Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Fortum Power and Heat Oy:n Jepuan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Uusikaarlepyy, Pohjanmaa)

Jaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Jepuan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviontiohjelmasta (YVA-ohjelma). Jepuan tuulivoimahanke sijoittuu Uudenkaarlepyyn kaupungin alueelle, noin 10 km keskustasta kaakkoon. Hanke koostuu tuulivoima-alueesta sekä sähkönsiirtoreitistä. 

Kuvituskuva.

Hankealue on kooltaan noin 6 140 hehtaaria ja sinne suunnitellaan enintään 42 uuden tuulivoimalan rakentamista. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä ja yksikköteho maksimissaan 10 MW. Sähkön siirtämiseksi tarkastellaan kolmea vaihtoehtoa, joiden enimmäispituus on 13,2 km.

Ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta toimitettiin ELY-keskukselle kuulemisen yhteydessä yhteensä 17 lausuntoa ja 6 mielipidettä. Lausunnoissa ja mielipiteissä otettiin kantaa mm. hankkeen vaikutuksista linnustoon ja muuhun eläimistöön, pohjavesialueisiin, ihmisten elinolosuhteisiin sekä yhteisvaikutuksista muiden hankkeiden kanssa. ELY-keskuksen mukaan arviointi tulee kohdentaa todennäköisesti merkittävien ympäristövaikutusten arviointiin, joita ovat mm. maisemaan, maankäyttöön, ihmisiin, linnustoon, metsäpeuraan sekä pinta- ja pohjavesiin kohdistuvat vaikutukset sekä yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa.

Arviointiohjelma ja ELY-keskuksen lausunto kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta www.ymparisto.fi/jepua-tuulivoima-YVA

Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Ylitarkastaja Miia Lae, puh 0295 027 049

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

ELY-keskus jatkoselvitti Lestijärvessä havaitun turpeen alkuperää – ennallistamishankkeet vähentävät järven vesistökuormitusta (Keski-Pohjanmaa)18.12.2025 13:43:41 EET | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen asiantuntijat selvittivät 12.11.2025 maastokäynnillä Lestijärven maatuulivoimapuiston ojituksia sekä Joutennevan ja Tummunnevan ennallistettujen suoalueiden tilaa. Havaintojen perusteella keväällä 2025 Lestijärvessä havaittu turve ei ole peräisin tuulivoimapuiston ojituksista. Ennallistettujen suoalueiden arvioidaan vähentävän alapuolisiin vesistöihin kohdistuvaa kuormitusta pitkällä aikavälillä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye