HSL Helsingin seudun liikenne

HSL:n uusi toimitusjohtaja on Mika Nykänen

Jaa
HSL:n hallitus on valinnut hallintotieteiden maisteri Mika Nykäsen, 54, HSL:n toimitusjohtajaksi. Mika Nykänen työskentelee tällä hetkellä Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtajana.

Hallitus päätti valinnasta ehdokasvaalilla, jossa ehdolla olivat kaikki 25 tehtävää hakenutta henkilöä. Äänet jakautuivat tasaisesti 7-7 Mika Nykäsen ja Ville Lehmuskosken kesken. Äänestyksen jälkeen lopullisen valinnan ratkaisi arpa.

”Toimitusjohtajan tehtävää haki ilahduttavan kovatasoinen joukko kokeneita johtajia, joilta löytyi monipuolista osaamista niin liike-elämästä kuin julkisen sektorin johtamisesta. Valinta ei ollut helppo, kuten tiukka vaali osoittaa. Uutta toimitusjohtajaa odottaa äärimmäisen haasteellinen tilanne. Matkustajamäärät tulisi saada pikaisesti kääntymään uuteen nousuun. Myös haasteelliset ilmastotavoitteemme ovat työlistalla. Uskon, että Mika Nykäsellä on kykyä johtaa ja uudistaa HSL:ää isoin askelin”, HSL:n hallituksen puheenjohtaja Risto Rautava sanoo.

HSL:n nykyinen toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi jää eläkkeelle, kun uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään.

Yhteyshenkilöt

HSL:n hallituksen puheenjohtaja Risto Rautava, puh. 040 504 5851, osastonjohtaja Ilmari Mäkinen, puh. 050 364 8772

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

HSL Helsingin seudun liikenne
HSL Helsingin seudun liikenne
Opastinsilta 6 A
00520 Helsinki

09 4766 4444http://www.hsl.fi

HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

Rantaradan junaliikenteessä viiden viikon katko juhannuksen jälkeen18.6.2025 11:30:00 EEST | Tiedote

Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen viideksi viikoksi juhannuksen jälkeen 23.6.–27.7. Lisäksi HSL-junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja viikonloppuisin syksyllä. Myös toukokuussa rantaradan junaliikenteessä oli vuorokauden mittaisia katkoja. Katkot vaikuttavat lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla. Rantaradan työt liittyvät Espoon kaupunkirata -hankkeeseen, joka jatkuu vuoteen 2029 asti.

Kolme asemaa uudistuu – junaliikenne katkeaa Huopalahden ja Myyrmäen välillä kahdeksi kuukaudeksi ensi kesänä11.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote

Kesällä 2026 junaliikenne katkeaa kokonaan Huopalahden ja Myyrmäen välisellä osuudella kesäaikaan noin kahden kuukauden ajaksi, kun Kaupunkiliikenne Oy toteuttaa kolmen hallinnoimansa rautatieaseman perusparannukset. I- ja P-junat kulkevat molempiin suuntiin reitillä Helsinki–Tikkurila–Lentoasema–Myyrmäki, ja puuttuvaa junaliikennettä korvataan busseilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye