HSL:n hallituksen päätöksiä 15.12.2020
Eron myöntäminen toimitusjohtajan virasta
Hallitus päätti myöntää Suvi Rihtniemelle eron toimitusjohtajan virasta 1.2.2021. Rihtniemi ilmoitti elokuussa 2020 jäävänsä eläkkeelle vuoden 2021 aikana ja jättäytyvänsä sivuun toimitusjohtajan tehtävästä, kun uusi toimitusjohtaja voi aloittaa uudessa tehtävässä.
Toimitusjohtajasopimuksen hyväksyminen
Hallitus päätti hyväksyä HSL:n uuden toimitusjohtajan Mika Nykäsen kanssa tehtävän toimitusjohtajasopimuksen. Hallitus totesi myös, että Nykänen on esittänyt hyväksyttävän selvityksen terveydentilastaan, ja vahvisti toimitusjohtajan virkavaalin 3.11.2020.
HSL-tuloskortti vuodelle 2021
Hallitus päätti hyväksyä HSL-tuloskortin vuodelle 2021 siten, että HSL-tuloskortin painoarvo on 60 prosenttia tulospalkkiosta.
Hankintaoikaisuvaatimus bussiliikenteen tarjouskilpailua 52/2020 koskien
Hallitus päätti hylätä Helsingin Bussiliikenne Oy:n tekemän hankintaoikeusvaatimuksen ja totesi, että tarjouskilpailun tulos ei muutu. Kilpailun kohteen 266 voittajana säilyy siten Oy Pohjolan Liikenne Ab.
Liikennöitsijöille maksettavan lisäkorvauksen maksamisen jatkaminen bussikaluston tehokkaammasta sisäpuhdistuksesta koronatartuntojen ehkäisemiseksi 1.1.2021 alkaen
Hallitus päätti korvata bussiliikennöitsijöille kaluston lisäsiivouksesta ja desinfioinnista 1.1.2021 alkaen talviliikennekauden 2020-2021 loppuun asti. Korvausten määrät lisäsiivouksesta ja desinfioinnista ovat 100 euroa bussia kohti kuukaudessa suuremmissa busseissa ja 50 euroa bussia kohti kuukaudessa pienkalustossa. Hallitus valtuutti toimitusjohtajan jatkamaan lisäkorvauksen maksua harkinnan perusteella 31.8.2021 saakka.
MAL 2023 -puiteohjelman hyväksyminen
Hallitus päätti hyväksyä MAL 2023 -puiteohjelman. Asiasta tiedotetaan erillisellä tiedotteella keskiviikkoaamuna 16.12.2020, kun Helsingin seudun yhteistyökokous HSYK on hyväksynyt puiteohjelman.
Lausunnon antaminen nopean Helsinki–Turku-junayhteyden hankekokonaisuuden ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta
Hallitus antoi lausunnon aiheesta. Hankekokonaisuudessa on kyse Helsingin ja Turun välisen junayhteyden kehittämisestä, jonka yhtenä vaihtoehtona on Espoon ja Salon välille rakennettava oikorata. Asiasta tiedotetaan erillisellä tiedotteella.
Matkustajien tyytyväisyys joukkoliikenteeseen (ASTY) syksyllä 2020
Hallitus päätti merkitä asiakastyytyväisyystutkimuksen tulokset tiedoksi. Asiasta tiedotetaan erillisellä tiedotteella.
Oikaisuvaatimukset hallituksen päätöksestä 27.10.2020 § 169
Hallitus päätti hylätä oikaisuvaatimukset matkalippujen hinnoista vuodelle 2021.
Tarkastuslautakunnan jäsenen vaalikelpoisuuden menetys ja uuden tarkastuslautakunnan jäsenen valinta
Hallitus esittää yhtymäkokoukselle, että yhtymäkokous päättää todeta Hannele Luukkaisen menettävän yleisen vaalikelpoisuutensa tarkastuslautakunnan jäsenen tehtävään jäsenkunnasta poismuuton vuoksi ja valita Luukkaisen tilalle uuden tarkastuslautakunnan jäsenen tarkastuslautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Ruskeasuon raitiovaunu- ja linja-autovarikon hankesuunnitelma
Hallitus päätti ilmoittaa HKL:lle Ruskeasuon raitiotievarikon olevan tarpeellinen tuleville raitioliikennehankkeille. Hallituksen mukaan toteutusratkaisu vastaa HSL:n tarpeita kehittää alueen raitioliikennettä. Hallitus päätti sitoutua hankesuunnitelmassa esitettyihin kustannuksiin sillä edellytyksellä, että varikkokokonaisuuden toteutuksessa huomioidaan raitioliikenteen monitoimijaympäristö tulevaisuudessa.
Yhteyshenkilöt
Suvi Rihtniemi
toimitusjohtaja
p. 050 565 8884
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL:n hallituksen päätöksiä 6.5.20257.5.2025 13:21:39 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 6. toukokuuta 2025 ja päätti seuraavista asioista.
Pohjois-Espoon bussiliikenteeseen tulee muutoksia elokuussa7.5.2025 13:11:21 EEST | Tiedote
Pohjois-Espoon bussilinjojen reiteissä tapahtuu muutoksia elokuussa. HSL:n hallitus hyväksyi Pohjois-Espoon linjastotarkastelussa esitetyt muutokset bussilinjoihin ohjeellisena noudatettaviksi kokouksessaan tiistaina 6. toukokuuta.
HSL-lippukaupan avaaminen siirtyy, automaatit ja haltijakohtaiset kortit säilyvät käytössä pidempään5.5.2025 13:03:00 EEST | Tiedote
HSL siirtää uuden taustajärjestelmän käyttöönottoa aiemmin ilmoitetusta, alustavasta ajankohdasta kolmella viikolla. Tämä vaikuttaa myös HSL-lippukaupan aukeamisen, isojen automaattien sulkemisen ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten korttien poistumisen aikatauluun. Isot lippuautomaatit suljetaan ja haltijakohtaiset HSL-kortit jäävät pois käytöstä 2.6., kun HSL aloittaa palveluidensa siirron uuteen taustajärjestelmään. HSL-lippukauppa aukeaa siirron jälkeen 4.6.
HSL:n selvitys: Jopa joka toinen voisi tehdä enemmän lähitöitä, jos työmatkaa tuettaisiin – etenkin nuorille hybridityö tärkeää2.5.2025 10:00:02 EEST | Tiedote
Monella työpaikalla keskustellaan nyt työnteon paikoista ja hybridityön sujuvoittamisesta. HSL:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan työmatkaetu voisi ratkaista yhden hybridityön kipukohdista. Kyselyn mukaan jopa yli puolet työntekijöistä voisi olla valmis tulemaan useammin toimistolle, jos työmatkakuluja tuettaisiin. Nuorista lähes 90 prosenttia arvostaa työmatkan tukemista.
HSL:n tavoitteena on avata HSL-kortin nettilataus 14.5. – samassa yhteydessä muitakin muutoksia lippujen ostamiseen16.4.2025 13:10:00 EEST | Tiedote
HSL-lippukaupan on tarkoitus avautua 14.5., minkä jälkeen HSL-korttia voi jälleen ladata netissä. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan HSL alkaa siirtää palveluitaan uuteen taustajärjestelmään maanantaina 12.5., jolloin myös osa lippuautomaateista suljetaan ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten HSL-korttien käyttö päättyy. Aikataulun toteutuminen edellyttää, että järjestelmien testaukset saadaan tehtyä onnistuneesti. Muutokset eivät koske HSL-sovelluksen käyttäjiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme