Antti Pentikäinen valmistelee totuus- ja sovintoprosessia Yhdysvalloissa – ”Yhdysvallat tarvitsee toivoa ihmisarvon toteutumisesta kaikille”

Yhdysvaltoja kuluvan vuoden aikana repineet rotumellakat, koronakriisi sekä poikkeuksellisen jännittynyt vaalitaistelu ovat tuoneet esiin sekä pitkäaikaiset jännitteet että rakenteellisen rasismin, joka ylläpitää ihmisryhmien välistä epätasa-arvoa. Pentikäinen kertoo kuitenkin, ettei presidentin vaalien tuloksella ole vaikutusta prosessin toteutumiseen.
”Totta kai vaalien tuloksella on vaikutusta siihen kuinka nopeasti kansallisessa prosessi päästään liikkeelle, mutta ilman tervehtymisprosessia tämän maan eri osapuolten on hyvin vaikea oppia jälleen luottamaan toisiinsa ja työskentelemään yhdessä”, Pentikäinen sanoo.
Valmisteluryhmässä, jonka sihteerinä Pentikäinen toimii, on edustajia niin Clintonin, Bushin, Obaman kuin Trumpinkin hallinnosta.
”Kaikille on selvää, että tämän tason asialle pitää olla molempien puolueiden yhteinen tuki. Tällä hetkellä kongressissa aloitteen takana on yli 170 demokraattiedustajaa, mutta vaalien jälkeen niin republikaanien kuin senaatin osallistumisen osalta päästään eteenpäin. Yhdysvalloissa työ on joka tapauksessa aloitettava ruohonjuuritasolta. On saatava käytännön näyttöä mitä tervehtymisprosessi voi tarkoittaa niin väestöryhmien väleihin kuin pitkäaikaisen rakenteellisen rasismin ongelmiin.”
Yhdysvalloissa on kuluvan vuoden aikana käynnistynyt tai suunnitteilla jo yli 20 paikallista komissiota. Osa niistä keskittyy väestöryhmien väleihin, toiset selvittävät historiallisia väärinkäytöksiä, kuten lynkkauksia tai mustien omaisuuden hävittämistä.
”Keskeistä on kuitenkin yhteisen vision rakentaminen rasismista vapaasta maasta, jossa jokaisen ihmisarvo voi toteutua. Ilman tällaista yhteistä visiota on vaikea tarkastella historiallisia vääryyksiä ja rakenteellisia ongelmia sekä varmistaa oikeudenmukaisuuden toteutumista samalla kun tuetaan yksilöiden ja yhteisöjen välien tervehtymistä”, kertoo Pentikäinen. Tarve prosessilla on kuitenkin tunnustettu hyvin laajasti.
Pentikäinen työskentelee sovintoprosessien asiantuntijana kongressin alaisessa United States Institute of Peace (USIP) -instituutissa sekä on perustanut sovintoprosessien kehittämiseen erikoistuvan keskuksen George Mason yliopiston Carter Schooliin. Nämä työskentelevät yhteistyökumppanina myös Diakonissalaitoksen, Helsingin seurakuntayhtymän ja Suomen Lähetysseuran perustamassa #sovinto-ohjelmassa, joka edistää yksilöiden ja yhteisöjen halua ja kykyä toimia sovinnon rakentajina.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Antti Pentikäinen, Diakonissalaitoksen erityisasiantuntija
tutkimusprofessori, Mary Hoch Center for Reconciliation, George Mason University (Washington D.C., USA)
antti.pentikainen@hdl.fi, +19179002284
#Sovinto-ohjelma
Kirsi Saloranta, ohjelmajohtaja
kirsi.saloranta@hdl.fi, +358405123286
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen
Olemme jo lähes 160 vuoden ajan kehittäneet kunnianhimoisesti luovia ratkaisuja yksilön arkeen ja yhteiskunnan haasteisiin. Yhdessä yhteiskunnallisen yrityksemme Rinnekotien kanssa elämme rinnalla, luomme kohtaamisia ja yhteisöjä, joissa jokainen löytää paikkansa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Nuorisotyöttömyys huutaa ratkaisuja! – 10 vuotta täyttävä Vamos Turku tuo nuorille toivoa ja polkuja työelämään5.5.2025 16:49:02 EEST | Kutsu
Tuhannet turkulaisnuoret ovat saaneet suunnan ja toivoa elämäänsä Diakonissalaitoksen Vamos-nuortenpalvelun tuella. Turussa Vamos on ollut nuorten vierellä jo kymmenen vuoden ajan – silloin, kun suunta on ollut hukassa, usko itseensä heikko tai elämäntilanne muuten haastava. Tervetuloa juhlistamaan tätä yhteistä matkaa!
Diakonissalaitoksen toimintakertomus – Vuosi 2024 oli vaikuttavan kasvun vuosi28.4.2025 10:17:54 EEST | Tiedote
Vuosi 2024 oli Diakonissalaitokselle poikkeuksellinen kasvun vuosi. Samalla se oli kuluneen strategiakauden viimeinen vuosi. Työ Diakonissalaitoksella kiteytyi neljään painopisteeseen: Rohkea vaikuttaja, valtakunnallinen toimija, yhtenäinen Diakonissalaitos ja tulevaisuuden työyhteisö.
Diakonissalaitos laajentaa tukea sodassa traumatisoituneille suomalaisille ja heidän läheisilleen16.4.2025 08:41:22 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos tarjoaa nyt henkilökohtaista tukea ja palveluohjausta myös suomalaisille sodassa traumatisoituneille ja heidän läheisilleen, hyödyntäen vuosikymmenten kokemusta sodassa traumatisoituneiden kuntoutuksesta.
Muistutus: Inhimillisen ja kestävän tulevaisuuden rakentajien ilta ehdokkaille ja medialle Jyväskylässä 31.3.202528.3.2025 13:12:45 EET | Kutsu
Talous tiukkenee, haasteet syvenevät. Miten varmistamme, ettei yksikään nuori syrjäydy? Miten katkaisemme nuorten huumekuolemien kierteen? Miten varmistamme, ettei kukaan jää ilman kotia tai tarvitsemiaan päihdepalveluita? Mitä sotepalveluiden hankinnassa tulisi ottaa huomioon? Entä miten julkisissa hankinnoissa voidaan siirtyä suoritteiden ostamisesta tulosten hankintaan?
Diakonissalaitoksen uusi toiminta Helsingissä ja Vantaalla vahvistaa nuorten yhteisöllisyyttä ja vähentää päihdeongelmia26.3.2025 12:14:24 EET | Tiedote
Diakonissalaitos vahvistaa työtään nuorten päihdeongelmien ja huumekuolemien vähentämiseksi tavoitteena parantaa nuorten hyvinvointia ja osallisuutta yhteiskunnassa. Yhteistyötä tehdään erityisesti Helsingissä ja Vantaalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme