Tulevaisuuden Itä-Helsinkiä suunnitellaan ja rakennetaan nyt – verkkotilaisuus 16., 17. ja 19. marraskuuta

Uutta Itä-Helsinkiä -tilaisuudessa on kolme iltaa.
• Maanantaina 16.11. Herttoniemi, Vartiokylä, Myllypuro, Mellunkylä, Kontula, Vesala, Kulosaari
• Tiistaina 17.11. Vuosaari ja Vartiokylänlahti
• Torstaina 19.11. Laajasalo, Kruunuvuorenranta ja merellinen Itä-Helsinki
Maanantaina 16. marraskuuta esitellään muun muassa Itä-Helsingin keskusta -kilpailun tulokset ja kerrotaan, miten työ jatkuu. Kansainvälisessä ideakilpailussa saatiin innostavia ja toteuttamiskelpoisia ideoita Itäkeskuksen ympäristöön. Näyttää siltä, että osaa alueesta voidaan nopeastikin ryhtyä suunnittelemaan tarkemmalla tasolla.
Mellunkylässä tapahtuu paljon. Kontulan ostari uudistuu vaiheittain kilpailun pohjalta. Mellunmäen keskustaan suunnitellaan Vantaan ratikan päätepistettä.Ajankohtaista juuri nyt ovat lisäksi täydennysrakentamisen suunnitteluperiaatteet Kontulaan ja Mellunmäkeen sekä Aarteenetsijäntien ja Kontulan pelastusaseman asemakaavat.
Tiistaina 17. marraskuuta katse kääntyy Vuosaareen ja Vartiokylänlahden alueelle. Vuosaaressa on useita suunnitelmia, joihin toivotaan juuri nyt kaupunkilaisten palautetta. Näitä ovat Hallkullanniemi ja Nuottasaari Uutelassa, Nordsjön kartanon ympäristö sekä Satamakaaren teknisen huollon alue.
Torstaina 19. marraskuuta vuorossa ovat Laajasalo ja Kruunuvuorenranta ja merellisen Itä-Helsingin kehittäminen, kuten rantareitin opastus. Laajasalossa illan painopiste siirtyy suunnittelusta rakentamiseen, kun illassa kerrotaan Kruunusillat raitiotien ja Laajasalontien rakentamisesta ja aikataulutusta. Lisäksi esitellään ensi vuonna alkava Yliskylänlahden asemakaava.
Verkkotilaisuuteen voi osallistua kotisohvalta
Osallistuminen on kaupunkilaisille helppoa – mukaan pääsee omalla tietokoneella tai mobiililaitteella.
Tilaisuudessa Helsingin kaupungin työntekijät pitävät tiiviitä esityksiä ajankohtaisista hankkeista. Kaupunkilaiset voivat kommentoida ja esittää kysymyksiä chatin kautta. Kysymyksiin on vastaamassa iso joukko kaupunkiympäristön asiantuntijoita. Tilaisuudessa puhutaan suomea, mutta voit kirjoittaa kysymyksiä chattiin myös englanniksi. Iltojen tallenteet tuotetaan verkkosivulle suomeksi tekstitettyinä kahden viikon kuluessa tilaisuudesta. Tällaista tilaisuustallenteen saavutettavuutta lisäävää tekstitystä kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa kaupunkiympäristön toimialalla.
Jokaisen illan tarkempi ohjelma ja liittymislinkit löytyvät Helsingin kaupungin verkkosivulta hel.fi/asukastilaisuudet kohdasta 16.–19.11. Uutta Itä-Helsinkiä -tilaisuus.
Kysymyksiä ja aihetoiveita iltaan voi esittää etukäteen Kerro kantasi -palvelussa, joka on avoinna 12.11. saakka osoitteessa kerrokantasi.hel.fi/uih2020.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala:
Anri Linden (ajankohtaiset hankkeet)
Yksikön päällikkö
Maankäyttö ja kaupunkirakenne
Asemakaavoitus, Itäinen alueyksikkö
09 310 37352
anri.linden@hel.fi
Tiina Antila-Lehtonen (tilaisuuden järjestelyt)
Vuorovaikutussuunnittelija
Viestintäpalvelut
09 310 37436
tiina.antila-lehtonen@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kulosaaren ja Herttoniemen välinen pätkä Itäbaanaa valmistui etuajassa18.6.2025 10:35:09 EEST | Tiedote
Kilometrin verran uutta kaupungin laadukkainta baanaa on nyt valmiina Tupasaarentien ja Hiihtäjäntien välillä. Urakka valmistui kuukauden etuajassa.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.6.202517.6.2025 18:59:43 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.6.2025 kautensa ensimmäiseen kokoukseen. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Esplanadilta joudutaan poistamaan vaarallinen puu16.6.2025 11:29:48 EEST | Tiedote
Puu on kaatumisvaarassa huonon kuntonsa vuoksi. Puu poistetaan juhannusviikon aikana.
Föregångare inom byggande – Blåbärslandet får Finlands första service- och lagerbyggnad tillverkad av återvunnet material13.6.2025 14:48:56 EEST | Pressmeddelande
I Blåbärslandet i Helsingfors färdigställs i slutet av juni en byggnad som till största delen är tillverkad av återanvända byggnadsdelar. Det är fråga om Helsingfors stads pilotprojekt vars lärdomar kommer att utnyttjas även i andra byggprojekt i framtiden.
Rakentamisen edelläkävijä – Suomen ensimmäinen uudelleenkäytetyistä materiaaleista rakennettu huolto- ja varastorakennus valmistuu Mustikkamaalle13.6.2025 14:48:56 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalle valmistuu kesäkuun lopussa rakennus, joka on suurimmaksi osaksi valmistettu uudelleenkäytetyistä rakennusosista. Kyseessä on Helsingin kaupungin pilottiprojekti, jonka oppeja hyödynnetään tulevaisuudessa myös muissa rakennushankkeissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme