Kruunusillat suunnittelee työmaataan maan vilkkaimpaan jalankulkuympäristöön

Kuluvana syksynä suunnitellaan tapaa, jolla työmaan väistämättä aiheuttamat haitat minimoitaisiin.
”Valmis raitiotie parantaa keskustan saavutettavuutta, mutta on selvää, että kaupungissa tapahtuva rakentaminen aiheuttaa aina haittoja. Ja nyt kaivetaan iso kuoppa Suomen vilkkaimmalle suojatielle”, sanoo Kruunusillat-raitiotien viestintäsuunnittelija Lauri Hänninen.
Suunnitteluaikana vertaillaan erilaisten simulointien avulla muun muassa sitä, miten työmaa-aikaiset liikennejärjestelyvaihtoehdot vaikuttavat kaupungin liikenteeseen, työmaan kestoon ja kustannuksiin. Näistä saadaan tuloksia myöhemmin syksyllä.
Osana työmaan toteutuksen suunnittelua Kruunusillat-raitiotie on käynnistänyt yritysvaikutusten arvioinnin Rautatientorin ympäristöstä. Kruunusillat haluaa löytää ratkaisut, joiden avulla rakentamisen aikaiset haitat yrityksille voidaan minimoida.
Yritysvaikutusten arviointi tehdään kaksivaiheisesti. Ensin asiantuntijatyönä tehdään tekninen selvitys, jonka avulla tutkitaan muun muassa yritysten toimialajakauma, asiakasvirrat ja huoltoreitit.
Toisessa vaiheessa teknisen selvityksen tuloksia esitellään alueen yrityksille ja ne otetaan mukaan suunnittelemaan yhteistyössä sujuvaa työmaata. Tämän vaiheen toteutusaika- ja tapa riippuu koronatilanteen kehittymisestä.
Rautatieaseman viereen rakennetaan Laajasaloon vievän raitiotien päätepysäkki. Työmaan pitkä kesto johtuu maanalaisista töistä: tämän hetken suunnitelma on, että katutyömaan aikana uusittaisiin vuosina 1966-67 rakennetun Asematunnelin ja vuonna 1983 valmistuneen Rautatientorin metroaseman lippuhallin kansirakenteiden vesieristeet ja alueen kunnallistekniikkaa.
Kruunusillat-raitiotien päätepysäkin tarkka sijainti ja muut rakentamisen lopputuloksena syntyvät liikennejärjestelyt päätetään ensi vuonna valmistuvissa liikenne- ja katusuunnitelmissa. Nyt tehtävä yritysvaikutusten arviointi ei tutki lopputuloksen vaikutuksia, vaan itse työmaan vaikutuksia.
Rautatientorin seutu on koko maan vilkkain jalankulkuympäristö. Helsingin päärautatieaseman kautta kulkee jopa 250 000 ihmistä vuorokaudessa. Jalankulku alueella on mahdollista koko rakentamisen ajan.
Yritysvaikutusten arviointi on Helsingin kaupungin oman valmistelutyön tueksi kehittämä toimintamalli. Helsinki aloitti systemaattisen yritysvaikutusten arvioinnin vuonna 2017 ensimmäisenä kaupunkina Suomessa.
Lisätiedot
Kruunusillat-allianssin tekeillä oleva yritysvaikutusten arviointi:
Eero Salminen, p. 050 325 7830, eero.salminen@ramboll.fi
Kruunusillat-allianssin tulevat työt keskustassa:
Jukka Rusila, p. 040 779 5619, jukka.rusila@ramboll.fi
Kruunusillat-raitiotie:
Ville Alajoki, p. 040 334 7301 , ville.alajoki@hel.fi
Kruunusillat-raitiotien projektinjohtaja
Lauri Hänninen, p. 040 568 6711, lauri.hanninen@hel.fi
Viestintäsuunnittelija
Keskustan kehityshankkeet laajemmin:
Sirpa Kallio, p. 040 352 4443, sirpa.kallio@hel.fi
Yritysvaikutusten arviointi Helsingin kaupungilla:
Minna Maarttola, p. 050 3695078
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kruunusillat-raitiotie
Kruunusillat yhdistää 10 kilometrin raitiotieyhteydellä Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.
Hankkeen näkyvimmät osat ovat kolme uutta siltaa: Kruunuvuorensilta, Finkensilta ja Merihaansilta. Kruunuvuorensilta (1200 metriä) tulee olemaan Suomen pisin silta.
Kruunusillat-raitiotietä rakentaessa tehdään samalla yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen.
Rakentamisen on suunniteltu alkavan mm. Hakaniemen alueella vuonna 2021. Tämän hetken tavoite yhteyden valmistumiselle on vuonna 2026.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme