Oulun yliopiston tutkijoita Tieteen päivillä

Oulun yliopiston dosentti Heikki Helanterä luotsaa monialaista sessiota eläinten käyttäytymisestä. Sessio käsittelee biologian, antropologian ja vertailevan psykologian näkökulmista muun muassa sitä, miten pienetkin aivot oppivat ja soveltavat. Tuorein tutkimus on kyseenalaistanut vallitsevat käsitykset ihmisaivojen ja päätöksenteon ainutlaatuisuudesta. Myös kimalaiset oppivat ja muurahaiset opettavat. Apina arvioi, mitä sen kumppani tietää. Helanterän vetämässä sessiossa mm. dosentti Olli Loukola Oulun yliopistosta luennoi kimalaisten älykkyydestä ja sosiaalisesta oppimisesta.
Professori Anssi Paasi osallistuu Professoriliiton järjestämään paneelikeskusteluun Voiko tieteellä tehdä pahaa. Tutkijatohtori Ella Peltonen kertoo tulevaisuuden internetistä. Yli-intendentti Marko Mutasen luento DNA:sta lajien ja niiden sukulaisuussuhteiden tutkimuksessa kuullaan osana Biologinen monimuotoisuus-sessiota. Oulun yliopiston dosentti Sirpa Aalto esitelmöi historian poliittisesta käytöstä Tieteiden talon Tieteiden yössä 14.1.
Tapahtuman koko ohjelma striimataan suorana verkkoon, jonka jälkeen se on katsottavissa tallenteina YouTuben Tiedetv-kanavalla. Verkko-ohjelmaa täydentävät Tieteen päivien aikana julkaistavat podcastit ja videot. Tiedetapahtuman ohjelma on julkaistu osoitteessa www.tieteenpaivat.fi/fi/ohjelma-2021, josta pääsee seuraamaan suoria lähetyksiä.
Ohjelmatarjonnan lisäksi verkkoyleisölle on luotu väyliä keskusteluun osallistumiseen. Viestiseinän avulla yleisö voi esittää kysymyksiä ja kommentteja puhujille niin kotisohvalta kuin paikan päältä.
Tieteen päivät on suurelle yleisölle suunnattu, kaikki tieteenalat kattava tiedetapahtuma, jossa eri alojen tutkijat kertovat laaja-alaisesti tieteestä ja ajankohtaisesta tutkimuksesta sekä tieteen mahdollisuuksista.
Tieteen päivien järjestelyistä vastaa Tieteellisten seurain valtuuskunta, jonka lisäksi järjestäviin tahoihin kuuluvat Suomen Kulttuurirahasto, Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Tiedeseura, Teknillisten Tieteiden Akatemia ja Svenska Tekniska Vetenskapsakademien i Finland.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen, Oulun yliopisto, puh. 040 5463413, tapio.makinen@oulu.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Ensimmäiset psykologit Oulun yliopistosta valmistuvat12.6.2025 05:39:00 EEST | Tiedote
Psykologian tutkinto-ohjelma aloitti Oulun yliopistossa syksyllä 2021, ja ensimmäiset psykologian maisterit valmistuvat kesäkuun lopussa. Koulutuksen odotetaan helpottavan Pohjois-Suomen psykologipulaa.
Oulun yliopiston 6G-testikeskus tuo tehoja tutkimukseen11.6.2025 07:27:00 EEST | Uutinen
6G-tutkimus siirtyy kovaa vauhtia teoriasta käytäntöön. Vaikka varsinaista 6G-standardia ei vielä olekaan, tarve testata uusia teknologioita ja ratkaisuja kasvaa koko ajan. Oulun yliopiston edistyksellinen 6G-testikeskus tarjoaa tähän vertaansa vailla olevia mahdollisuuksia.
Asuntomessut Oulussa – asiantuntijoita medialle11.6.2025 06:48:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa tutkitaan muun muassa arkkitehtuuria, valaistusta, rakentamista, rakennusterveyttä ja asuntojen hinnanmuodostusta sekä koulutetaan tulevaisuuden arkkitehtejä ja diplomi-insinöörejä.
Oulun yliopiston hallitus hyväksyi kiinteistöstrategian10.6.2025 14:31:16 EEST | Tiedote
Kiinteistöstrategia perustuu yliopiston hallituksen asettamiin tavoitteisiin, joita vasten tulevia tilaratkaisuja arvioidaan
Käytön jäljet kertovat elämästä – puulattioiden kuluminen saa näkyä myös moderneissa suomalaisissa kirkoissa9.6.2025 05:09:00 EEST | Tiedote
Voiko kulunut lattia olla kaunis? Arkkitehti ja diplomi-insinööri Jonna Silvon uusi väitöstutkimus osoittaa, että 2000-luvun modernien kirkkorakennusten puulattioissa kulumisen jäljet eivät ole virheitä, vaan osa arkkitehtuuria ja jopa toivottu tunnelman tekijä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme