Professori Vuokko Hirvonen on Oulun yliopiston Vuoden Alumni 2020

Oulun Yliopistoseura ry julkisti nimityksen 6.11.2020 pidetyssä nimeämistilaisuudessa.
Vuokko Hirvonen on syntynyt vuonna 1955 Utsjoella. Hän opiskeli sosiologiaa Tampereen yliopistossa, mutta siirtyi Oulun yliopistoon, josta hän valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi vuonna 1990 ja filosofian maisteriksi vuonna 1991. Pääaineenaan hänellä oli saamen kieli ja kulttuuri. Hirvonen täydensi tutkintoaan suomen kielen jakirjallisuuden opinnoilla.
Vuokko Hirvonen väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1999 saamen kielestä ja kulttuurista. Hänen väitöskirjansa Sámeeatnama jienat: Sápmelaš nissona bálggis girječállin (Saamenmaan ääniä. Saamelaisen naisen tie kirjailijaksi) on ensimmäinen saameksi kirjoitettu väitöskirja. Siinä Hirvonen tutkii saamelaisten naiskirjailijoiden elämänuria neljän sukupolven tuotannon kautta.
Vuokko Hirvonen toimi Saamelaisessa korkeakoulussa (Sámi allaskuvla) Norjan Koutokeinossa saamen kielen lehtorina 1991–1993, saamen kielen ja kirjallisuuden apulaisprofessorina 1993–2007 ja saamelaisen kirjallisuuden ja koulututkimuksen professorina 2007–2017. Saamelaisen kirjallisuuden professorina Tromssan yliopistossa hän toimi 2011–2014.
Vuosina 2000–2003 Hirvonen johti Norjan tutkimusneuvoston hanketta, jossa arvioitiin Norjan peruskoulu-uudistusta vuodelta 1997. Hän toi vahvasti esille riittämättömät resurssit kaksikielisyyden (norja–saamen kielet) takaamiseksi. Opetustehtävissä Vuokko Hirvonen on toiminut Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa, Helsingin yliopistossa ja Uumajan yliopistossa. Hän on tehnyt yhteistyötä myös Lakeheadin yliopiston (Kanada) ja Arktisen yliopiston kanssa.
Kirjallisuustieteen lisäksi Hirvonen on kiinnostunut tutkimuseettisistä kysymyksistä ja koulutustutkimuksesta. Hänellä on lukuisia julkaisuja ja pyydettyjä puheenvuoroja omilta tutkimusalueiltaan ja hän toimii edelleen väitöskirjojen ohjaajana. Uumajan yliopisto myönsi hänelle kunniatohtorin arvon ansioista koulutustutkimuksen parissa vuonna 2019.
Vuokko Hirvonen on yhdessä professori Rauna Kuokkasen kanssa kirjoittanut saamelaisen kirjallisuuden perinteestä ja nykysuuntauksista teoksen Saamelainen kirjallisuus ennen ja nyt (2015). Teos on kirjoitettu saameksi, suomeksi ja englanniksi. Hän on myös kääntäjä Kaija Anttosen kanssa kääntänyt suomeksi saamelaisen kirjallisuuden uranuurtajan Pedar Jalvin tekstejä. Ne on koottu teokseen Lumihiutaleita ja pieniä pakinoita (2017).
Vuoden Alumnin nimeämisellä halutaan huomioida Oulun yliopistossa tehtävää saamen kielten ja kulttuurin opetusta. Saamen kielen opetuksen aloittamisessa Oulun yliopistossa tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.
Oulun Yliopistoseura nimitti Vuoden Alumnin nyt 22. kerran. Kunnia-alumnien vuosittainen nimeäminen aloitettiin 20 vuotta sitten. Ensimmäisenä Vuoden Alumni -kunnianimityksen sai presidentti Martti Ahtisaari vuonna 1999.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Prof. (emer.) Vuokko Hirvonen, p. 040 5797577, vuokkooh@gmail.com
Yhteyspäällikkö Sakari Jussi-Pekka, Oulun yliopisto, p. 040 5466866, sakari.jussi-pekka@oulu.fi
Anna-Maria HietapeltoViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: humanistiset tieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet ja taloustiede sekä lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede.
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa7.5.2025 05:52:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu Oamk ovat mukana uudessa valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa, joka kokoaa korkeakoulujen avoimia opintoja yhteen paikkaan. Maksuton palvelu tekee opintojen löytämisestä ja vertailusta helppoa ja kiinnostavaa. Opinnot ovat tarjolla joustavasti kaikenikäisille, monet ajasta ja paikasta riippumatta. Opiskeltavaa löytyy esimerkiksi kestävästä kehityksestä uusiin teknologioihin ja hyvinvoinnista terveyteen ja turvallisuusalaan.
Johtavien suomalaisyritysten 6G-hankkeessa kehitetään tulevaisuuden verkkoja6.5.2025 06:36:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten yritysten ja akateemisten sidosryhmien uudessa hankkeessa tavoitteena on nopeuttaa 5G- ja 6G-verkkojen radiotaajuusteknologioiden suunnittelua.
Polvien rakenteellisia muutoksia havaitaan yleisesti jo kolmekymppisillä – oireita ei välttämättä ole5.5.2025 05:50:00 EEST | Tiedote
Polven magneettikuvissa havaittavat lievät rakenteelliset muutokset ovat yleisiä jo kolmekymppisillä aikuisilla – myös ilman polvikipuja tai muita oireita. Oulun yliopiston tutkimuksessa yli puolella 33-vuotiaista löytyi merkkejä nivelvaurioista. Korkea painoindeksi oli yleisin nivelmuutoksiin liittyvä tekijä.
Matti Latva-ahosta tutkimusvararehtori ja Petteri Alahuhdasta yhteistyösuhteiden vararehtori Oulun yliopistoon29.4.2025 15:32:25 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston hallitus on valinnut kokouksessaan 29.4.2025 tutkimusvararehtoriksi tekniikan tohtori Matti Latva-ahon ja yhteistyösuhteiden vararehtoriksi filosofian tohtori Petteri Alahuhdan.
Ferritiinitasot eivät näytä liittyvän merkittävästi PCOS-naisten hedelmällisyyteen tai aineenvaihdunnalliseen terveyteen24.4.2025 05:35:00 EEST | Tiedote
Ferritiinitasot ovat munasarjojen monirakkulaoireyhtymää (PCOS) sairastavilla naisilla keskimäärin korkeammat kuin verrokeilla, mutta tällä ei ole merkittävää vaikutusta heidän hedelmällisyyteensä tai metaboliseen terveydentilaansa. Myöskään raudanpuutteella ei vaikuta olevan yhteyttä PCOS-naisten lapsettomuuteen. Tulokset perustuvat Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin ferritiinitasojen merkitystä PCOS-naisten terveydelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme