Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra ÖsterbottenEtelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

MeiränRekry -messuista rakennetaan nyt virtuaalinen kohtaamispaikka

Jaa
MeiränRekry -messut uudistuvat. Tammikuun lopulla kohtaamme toisemme upean virtuaalisen messumaailman avulla. Vaikka työnantajan ja työntekijän kohtaamispaikka muuttuukin nyt virtuaaliseksi, on tarve kohtaamiselle edelleen olemassa, ehkä jopa vahvempana kuin aiemmin.

Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen yrityspalvelukeskus saivat virtuaalisen messumaailman rakentamiseen yhteistyökumppanikseen Lohko Median.

MeiränRekry kestää nyt kuukauden 

Tällä kertaa MeiränRekry -messutapahtuma kestääkin kokonaisen kuukauden. Varsinainen messupäivä on keskiviikko 27.1.2021, jolloin on ohjelmaa myös virtuaalisella ohjelmalavalla kello 13.00–17.00 välisenä aikana. Messujen avauspäivänä myös yritysten, oppilaitosten ja organisaatioiden asiantuntijat ovat paikan päällä virtuaalisilla messuosastoilla. Tämän yhden ohjelmallisen päivän lisäksi, näytteilleasettajat voivaesitellä omaa yritystään, tulevaisuuden suunnitelmiaan ja vaikka kesätyöpaikkojaan omilla virtuaaliosastoillaan kuukauden ajan. Myös messukävijöillä on aiemman yhden päivän sijasta kokonainen kuukausi aikaa tutustua messujen antiin.  

Kohdataan toisemme turvallisesti 

Nämä messut ovat turvalliset, sillä niihin voi osallistua, vaikka yhdessä pienen kaveriporukan kanssa. Esimerkiksi koululuokka voi vierailla messuilla yhdessä, vaikka oppitunnilla tai kuka vaan ihan yksin kotisohvalta. Näytteilleasettajakaan ei riskeeraa henkilökuntansa terveyttä, kun oman näköinen näyttelytila, osaston ohjelma ja siellä esiteltävät asiat suunnitellaan etukäteen. Virtuaalimaailma tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia videoiden hyödyntämiseen tai vaikka virtuaalisiin keskusteluihin messukävijöiden kanssa. Mahdollisuus vuorovaikutukseen messuosastoilla on tarjolla messujen avauspäivän ajan, joten silloin kannattaa ehdottomasti tulla paikalle keskustelemaan ja esittämään kysymyksiä. 

- Tämä uusi tapa haastaa meidät kaikki, mutta yritysten on hyvä ajatella myös pitkälle tulevaisuuteen. Esillä kannattaa olla, sillä rakennamme nyt yhdessä uudenlaista tulevaisuutta, toteaa yrityspalvelukeskuksen päällikkö Johanna Olsson Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. 

Näyttelyosastojen myynti avattu 

Uudenlainen messutapahtuma vaatii uudenlaisia järjestelyjä, mutta nyt on näytteilleasettajilla mahdollisuus varata oma osastonsa MeiränRekrystä. Aiemmasta vuodesta poiketen messuosallistumisesta peritään pienehkö maksu. Voit varata nopean varaajan edun 31.12.2020 mennessä. 

Virtuaalimessut ovat yritykselle hieno keino esitellä yritystä, luoda brändiä ja tehdä yritystä tutuksi työnhakijoille. Markkinoimme tapahtumaa vielä aiempaa laajemmin myös työnhakijoille, koska virtuaalimessut eivät ole paikasta riippuvaiset ja kävijöitä voidaan odottaa laajasti eri puolilta Etelä-Pohjanmaata sekä myös naapurimaakunnista. Uskomme kävijöiden löytävän myös tämän uudenlaisen virtuaalitapahtuman muun muassa helpon ja turvallisen osallistumisen vuoksi. 

ta-palvelut.ep@te-toimisto.fi 

www.messupiste.fi 

Ilmoittautumislinkki: https://webropol.com/ep/meiranrekry2021

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Johanna Olsson, Yrityspalvelupäällikkö
Yrityspalvelukeskus Etelä-Pohjanmaa
p. 0295 027 540


Aki Ruotsala, palvelujohtaja
Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto
p. 0295 046 257

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

NTM-centralens INSPIRE-projekt utför även denna sommar synligt arbete mot främmande arter längs Kyro älv12.6.2025 08:15:00 EEST | Pressmeddelande

INSPIRE-projektet för främmande arter, som genomförs i samarbete mellan Finland och Sverige, har i år fyra praktikanter som kommer att bege sig ut i Södra Österbotten från juni till augusti för att kartera och bekämpa invasiva främmande växtarter. De kommer också att fortsätta med fältundersökningen som inleddes i fjol och delta i olika evenemang för att sprida information om främmande växtarter till allmänheten. Projektets mål är också att utveckla hanteringen av främmande arter längs Kyro älv i samarbete med kommunerna i avrinningsområdet under åren 2025–2026.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen INSPIRE-vieraslajihanke tekee jälleen kesällä näkyvää vieraslajityötä Kyrönjoen varrella12.6.2025 08:15:00 EEST | Tiedote

Suomi–Ruotsi-yhteistyönä toteutettava INSPIRE-vieraslajihankkeen neljä harjoittelijaa jalkautuu kesä-elokuussa Etelä-Pohjanmaan alueelle kartoittamaan ja torjumaan haitallisia vieraskasvilajeja, jatkamaan edellisenä kesänä alkanutta maastotutkimusta sekä levittämään vieraslajitietoa seudun yleisötapahtumissa. Hankkeen tavoitteena on myös kehittää Kyrönjoen varren alueen vieraslajien hallintaa yhteistyössä valuma-alueen kuntien kanssa vuosina 2025–2026.

Liinaniemen sillan korjaustyöt jatkuvat ja silta on suljettu liikenteeltä 11.7.2025 saakka11.6.2025 11:16:34 EEST | Tiedote

Ilmajoen Peuralankylässä sijaitsevan Liinaniemen sillan korjaustyöt jatkuvat alkuperäistä aikataulua pidempään. Työt aloitettiin 7.4.2025. Sillan oli määrä valmistua 19.6. mennessä, mutta työn aikana on paljastunut ennakoitua laajempia korjaustarpeita. Tämän vuoksi silta pysyy suljettuna liikenteeltä 11.7.2025 asti. Liikenne ohjataan edelleen kiertoreitille tien 701 kautta. Korjaustyöt liittyvät sillan puupäällysteen huonokuntoisuuteen. Päällyste on urautunut ja kulunut niin pahasti, että siitä on alkanut tulla nauloja läpi. Korjausten laajennettu kesto varmistaa sillan turvallisen käytön tulevaisuudessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye