Varsinais-Suomen Maakuntaennuste 2021: Koronan luoma epävarmuus heijastuu yrittäjien talousodotuksiin
7.1.2021 10:05:52 EET | Varsinais-Suomen Maakuntaennuste | Tiedote

Varsinaissuomalaisten yritysten talousodotukset ovat selvästi viimevuotista heikommat, kun liikevaihto-odotusten saldoluku 9 on pudonnut viime vuodesta 20 yksikköä, kannattavuusodotusten saldoluku 3 on pudonnut 17 yksikköä, henkilöstön määrän odotusten saldoluku 4 on pudonnut 4 yksikköä ja investointiaikeiden saldoluvussa -10 on pudotusta 15 yksikköä viime vuoteen verrattuna.
– Vaikka talousodotuksissa on eri mittareilla mitattuna nähtävissä osin huolestuttavan jyrkkiä pudotuksia, huomionarvoista on, että saldoluvut ovat investointiaikeita lukuun ottamatta plussalla. Ilahduttavana voidaan pitää sitä, että Maakuntaennusteen tulosten perusteella Varsinais-Suomen Yrittäjien jäsenyrityksissä voidaan arvioida syntyvän jopa 5 000 uutta työpaikkaa tänä vuonna. Maakuntaennusteen vastausten perusteella koronalla on ollut myös myönteisiä vaikutuksia, kun joka kymmenes yritys kertoo koronan lisänneen yrityksen tarjoamia tuotteita tai palveluja. Pienelle osalle vastaajayrityksistä korona on avannut myös kokonaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia, kertoo Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter.
Seutukuntakohtaisessa vertailussa muita seutukuntia myönteisemmissä talousodotuksissa ovat Salon seudun ja Turunmaan yrittäjät ja talousodotukset ovat laskeneet kaikilla mittareilla mitattuna viime vuodesta Salon seudun ja Vakka-Suomen henkilöstön määrän kasvuodotuksia lukuun ottamatta. Myös eri yrityskokoluokissa talouden kasvuodotukset ovat laskeneet. Talousodotukset ovat toiveikkaimmat liikevaihtoluokassa 500 000–999 999 euroa. Niin ikään toimialavertailu osoittaa, että talousodotukset ovat viimevuotista heikommat kaupan alan ja kuljetusalan henkilöstön määrän odotuksia lukuun ottamatta. Myönteisimmissä talousodotuksissa alkavaan vuoteen lähtevät tietotekniikka-, palvelu- ja rakennusalat, vaikka näilläkin toimialoilla investoinnit ovat kääntyneet laskuun.
Maakunnan yrittäjyysilmapiirin sekä kunnan ja yrittäjien välisen yhteistyön arvioidaan heikentyneen hieman viime vuodesta. Parhaaksi yrittäjyysilmapiiriltään on arvioitu Turun seutu niukasti Vakka-Suomen edellä. Kunnan ja yritysten välistä yhteistyötä pidetään parhaana Salon seudulla. Ylivoimaisesti parhaaksi kunnaksi sekä yrittäjyysilmapiiriltään että kunnan ja yrittäjien välisen yhteistyön toimivuuden osalta on arvioitu Lieto.
Osuuspankin ensisijaiseksi pankkikumppanikseen ilmoittaa viimevuotiseen tapaan 52 prosenttia yrittäjistä. Aiempien vuosien tapaan pankki- ja vakuutusyhtiökumppanin valinnassa eniten painaa henkilökohtaisen palvelun laatu.
– Maakuntaennusteen tulokset kertovat, että yrittäjät kokevat yritysrahoituksen saatavuuden hyväksi, joskin monet pitävät rahoituksen saatavuuden ehtoja tiukkoina. Yrityksistä neljännes kertoo kuitenkin kamppailevansa käyttöpääoman riittävyyden kanssa ja ikävä kyllä kahdeksan prosenttia vastaajayrityksistä pitää yrityksensä lopettamis- tai konkurssiuhkaa ilmeisenä. Jos vaikeudet uhkaavat, omaan pankkiin on hyvä olla yhteydessä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta voimme auttaa ajoissa, kehottaa OP Turun Seudun toimitusjohtaja Olli-Pekka Saario.
Varsinaissuomalaisista yrittäjistä kolmannes arvioi, etteivät koronan aikaiset tuet kohdistu todellista apua tarvitseviin yrityksiin ja pääosa vastaajista toivoo, että yrityksille tarkoitettuja koronatoimenpiteitä jatkettaisiin vielä vuonna 2021. Yrityksiä huolettaa eniten oman yrityksen toiminnan jatkuvuus ja oma jaksaminen. Yli puolet yrittäjistä kertoo olevansa ajoittain rasittunut tai uupunut koronatilanteen vuoksi. Myös osaavan työvoiman saatavuus ja poliittinen päätöksenteko huolettavat varsinaissuomalaisia yrittäjiä.
– Yrittäjäjärjestö kulkee jäsentensä rinnalla ja ennen kuin oma jaksaminen on äärirajoilla, kannattaa olla yhteydessä meihin vertaistuen ja avun saamiseksi. Palvelujemme ja etävalmennustemme kautta yrittäjä voi saada vaikeuksissa apua. Yksin ei kannata tai tarvitse jäädä, korostaa Varsinais-Suomen Yrittäjien Hanna Munter.
Tutustu vuoden 2021 Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen e-julkaisuun
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna MunterToimitusjohtajaVarsinais-Suomen Yrittäjät
Puh:044 296 9071hanna.munter@yrittajat.fiOlli-Pekka SaarioToimitusjohtajaOP Turun Seutu
Puh:050 551 2874olli-pekka.saario@op.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen Maakuntaennuste on Varsinais-Suomen Yrittäjien ja maakunnan merkittävimmän yrittäjäpankin, Osuuspankin (OP Turun Seutu, OP Lounaismaa, OP Lounaisrannikko ja OP Vakka-Auranmaa) julkaisema pitkäaikaisin vuosittainen alueellinen talousennuste Suomessa. Varsinais-Suomen Maakuntaennustetta on julkaistu vuodesta 1994 lähtien. www.maakuntaennuste.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen Maakuntaennuste
Irtisanomisperusteen keventäminen on yrittäjille tärkeintä sääntelyn purkamisessa26.1.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen Yrittäjät ja osuuspankit julkaisivat tänään aiemmin julkaisemattomia vuoden 2026 Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen tuloksia, jotka kertovat, ettei kansainvälistymiskipinä ole purrut suurta osaa yrittäjistä. Kyselyssä kävi ilmi myös, ettei elinvoimakeskuksia tunneta vielä, ja että irtisanomisperusteen keventäminen on yrittäjille tärkeintä työelämän sääntelyn purkamisessa.
Varsinais-Suomen Maakuntaennuste 2026: Yrittäjien kasvuodotuksissa selviä vahvistumisen merkkejä12.1.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 Maakuntaennusteen tulokset kertovat, että varsinaissuomalaiset yrittäjät lähtevät alkaneeseen vuoteen viimevuotista toiveikkaammissa tunnelmissa. Vaikka kaikki yrittäjien talouden kasvuodotuksia kuvaavat mittarit ovat myös viime vuosia parempia, talouden kasvu ja yleinen epävarmuus askarruttavat edelleen yrittäjiä.
Yrittäjät odottavat kunnilta ja aluehallinnolta talouden tasapainottamista30.1.2025 13:56:30 EET | Tiedote
Vuoden 2025 Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen kuntien ja alueiden toimintaa koskeneet, aiemmin julkistamattomat tulokset kertovat, että varsinaissuomalaiset yrittäjät peräänkuuluttavat julkisilta toimijoilta kunta- ja aluevaalien jälkeen talouden tasapainottamiseen liittyviä toimia, mutta myös parempaa yhteistyötä ja toimivampia palveluja.
Varsinais-Suomen Maakuntaennuste 2025: Yrittäjien talouden kasvuodotukset ovat edelleen koetuksella9.1.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2025 Maakuntaennusteen tulokset kertovat, että varsinaissuomalaisten yrittäjien talouden kasvuodotukset ovat vielä maltillisia. Kasvuodotukset ovat korkeimmillaan liikevaihdon ja henkilöstön määrän osalta. Huolta aiheuttaa erityisesti kustannusten nousu.
Työministeri Arto Satonen: Maakuntaennusteen tulokset korostavat hallituksen työelämäuudistusten tarpeellisuutta4.3.2024 14:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjät uskovat irtisanomisperusteiden muuttamisen olevan avain parempiin työllistämismahdollisuuksiin. Verotuksen keventämistä peräänkuulutetaan pk-yritysten yleisten toimintaedellytysten vahvistamiseksi. Tiedot käyvät ilmi tänään julkistetuista vuoden 2024 Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen lisäkyselyn tuloksista, joita Turussa tuoreeltaan kommentoi myös hallituksen edustajana työministeri Arto Satonen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
