Otava julkaisee Jyri Häkämiehen kirjan

Kansanedustajana, ministerinä ja työmarkkinajohtajana toiminut Häkämies valaisee kirjassaan Suomen poliittisen lähihistorian merkittäviä hetkiä, kuten siirtymistä Tarja Halosen presidenttikaudesta Sauli Niinistön aikaan ja neuvotteluja kiky-sopimuksesta. Kirja vie lukijan politiikan kabinetteihin ja hetkiin, jolloin Suomi ja kokoomus valitsivat johtajia ja suuntia. Teoksessa kuvataan niin Afganistanin sotakenttiä, vääntöjä valtionyhtiöistä kuin Venäjä-puhetta, joka laittoi turvallisuuspolitiikassa seisovat vedet liikkeelle. Kirjaan sisältyy kutkuttavia ja harvojen tiedossa olleita tarinoita politiikan avaintoimijoista.
Väistämättä kasvaa analyysiksi Suomen kipeästi kaipaamista uudistuksista ja poliittisen järjestelmän toivottomasta hitaudesta. Lisäksi Häkämies hahmottaa suomalaiselle työmarkkinajärjestelmälle tietä tulevaisuuteen.
Jyri Häkämies (s. 1961) on kokenut poliitikko ja työnantajajohtaja. Hän on toiminut vuodesta 2012 lähtien Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtajana. Häkämies oli kokoomuksen kansanedustaja 1999–2012 ja Jyrki Kataisen hallituksen elinkeinoministeri 2011–2012.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Runollisen kaunis YA-fantasiaromaani ammentaa muinaissuomalaisista myyteistä18.6.2025 09:03:34 EEST | Tiedote
Kumpi valita: vapaus vai rakkaus? Katri Kauppisen Laulunpunojat on kaunis, tunteita kuohuva romaani kaipuusta ja juurista.
Uutuuskirja Yhtä rallia sukeltaa Jari-Matti Latvalan värikkääseen rallielämään16.6.2025 11:18:02 EEST | Tiedote
Riikka Smolander-Slotten uutuuskirja tuo kovimmat ja kuumimmat tarinat rallin sisäpiiristä yksiin kansiin! Toyota-tallipäällikkö ja rallin MM-sarjan hopeamitalisti Jari-Matti Latvala kertoo uudessa kirjassa Yhtä rallia suoraan ja vauhdikkaasti elämästään, urastaan ja kulisseista, joihin vain harva on päässyt.
Elina Warstan ja Jukka Laajarinteen kuvakirja kertoo, miten vapaus voi löytyä ystävyydestä ja joukkoon kuulumisesta16.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Lumoavasti kuvitettu ja kirjoitettu Tuuliajolla eli kuinka pilvien kiertolaiset eksyivät maan alle ja kohtasivat siellä jotakin hyvin kummallista syntyi tavallisesta poikkeavalla tavalla – kuvat edellä.
Taikatemppu-Emppu auttaa päiväkotikavereita pulassa – Hannele ja Markus Lampelan kirjoittaman sarjan avaus opettaa ensiaputaitoja11.6.2025 12:45:00 EEST | Tiedote
Jos jollekin sattuu haaveri, Emppu tulee heti paikalle auttamaan. Tiina Konttilan hurmaavasti kuvittama uusi kuvakirjasarja, Päiväkodin pelastaja, avaa ensiaputaitoja pienelle lapselle ymmärrettävällä tavalla.
Kolme kansainvälistä uutuusdekkaria kesäkuuhun11.6.2025 10:03:18 EEST | Tiedote
Kesäkuussa Otava ja Like julkaisee kolme romaania dekkareiden ystäville. Mukana on Johanna Molta ja Jørn Lier Horstilta huumaavan koukuttavaa jännitystä sekä Alexander McCall Smithilta hyvän mielen yksityisetsivädekkari.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme