STTK ry.

STTK:n edustajisto: Eläkeputki on korvattava osaamisputkella

Jaa
Hallitus on luvannut vielä ennen joulua linjata toimia yli 55-vuotiaiden työllisyyden parantamiseksi ja työssä jaksamisen edistämiseksi. Tänään kokoontunut STTK:n edustajisto edellyttää hallitukselta tasapainoisia työllisyystoimia. - Maksumiehiksi eivät voi joutua vain palkansaajat, ja työllisyyden parantaminen ei saa tarkoittaa ainoastaan työttömien lisäpäivien karsimista eli eläkeputken sulkemista, puheenjohtaja Antti Palola painottaa.

Työmarkkinajärjestöjen neuvotteluiden kariuduttua tuloksettomana palkansaajakeskusjärjestöt jättivät yhteiset esitykset hallitukselle yli 55-vuotiaiden työllisyyden parantamiseksi ja työurien pidentämiseksi.
- Työllisyyttä parannetaan tehokkaimmin vahvistamalla irtisanottavan työntekijän muutosturvaa ja varmistamalla riittävä osaaminen ja turvaamalla siihen tarvittava koulutus. Eläkeputken sijaan meidän pitäisikin puhua koulutusputkesta, jolla varmistetaan kaiken ikäisten osaaminen työelämän jatkuvassa muutoksessa ja ylipäätään digitalisoituvassa yhteiskunnassamme. Kukaan ei ole liian vanha eikä liian nuori oppimaan, Palola sanoo.

Eduskunta hyväksyi tällä viikolla uuden oppivelvollisuuslain, johon sisältyy oppivelvollisuusiän nostaminen 18 ikävuoteen ja toisen asteen tutkinnon maksuttomuus.
- STTK iloitsee historiallisesta päätöksestä sitten peruskoulu-uudistuksen. Pienen kansankunnan menestys voi perustua ainoastaan koulutukseen ja osaamiseen.

Osaamisen merkitys on korostunut myös korona-aikana, jolloin Suomi siirryttyään sutjakkaasti etätöihin on kyennyt pitämään työllisyyttä ja kilpailukykyään kansainvälisesti tarkasteltuna hyvällä tasolla.
- Etätyössä korostuu monipuolinen osaaminen ja työn hallinta. Tässä me suomalaiset olemme onnistuneet erittäin hyvin eikä taloutemme ja työllisyytemme pohja ole romahtanut, Palola iloitsee.

Irti ikärasismista

Ikääntyvien työllisyyden parantaminen ei kuitenkaan riipu yksin koulutuksesta vaan tarvitaan myös asennemuutos.
- Ikärasismi on totta, sillä työnantaja suosii tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanoessaan nuorta ja rohkeaa. Toisaalta pätkä- ja silpputyö kasaantuu nuorille usein ilman perusteita. Kaikenlainen ikärasismi työmarkkinoilla on kitkettävä, Palola vaatii.

Jos aidosti halutaan parantaa yli 55-vuotiaiden työllisyyttä ja tavoitella nykyistä pidempiä työuria ja siten korkeampaa työllisyysastetta, osaamisen varmistamisen lisäksi on esimerkiksi tarkasteltava työaikoja ja luotava mahdollisuuksia osa-aikaiseen työhön sekä huolehtia yhdessä työterveyshuolloin kanssa työkykyä ylläpitävistä toimenpiteistä.
- Keinoja on, jos on tahtoa. Toimenpiteillä on aina hintalappu, mutta työttömyys se vasta kalliiksi käy, Palola toteaa.

Koronan etulinjassa työskentelevät ansaitsevat palkkion

Koronan vastaisen taistelun etulinjassa sote-alojen ammattilaiset ovat tehneet työtään kaikkien suomalaisten terveyden puolesta.
- Näiden rankimman vastuun kantajien tulisi saada palkkio tekemästään työstä. Mielestäni tämä ei ole työmarkkina- sen paremmin kuin virka- tai työehtosopimusasiakaan. Sen pitäisi olla äärimmäisen poikkeuksellisessa ja pitkään jatkuvassa tilanteessa kädenojennus, arvostus ja kiitos heidän tekemästään työstä. Palkitsemiseen tarvittavat rahat olisivat löydettävissä yhteiskunnan varoista. Päättäjien tehtäväksi jäisi huolehtia sen kohdentaminen oikeudenmukaisella tavalla, Antti Palola toteaa.

Lisätietoja: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja yli 400 000 jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK:n hallitus: Julkisen sektorin henkilöstö on palkkansa ansainnut ja sovitun täytyy pitää7.4.2025 13:09:04 EEST | Tiedote

Työmarkkinoiden neuvottelukierros on edennyt varsin vaihtelevasti teollisuuden työehtosopimusratkaisujen syntymisen jälkeen. Valtion työ- ja virkaehtosopimus päättyi jo helmikuussa ja Valtion työmarkkinalaitos katkaisi yllättäen neuvottelut maaliskuun alkupuolella. Henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt ilmoittivat työtaistelutoimista ja kiistaa sovitellaan nyt valtakunnansovittelijan johdolla. - Ei voi todeta muuta kuin että on aikoihin eletty, kun valtiotyönantaja julkisessa keskustelussa toteaa yleisen linjan palkkaratkaisun olevan valtion henkilöstölle liian korkea, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimukset umpeutuvat huhtikuun lopulla. Neuvotteluja uudesta sopimuksesta käydään parhaillaan. - Edellisellä neuvottelukierroksella sovittiin palkkaohjelmista, jotka ulottuvat vuoteen 2027 asti. Sovitusta on pidettävä kiinni myös tällä neuvottelukierroksella, eikä siitä ole mitään syytä venkoilla irti, Palola korostaa. STTK:n hallitus muist

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye