Hakukierros haitallisten vieraslajien torjumiseksi on päättynyt
![Vieraslajeja ovat mm. jättipalsami, komealupiini ja espanjansiruetana. Kuvat: Reima Leinonen.](/data/images/00296/5091b37a-3ec7-4f66-851a-b87dddde9895-w_720.jpg)
Avustusta voidaan myöntää sekä varsinaisiin torjuntatoimenpiteisiin että hankkeisiin, joilla seurataan ja varmistetaan torjunnan tuloksia. Avustusta voidaan myöntää myös vieraslajineuvontaan sekä uusiin innovointeihin torjunnoissa.
Ensimmäisellä hakukierroksella ELY-keskukseen toimitettiin 64 hakemusta, joiden haettu avustussumma oli yhteensä noin 1,8 miljoonaa euroa. Rahaa on jaossa tällä hakukierroksella 875 000 euroa. Tällä hetkellä hakemukset ovat kommentoitavana niissä ELY-keskuksissa, joista ne on lähetetty hakujärjestelmään. Sen jälkeen hankkeet pisteytetään jo etukäteen ilmoitettujen hankekriteerien mukaisesti, ja pisteiden perusteella päätetään rahoitettavat hankkeet helmi-maaliskuulla 2021. Vieraslajien torjunnan hankehaku on ns. jatkuva haku, eli se toistuu vuosittain marraskuulla ja siitä tehdään hakukuulutus vuosittain ELY-keskus.fi- sivustolla.
Hankehakemukset koskivat valtakunnallisesti Lappia lukuun ottamalla koko Suomea. Hanke-esitysten toimenpiteet liittyivät haitallisten vieraslajien luetteloista eniten jättipalsamiin, komealupiiniin, kurtturuusuun, jättiputkiin, espanjansiruetanaan, minkkiin ja supikoiraan. Haetuissa hankkeissa oli torjuntahankkeita seurantoineen, neuvontahankkeita ja uusia torjuntakokeiluja. Hakemusten runsas määrä kertonee valtakunnallisesti tärkeästä työtarpeesta vieraslajien torjunnan toteuttamiseksi sekä toisaalta tämänkaltaisen avustuksen tarpeesta.
Avustettavilta hankkeilta on hakuvaiheessa vaadittu myöntämisen ehtona, että
- hankkeella torjutaan haitalliseksi säädettyä vieraslajia, eli kasvi- tai eläinlajia, joka sisältyy joko kansalliseen tai EU:n vieraslajiluetteloon,
- hanke toteuttaa haitallisten vieraslajien hallintasuunnitelmaa siten, että
- hankkeen kohteena on alue, jossa haitallista vieraslajia on suunnitelman mukaan ensisijaisesti torjuttava,
- hankkeessa käytetään suunnitelmassa suositeltuja torjuntatoimenpiteitä tai –menetelmiä,
- hanke on yhteistyöhanke, jossa mukana on useita toimijoita (kunnat, kansalaisjärjestöt, muut julkiset ja yksityiset yhteisöt), sekä
- hanke sisältää toimenpiteitä, joilla hankkeen tuloksellisuutta voidaan seurata.
Hanke voi olla myös jälkiseurantahanke tai uusien torjuntamenetelmien kokeiluhanke. Etusijalla avustusten myöntämisessä ovat hankkeet, jotka ovat alueellisesti mahdollisimman kattavia. Ensisijaisesti hankkeita suunnataan luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeille alueille (luonnonsuojelualueet tai niiden lähialueet), virkistysalueille ja kaupunkipuistoihin.
Kaikkia kansalaisia kannustetaan mukaan vieraslajien torjuntaan omilla maillaan sekä kuntia pyydetään ohjeistamaan ja huolehtimaan alueillaan jätehuollosta myös vieraskasvilajijätteiden osalta. Vieraslajien poistaminen edellyttää maanomistajan lupaa sekä on pitkäjänteistä puuhaa. Vieraslajien torjunnan kantavana sloganina onkin ”Yhdessä me teemme sen”.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reima Leinonen, vieraslajikoordinaattori, Kainuun ELY-keskus
p. 0295 023 799, reima.leinonen@ely-keskus.fi
Jari Pesonen, yksikön päällikkö, Kainuun ELY-keskus
p. 0295 023 861, jari.k.pesonen@ely-keskus.fi
Kuvat
![Vieraslajeja ovat mm. jättipalsami, komealupiini ja espanjansiruetana. Kuvat: Reima Leinonen.](/data/images/00296/5091b37a-3ec7-4f66-851a-b87dddde9895-w_240.jpg)
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Sinilevätilanne jatkuu runsaana Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)25.7.2024 11:52:03 EEST | Tiedote
Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet Lounais-Suomen meri- ja sisävesialueilla viime viikkoon nähden. Sekä Saaristomerellä että Selkämerellä on havaittu runsaita sinileväesiintymiä. Saaristomerellä levää on havaittu hyvin runsaissa määrin aina sisäsaaristosta ulkosaaristoon, esimerkiksi Naantalissa, Kaarinassa, Kemiönsaarella ja Paraisilla sinilevää on ollut paljon.
Sinilevätilanne heikentynyt Lounais-Suomen alueella (Varsinais-Suomi, Satakunta)18.7.2024 11:48:48 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen sinilevähavainnot ovat lisääntyneet viime viikosta satelliittikuviin ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannan tietoihin perustuen. Sinilevää on havaittu hyvin runsaissa määrin erityisesti Saaristomeren sisä- ja välisaaristossa, mutta runsaita havaintoja on myös Selkämereltä. Suurin osa leväesiintymistä on sijainnut merialueilla, mutta myös joillakin sisävesialueilla on havaittu sinilevää.
Förbindelsebåtstrafiken till Kalvö i Borgå fortsätter från och med 18.7.17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Den avbrutna förbindelsebåtstrafiken till Kalvö kommer att fortsätta från och med i morgon (18.7). Till alla förbindelsebåtsrutter i Borgå och Sibbo har nu hittats tillfälliga trafikanter. De tillfälliga trafikanterna fortsätter på Borgå och Sibbo rutterna tills en långvarig trafikeringslösning kan ordnas.
Yhteysalusliikenne Porvoon Kalvöhön jatkuu 18.7. alkaen17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Porvoon yhteysalusreitin keskeytynyt liikenne Kalvöhön jatkuu huomenna (18.7.) alkaen. Kaikille Porvoon ja Sipoon yhteysalusreiteille on löydetty nyt tilapäiset liikennöitsijät. Tilapäiset palveluntuottajat jatkavat Porvoon ja Sipoon reiteillä liikennöintiä, kunnes pysyvä ratkaisu saadaan järjestettyä.
Liikennekatkos Kaitainsalmentiellä Sotkamossa17.7.2024 09:16:12 EEST | Tiedote
Maantierummun vaihtotyö katkaisee liikenteen Kaitainsalmentiellä Sotkamossa. Liikenne katkaistaan vaihtotyön ajaksi 29.7. – 7.8.2024. Liikenne ohjataan kiertoreitille, joka kulkee Ristijärventien, Kainuuntien, Pohjavaarantien, Pekkiläntien ja Hyttisentien kautta takaisin Kaitainsalmentielle. Urakoitsijana toimii Savon Kuljetus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme