa on käytössä ja mitä voimme oppia niistä? Järjestämme Porin SuomiAreenassa keskiviikkona 25.6. aamiaistilaisuuden, jossa julkaisemme tuoreen selvityksemme neljästä kansainvälisestä sote-mallista ja niiden soveltamisesta Suomessa. Lisäksi tilaisuudessa on puoluesihteereiden paneeli aiheesta. Tervetuloa mukaan! Tilaisuuden avaa THL:n pääjohtaja Mika Salminen. Selvityksen esittelee johtava tutkija Liina-Kaisa Tynkkynen. Paneelissa keskustelevat SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi, keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho sekä kokoomuksen puoluesihteeri Timo Elo. Kaikk

THL viikolla 25/202512.6.2025 15:35:46 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 12.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 17.6. Ennakkotuloksia keväällä 2025 toteutetusta Kouluterveyskyselystä. Koettu terveys, ahdistuneisuus ja kiusaaminen 8.-9-luokkalaisilla. Lisätiedot: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 ke 25.6. Julkaisemme selvityksen sosiaali- ja terveydenhuollon eri järjestämismalleista. Selvityksessä esitellään muissa maissa käytössä olevia tapoja järjestää sote-palvelut ja pohditaan, miten malleja voitaisiin soveltaa Suomessa. Järjestämme aiheesta keskiv

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye