Vältä putkirikot varmistamalla, että putket ovat suojassa jäätymiseltä
13.1.2021 08:20:00 EET | If Vakuutus | Tiedote

Säähän on ennustettu lähipäiville nopeita muutoksia ja kiristyvää pakkasta Etelä-Suomea myöten. Kovalla pakkasella on hyvä seurata putkien kuntoa ja varmistaa, etteivät ne pääsee jäätymään. Suurimman kuormituksen putkistolle aiheuttavat juuri isot lämpötilavaihtelut eli esimerkiksi kovan pakkasen vaihtuminen nopeasti nollakeliin ja sään kylmeneminen sen jälkeen pian uudelleen.
Tyypillisesti putkien rikkoutumisesta johtuvia vahinkoja sattuu etenkin mökeissä ja muissa kiinteistöissä, joissa ei olla jatkuvasti paikalla. Vapaa-ajan asuntojen lisäksi kannattaa tarkistaa lämpötila esimerkiksi erilaisissa varastoissa, teknisissä tiloissa, autotalleissa ja tuulikaapeissa, joissa on vesipiste tai vesikiertoinen lattialämmitys.
– Näissä tiloissa peruslämpö pidetään yleensä matalalla energiankulutuksen pienentämiseksi. Sään kylmetessä lämpöä on hyvä muistaa nostaa. Esimerkiksi mökillä peruslämpö säädetään usein noin viiteen asteeseen. Se ei kuitenkaan välttämättä riitä, vaan kovalla pakkasella ulkoseinän vieressä tai kalusteiden alla olevat putket voivat silti päästä jäätymään, kuvaa korvauskeskusjohtaja Juha T. Virtanen Ifistä.
Jätä putkien sulatus ammattilaiselle
Tarvittaessa tilaa voi lämmittää lisää esimerkiksi sähkölämmittimillä tai irtopattereilla. Puolilämpimissä tai kylmissä tiloissa voi myös eristää vesiputket tai asentaa niihin lämmityskaapelin. Vanha keino on jättää kovalla pakkasella vesihana hieman tippaamaan, jolloin jäätyminen estyy.
– Erilaisten irtopattereiden kanssa on kuitenkin oltava tarkkana, ettei niiden päälle sijoita tai pääse tippumaan mitään, mikä voisi syttyä palamaan, muistuttaa Virtanen.
Jos putket jäätyvät, turvallisin tapana niiden sulattamiseen on kutsua paikalle putkiasentaja, joka sulattaa putket höyryn avulla. Avotulta ja kuumailmapuhallinta ei missään tapauksessa pidä kokeilla putkien sulattamiseen.
– Jos et ole varma, miten putkien sulattaminen tehdään, älä ryhdy siihen itse. Pahimmassa tapauksessa silloin voi sytyttää tulipalon tai rikkoa putket, kun paine putkessa kasvaa liian suureksi veden laajetessa lämmetessään, painottaa Virtanen.
Kotivakuutus korvaa putkien rikkoutumisesta johtuvia vuotovahinkoja
Isoimmat putkien jäätymisestä aiheutuvat vahingot ovat niiden rikkoutumisen myötä syntyviä vuotovahinkoja, jotka tulevat yleensä esille sään lauhtuessa.
– Putki jäätyy, rikkoutuu ja jossakin vaiheessa jää sulaa putkesta ja vesi alkaa suihkuamaan rikkoutuneesta kohdasta. Asutussa kiinteistössä vuoto huomataan onneksi yleensä pian, mutta esimerkiksi mökillä vesi voi ennättää vuotaa päiviä tai pahimmillaan viikkoja. Sen vuoksi rakennuksen jäädessä tyhjilleen pitää putkisto aina tyhjentää vedestä ja katkaista vedentulo, kuvaa Virtanen.
Kotivakuutus auttaa vuodon rakennukselle ja irtaimistolle aiheuttamissa vaurioissa: Ifin kotivakuutus korvaa vuotovahinkoja, jotka aiheutuvat putkien rikkoutumisesta jäätymisen seurauksena. Putkien sulattamiskustannukset tai jäätymisestä aiheutuvat putkien tai LVI-laitteiden rikkoutumisvahingot eivät kuitenkaan ole kotivakuutuksesta korvattavia, ellei jäätyminen ja rikkoutuminen johdu esimerkiksi lämmityslaitteiston äkillisestä rikkoutumisesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha T. Virtanenkorvauskeskusjohtaja
Puh:050 424 5664juha.t.virtanen@if.fiOuti Kärkkäinenviestintäpäällikkö
Puh:010 514 1962outi.karkkainen@if.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Help a lot Award -palkinnon haku on nyt auki – tässä on raati, joka valitsee voittajan20.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Ifin Help a lot Award on vuosittainen palkinto, jonka tarkoituksena on tukea aloitteita, jotka vähentävät tahatonta yksinäisyyttä.
Äärisää – yli 70 % suomalaisista luottaa kuntien varautumiseen, mutta vain joka kymmenes kunta tuntee omat ilmastoriskinsä kunnolla12.5.2026 09:22:27 EEST | Tiedote
Suomalaiset luottavat laajasti oman kuntansa sään ääri-ilmiöihin varautumiseen. Vakuutusyhtiö Ifin selvityksen mukaan todellisuus on kuitenkin toinen, sillä vaikka enemmistö kunnista tunnistaa ilmastonmuutoksen vaikutukset, vain pieni osa on tehnyt kattavan arvion tulevista riskeistä.
Uusi If helps a lot -raportti: Ennaltaehkäisystä tulossa yhä tärkeämpää kodinomistajille6.5.2026 08:54:39 EEST | Tiedote
Sampo Group aloitti vuoden 2026 vakaalla ensimmäisen neljänneksen tuloksella, ja kysyntä oli vahvaa Ifin yksityisasiakkaiden vakuutuksille ja palveluille. Kotivakuutuksissa on näkyvissä selkeä trendi, sillä yhä useampi kodinomistaja hakee apua vahinkojen ennaltaehkäisyyn.
Kevät on kauriskolarien aikaa – törmäysmäärät kasvussa joka vuosi22.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Perinteisesti eläinten kanssa on kolaroitu syystalvella pimeään aikaan. Keväiset eläinkolarit ovat kuitenkin lisääntyneet jo usean vuoden ajan.
If lanseeraa Help a lot Award -palkinnon – pohjoismainen aloite yksinäisyyden torjumiseksi15.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Yksinäisyys on yksi tämän hetken merkittävistä kansanterveyden haasteista, se koskettaa kaikenikäisiä ja eri taustoista tulevia ihmisiä. Ifin pohjoismaisesta terveystutkimuksesta selviää, että yli puolet pohjoismaalaisista on kokenut yksinäisyyttä tai sosiaalista ulkopuolisuutta viimeisten 12 kuukauden aikana. If lanseeraa Help a lot Award -palkinnon auttaakseen osaltaan ratkaisemaan tätä kasvavaa yhteiskunnallista ongelmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

